Kauhun kilometrit

(1971)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Kauhun kilometrit
Genret: ,
Maat:
Näyttelijät:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Duel
Valmistusvuosi:1971
Pituus:90 min
Pisteytyksiä: 217
Tarkka arvio: 3.61

Moottoritiestä tulee yhtäkkiä näyttämö kaksintaistelulle elämästä ja kuolemasta… David Mann on matkalla tärkeään kokoukseen. Hänellä on kiire ja hän ohittaa auton toisensa jälkeen. Suuri tankkiauto pakottaa hänet hetkeksi hiljentämään vauhtia, kunnes hän lopulta pääsee ohi. Yllätyksekseen hän havaitsee peruutuspeilistä, että kuorma-auto on jopa aikeissa ohittaa hänet. Vauhti kiihtyy, matkanteko muuttuu yhä vaarallisemmaksi ja lopulta David käsittää kauhistuttavan totuuden: kaksintaistelu voi päättyä vain yhdellä tavalla – toisen kuolemaan.

Arviot

Tiivis paketti hurjaa autokaahailua, joka lipuu vääjäämättömään loppuratkaisuunsa vähintäänkin onnistuneesti.

Tavallinen matti meikäläinen David Mann (Dennis Weaver) ajelee tavallisena päivänä jenkkilän takapajulassa kohteenaan oma koti kullan kallis, Kalifornia. Työmatka sujuu leppoisasti radiota kuunnellen, aurinko paistaa ja karut aavikkomaisemat pilkottavat taustalla säestäen rauhallista maantieretkeä, kunnes eteen sattuu öljytankkia vetävä ja heti alkuun epäilyttävältä vaikuttava rekka. Perävaunun takana lukee isolla ”Flammable”, joka osuvasti kuvaa lastin ohella myös […]

Arvosteltu: 26.02.2005

Pöly kuivaa kurkkua ja kymmenien tonnien painoinen paholainen roikkuu puskurissa.

Miltä mahtoi näyttää Hollywoodin suurmoguli Spielbergin tuotanto vielä kolmannesvuosisata sitten, ennen Tappajahaita ja suurmenestystä? Moni asiaa pohtinut saa vastauksen nähtyään Ison Ässän ensimmäisen kokopitkän (ei tv-tuotantoa olevan) leffan, Duelin. Ja kovin erilaiseltahan vielä suhteellisen kokemattoman, jättielokuvista ja -tuotannosta vasta unelmoivan, ohjaajanalun leffamaailma on. Voisi sanoa, että jos nykyään Stevenillä on käytettävissään kaikki Hollykylän glamouri, tehosteryhmien […]

Arvosteltu: 05.03.2006

Elokuva on yksinkertainen. Siinä piilee sen vahvuus.

Katsellessani tylsänä lauantai-iltana mitähän teeveestä tulee illalla huomasin Kauhun kilometrit tulevan Lauantai-action leffana. Hmm? Mikä ihmeenn Kauhun kilometrit. Joku teinipaskaleffa taas. Hetkinen, Duel? Steven Spielbergin ohjaama? Juuri se. Pienempänä kovasti isoveljeni kehuma elokuva. No tämänhän minä katonkin. Eli odotukset olivat korkeella, olihan leffa ISOVELJENI kehuma, jopa Marko Ahosenkin ja guru Stevenin ohjaama. Juoni on perin […]

Arvosteltu: 05.03.2006

Oikeasti jännittävä ja ahdistava Duel on elokuvahistorian merkkipaalu.

Steven Spielbergin varhainen mestariteos, piinaava jännäri, Duel, on ehdottomasti yksi 70-luvun parhaista elokuvista. Dennis Weaver onnistuu roolissaan kauppamatkustaja David Mannina, ja se onkin tärkeää, sillä muut näyttelijät jäävät taka-alalle. Pääosia näyttelevät Weaver, Punainen Plymouth ja upea, öljyn ja ruosteen värjäämä rekka. Kuskia ei näytetä kättä ja jalkaa enempää, ei edes lopussa. Psykoottinen rekkakuski pidetään näkymättömissä […]

Arvosteltu: 05.03.2006

Kiva pienimuotoinen trilleri.

Kauhun kilometrit kuuluu Steven Spielbergin varhaistuotantoon. Spielbergin taitoihin ei 1970-luvun alussa vielä uskottu, mutta hän sai sentään mahdollisuuden tehdä tämän elokuvan. Kauhun kilometrit tehtiin suoraan TV:lle ja elokuvaa filmattiin kolmetoista päivää, vaikka alun perin sen piti valmistua kymmenessä. Kauhun kilometrien sanotaan yleisesti olevan Spielbergin varhaistuotannon parhaimpia elokuvia. En itse osaa antaa mitään kommenttia, kun hänen […]

Arvosteltu: 15.08.2008

Kommentit & Pisteytykset

Psykoloki
Tunkki Tane
donBarletta
AlexZ
Pix
Jedi-Brony
sykkeys
J.Lipponen
thefly
johnny depp
Dickey
barros
Jays
banaanipalmu
Malebug
andy
Luffy

Lisää luettavaa