Arvostelu

Jokaisen miekan viillon yhteydessä kuulet lihan repeilevän ja viholliset räkivät verta suustaan.

Tätä Kung-fu balettia sai ihailla lähes pari tuntia leffateatterin perukoilla ja todeta itselleen, että Quentin Tarantino on tehnyt vuoden mahtavimman flikin. Vaikka mielessä kävikin epäilys, että Q.T olisi menettänyt tatsinsa kuudessa vuodessa, mutta eihän todellisten ohjaajien lahjat katoa mihinkään.

Kill Bill alkoi rauhallisella biisillä, mikä loppui aseen laukaukseen. The Bride (Thurman) sai napin otsaansa Billiltä hääpäivänään ja herää neljän vuoden koomasta peltilevy ohimossa ja janoaa kostoa Billille ja hänen "työtovereilleen", jotka oli mukana pumppaamassa lyijyä hänen sulhaseensa ja muihin vieraisiin.

Bride lähtee Okinawaan hakemaan Japskien parhaan miekan tekijän terää jolla hän viiltää kinkkua, kuin joulu olisi oven takana. Samurai-miekan saatuaan hän tekee listan ihmisistä, jotka hän sitten listii hyvässä järjetyksessä.

Taistelukohtaukset ovat Kill Billin parasta antia ja niistä huomaa, että Q.T on ollut aktiivinen vanhojen Kung-fu flikkien katsoja. Kill Bill on paljon verisempää touhua kuin mitä mikään muu Katanalla viiltelyelokuva on koskaan suonut. Se tässä onkin parasta, että maissisiirappia tulee enemmän ulos ihmisen suonista kuin jumala sitä meille soi. Varsinkin kun The Bride hoitelee Yakuza-armeijan yksin The house of blue leafissa, ruumiita tulee rekkakuormallinen, mutta silti Q.T on osannut tehdä koko kohtauksen niin näyttävästi, että et edes huomaa hikoilevasi.

Äänet ovat todella roisia, jokaisen miekan viillon yhteydessä kuulet lihan repeilevän ja viholliset räkivät verta suustaan. Kun Thurman ja muut konnat siirtyvät tanssilattialta toiseen huoneeseen mylläämään, niin samalla kuulet muitten uhrien tuskan huudot tanssilattialta eli äänet ovat erittäin realistiset.

En olisi uskonut Q.T:n tekevän näin komeaa samurai-elokuvaa. mutta nähtävästi tältä mieheltä onnistuu kaikki. Joten ei muu auta, kuin odottaa Vol.2:sta kieli poskella.

nimimerkki: Filmifriikki

Pisteet: rating 100,000


Vieras Arvosteltu: 24.12.2003
Katsottu: Teatterissa

rating 90,000

Kill Bill Volume 1 on taidetta

Vieras 04.07.2004

rating 90,000

Saman kategorian TOP-leffoja

Yojimbo - onnensoturi
Yojimbo - onnensoturi arvosana 4,36
Yojimbo - onnensoturi
Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit
Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit arvosana 4,31
Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit
Pelon palkka
Pelon palkka arvosana 4,19
Pelon palkka
Tappajahai
Tappajahai arvosana 4,11
Tappajahai

Elokuvan tiedot

Kill Bill: Volume 1
Kill Bill: Volume 1 arvosana 4,08

Kill Bill: Volume 1 (2003)

Alkuperäinen nimi: Kill Bill: Vol. 1

Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
2003
Pituus:
111 min
Tunnetaan myös nimillä:
Kill Bill, Kill Bill 1
Ohjaajat:
Quentin Tarantino
Käsikirjoittajat:
Quentin Tarantino
Pääosanäyttelijät:
Chiaki Kuriyama, Daryl Hannah, Gordon Liu, Lucy Liu, Sonny Chiba, Uma Thurman, Vivica A. Fox
Maat:
USA
Kielet:
englanti, japani, ranska