Kärpänen II (1989)
- Alkuperäinen nimi:
- The Fly II
- Valmistusvuosi:
- 1989
- Ohjaajat:
- Chris Walas
- Pääosanäyttelijät:
- Daphne Zuniga, Eric Stoltz, Lee Richardson
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 105 min
- Genret:
- Draama, Kauhu, Sci-fi
- Muut sarjan leffat:
- Kärpänen, Kärpänen II
- Sijoitus:
-
Leffatykin 2993. paras elokuva.
Arvostelut (3)
Viihdyttävä, mutta samalla tarpeeksi ällöttävä ja limainen ollakseen The Fly.
Anttilan alelaarista mukaan tarttui kärpäspaperin lailla The Fly II. Eikä kyseistä rainaa ollut hinnalla pilattu, kun punainen tarra näytti 3 euroa. Nostalgian puutteessa oli pakko mennä himaan ja katsoa leffa heti. Edellisestä katselukerrasta olikin kulunut kiitettävät 12 vuotta, noin suurin piirtein tasan.
Kohdallani leffa toimii edelleen hyvin. Jo pelkkä nostalgian aiheuttama tunne nosti katselukokemusta huomattavasti. Vaikea sanoa mitään paaha, kun edelleenkin on hyvä mieli.
Hehkutuksistani huolimatta leffa ei ole mitenkään mestarillinen. Kyseessä on vain kuitenkin nerokkaan elokuvan jatko-osa, joka ehkä vain minun kohdallani on nostalginen kokemus.
Juoni hyödyntää hyvin ensimmäisen osan rakastelukohtauksen seurauksia. Geena Davisia ei saatu jatko-osan synnytyskohtaukseen, mutta se nainen, kuka nyt sitten ikinä onkaan, on ihan hyvä tässä kohdassa. Löpinät sikseen. Äiti menehtyy synnyksesessä, synnyttäen karmivan limaisen kotilon, jonka sisältä kuoriutuu ihan tavallisen oloinen poikavauva. Pian alkaa kuitenkin selvitä ettei jälkeläinen ole normaali ihminen. Hän kasvaa huomattavasti muita nopeammin, ja jo viisi vuotiaana hän on täysi-ikäisen kokoinen ja näköinen. Pikku hiljaa hänelle alkaa selviämään karu kohtalo, jota ei voi estää mitenkään.
Muistikuvani goren suhteen olivat yllättävän hyvät, sillä gore on aivan silmiä hipovan hienoa. Pilalle menneen kokeen aikaan saama koiramöykky sai minut pienenä poikana melkein itkun partaalle, eikä se vieläkään mitään kivaa katsottavaa ollut. Tällaiset pienet yksityiskohdat saavat minut ajatteleemaan, että mitä kaikkea saa tehdä tieteen nimissä, ja onko koko teleporttilaite edes vaivan väärti. Oletan, sekä uskon, että tätä myös leffan tuotantotiimin on hakenut takaa. Takaisin goren pariin. Kärpäsen sylkemä happo on entistä tujunpaa, sen sulattessa kaiken mikä tielle tulee. Nykypäivänä tällaista goretusta osaa arvostaa entistä enemmän, sillä digiveri ei ole esteettisesti tyydyttävää.
Lopputuloksena The Fly II on onnistunut jatko-osa, joka on täysin aliarvostettu. Se on viihdyttävä, mutta samalla tarpeeksi ällöttävä ja limainen ollakseen The Fly. Pituudesta jos olisi tapsittu muutama turha minuutti pois, olisi elokuva vieläkin parempi, mutta hyvä se on näinkin.
nimimerkki: Tumppimies
Tumppimies
Tykittäjä, 171 arvostelua
Pisteet: 




Arvosteltu: 14.01.2007
Katsottu: DVD
Arvostelun pisteet
Tyytyy vain junnaamaan paikallaan ja ruikkimaan smägmää ruudulle – senkin se tekee ilman Cronenbergin intoa.
Formula ykkösiä seurannutta rupeaa väkisinkin naurattamaan, kun kuulee Kärpänen II:n kertovan Martin Brundlen hurjasta muuntumisesta kärpäseksi. Seuraavaksi varmaan muuttuu vuosikymmenen takainen tallitoveri Mika Häkkinen… No mutta vakavasti ottaen (tosin näin kökköä filmiä ei kannata ottaa vakavasti) tällä Martinilla ei ole mitään tekemistä F-1:sten kanssa, vaan kyse on Kärpäsen ykkösosassa esiintyneen Brundlen pojasta.
Valtavan huonoista lähtökohdista käynnistyvä Fly II tarjoaa heti ensimmäisenä traagisen synnyksen, joka kytkee haahuilevan leffan hatarasti ykkösosaan ja ponnauttaa maan pinnalle potran pojan. Sitten epätavallisen pojan varttumista aikuiseksi tiiraillaan väsymykseen asti. Yksi pojan erikoispiirteistä, nukkumattomuus, olisi voitu kuitata helposti näyttämällä hänelle tämän leffan ensimmäistä puolikasta.
David Cronenbergin menestysleffasta on jäljellä enää yksi näyttelijä (John Getz) ja palasia toimivasta juonesta. Heikon screenplayn on väsännyt nimekkäämpi joukko (mm. Vihreän mailin ja Rita Hayworthin käsikirjoittanut Frank Darabont) kuin mitä tuloksesta uskoisi.
Sitten se näyttelijäkaarti, ööh, niin mikä näyttelijäkaarti? Casting on enemmän kuin väsyttävä. Stolzin poika on ehkä joskus vetänyt pari ok roolia (Pulp Fiction, Perhosvaikutus), mutta siihenpä se jää. Naispääosassa kirkuva Daphne Zuniga ei ole päässyt edes moisiin suorituksiin. Sivuroolit on täytetty lastentarhan tuutulauluvastaavilla. Haukotus.
Fly II yrittää olla vähän liikaa kaikkea. Muutaman alun ”kevennyksen” turvin se yrittää olla hauska ja huonojen tehosteiden täyttämässä loppukliimaksissa ollaan jo muka niin pelottavia. Lopulta Cronenbergin apulaisena aiemmin toimineen Chris Walasin leffa tyytyy vain junnaamaan paikallaan ja ruikkimaan smägmää ruudulle – senkin se tekee ilman Cronenbergin intoa. Walas kameran toisella puolella tuntuu olevan kuin valas kuivalla maalla. Ja editoijan saksetkin ovat tainneet olla ratkaisevalla hetkellä tylsät kuin (arvatkaa ihan vapaasti)…
… Kärpänen II.
Ja jottei pahaan sanaan päätettäisi, lisätään vielä ne positiiviset puoletkin: jatko-osia ei onneksi ole tämän enempää.
Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä, 755 arvostelua
Pisteet: 




Arvosteltu: 05.11.2004
Katsottu: Kotona
Arvostelun pisteet
Meno on välillä äklöä, mutta ensimmäisen osan syvyyttä ei saada aikaiseksi.
Vuonna 1958 valmistui Kurt Neumannin ohjaama pienellä budjetilla tehty "Kärpänen", mikä on sinänsä ihan ok leffa vaikkakin ajan syömä. Vuonna 1959 valmistui jatko-osa "Return of the fly", jota en ole nähnyt. Vuonna 1986 David Cronenberg teki uusintaversion "Kärpäsestä", mikä oli paljon vakavasti otettavampi ja oikeasti parempi kuin originaali. Elokuva kahmaisi jopa Oscarin maskeerauksistaan. Kyseisen teoksen menestys oli niin suuri, että totta kai piti tehdä jatko-osa, jonka tulos on kamalaa kuraa. Tässä turhassa jatko-osassa ykkösosan tiedemies Seth Brundlen poika Martin (Eric Stoltz) syntyy tappaen samalla äitinsä. Martinin kasvaa muita nopeammin ja on jo 5-vuotiaana aikuisen mitoissa, jolloin hänet otetaan töihin jatkamaan isänsä työtä. Martin on kuitenkin perinyt isänsä geenit ja alkaa muuttumaan pikkuhiljaa samaksi ihmiskärpäseksi kuin isänsä aikoinaan ja surina alkaa blaa blaa...
Minua ei oikein jaksanut kiinnostaa leffa missään vaiheessa. Meno on välillä äklöä, mutta ensimmäisen osan syvyyttä ei saada aikaiseksi. Tätä teosta katsoessa ei ikinä uskoisi, että käsikirjoitustiimi on niinkin nimekäs. Tarinaa ovat olleet kirjoittamassa "Rita Hayworth - Avain pakoon" leffan ohjaaja Frank Darabont, "The Stand - Tukikohta" minisarjan ohjannut Mick Garris, Ken Wheat ja Jim Wheat. Tällaista roskaa ovat saaneet aikaiseksi. Näyttelijät ovat täysiä palikoita lukuun ottamatta Eric Stoltzia, joka on hyvä näyttelijä mutta täysin väärässä leffassa. Yhteenveto: "Kärpänen II" on täysin tyhjänpäiväinen tekele, jonka rinnalla 50-luvun "Kärpänenkin" on todella paljon parempi.
PS: Ekaa kärpästä ollaan jo uudelleenfilmatisoimassa, ohjaajana Todd Lincoln. Miksi? Minkä takia tarvitaan vielä yksi "Kärpänen", kun niitä on jo muutenkin liikaa?
nimimerkki: Koralli
Vieras
Pisteet: 




Arvosteltu: 06.11.2004
Katsottu: Kotona
Arvostelun pisteet
Pistejakauma
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
7,7% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
0,0% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
7,7% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
15,4% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
23,1% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
12,8% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
15,4% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
10,3% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
7,7% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
0,0% |
Suosituksia
Kommentit (28)
KeyKäyttäjä |
06.05.10 klo 21:06
Harmi ettei ohjaaja ole sama: David Cronenberg, eikä leffa olekkaan niin hyvä kuin ykkönen. Kärpänen ei ole yhtä ällöttävä kuin ykkösosassa se on yksi leffan hu... Lue loput
|
|
|
|
JukiKäyttäjä |
07.01.10 klo 23:10
Ei tämä nyt niin huono ollut kuin ennakkoon oletin. Itse asiassa tämä on oikein ällöttävän viihdyttävä pläjäys. Vaikka tämä ei missään nimessä pärjää Cronenberg... Lue loput
|
|
|
|
TumppimiesTykittäjä |
30.11.09 klo 17:54
Revikankin joskus tästä kirjoitin. Nyt on ehkä vähän mieli noista ajoista muuttunut. Puolipistettä pudotan tältäkin. Tarina on edelleen hyvää jatkoa ensimmäisel... Lue loput
|
|
|
|
KivilärviKäyttäjä |
01.05.08 klo 13:45
Kovasti kritiikkiä osakseen saanut jatko-osa yhdelle 80-luvun hienoimmista tieteiskauhuelokuvista. Mielestäni tämä ei ole suoranaisesti aivan huono elokuva, mut... Lue loput
|
|
|
|






