Arvostelu

Vaivaannuttava historiallinen sillisalaatti.

Timo Koivusalon, tuon ei-niin-suuresti arvostamani ohjaajan, elokuvat ovat yleensä olleet vioistaan huolimatta ihan viihdyttäviä, tai vähintäänkin katsottavia tapauksia. Kaksipäisen kotkan varjossa ei ole niistä kumpaakaan. Se on sekava, järjetön ja dramaturgisesti täysin epäonnistunut kohtausten sarja, jossa ei ole juonta nimeksikään - saati sitten järkeä.

Koivusalon ansioksi voidaan ainakin laskea se, että hänellä on taito muotoilla typerinkin juoni kuulostamaan syvälliseltä ja vähintäänkin upealta: "elokuva toivosta joka on yhtä väkevää kuin rakkaus ja yhdessä niitä on vaikea nujertaa. Tarina pienen kansan päättäväisyydestä, jonka hiljainen voima teki mahdottoman mahdolliseksi." Voiko mikään olla niin kaukana todellisuudesta kuin tuo? Katsomalla elokuvan huomaa, miten äärettömän vaikea noita sanoja on keksiä tällaisesta elokuvasta. Suurinpiirteinhän tarina on siinä, että Mikko Leppilammen esittämä runoilija ei ole ilkeiden venäläisten suosiossa, joten kirkkoherra varastetaan ja tämän tytär jää tätä suremaan. Sitten mennään eteenpäin, tanssitaan, laulellaan, ja ilkeillään venäläisille. Mukana myös ammuskelua ja sanotaanpa elokuvassa myös sana "huora". Uskaliasta Timo Koivusalolta, mutta riittääkö se tekemään pätkästä edes katsottavaa? - Hei, vakavissaan nyt...

Siinä missä Koivusalon hyvät elokuvat eivät ole tahtoneet aivan pysyä kasassa, muistuttaa Kaksipäisen kotkan varjossa niihin verrattuna lähinnä kaaosta. Koivasalo on jopa epäonnistunut niissä asioissa, joissa ennen on onnistunut: elokuvassa ei ole juuri minkäänlaista meininkiä, saati sitten onnistunutta huumoria. Jopa sinänsä ihan hyvien musiikkien kuvittaminen on yllättävän innostamatonta. Outoa sinänsä, sillä tällä kertaa ne ovat Koivusalon omasta kynästä lähtöisin, mikä olisi mahdollistanut paljonkin toimivampia esityksiä. Johtuneeko se sitten siitä, ettei lauluja ole pystytty jäsentämään minkäänlaiseen katsojalle helposti hahmotettavaan kaavaan, vaan laulut tuntuvat alkavan vähän milloin sattuu. Lisäksi on äärimmäisen naurettavaa, että yhden ainoan elokuvan aikana esitetään musiikkia useilta eri aikakausilta, rempseistä kapakkalauluista isänmaalliseen marssimusiikkiin ja iskelmällisiin duettoihin.

Yleensä Koivusalon elokuvissa hyvin reilassa ollut näyttelijätyökin on KKV:ssä päin metsää. "Pääosassa" (ja silti välillä vartinkin kameralta piilossa) oleva Mikko Leppilampi ei taida mitään muuta kuin hölmön patsastelun, vaikka luulisi hänen vanhempaa väkeä miellyttävänkin - nätti poika kun on. Tuskin kukaan kuitenkaan pystyy kehumaan Helena Vierikon pökkelömäisyyttään jo ihan omat mittasuhteensa saavaa suoritusta (Jeesus, onko sillä ilmeitä ollenkaan?) joka on harvinaisen kova rasite muutenkin vaikeaselkoiselle elokuvalle. Vesa-Matti Loirillakaan ei oikein ole tilaisuutta loistaa, mutta häneltä sentään nähdään perusvarmaa työtä. Ainoa vain, ettei hänellä itselläänkään ole tuntunut olevan selvää kuvaa, millainen hänen tulisi elokuvassa olla. Yksipuolisesti kiltiksi ja hyväksi kirjoitettu ukko jää täysin vaille persoonallisuutta. Mukaan laulujen vuoksi otettu Anneli Saaristo hoitaa hommansa lavalla, mutta niin kuin usein ennenkin on todettu, harva vanhentunut iskelmätähti on oikea näyttelijä. Valopilkkuna elokuvassa nähdään - jälleen kerran - Esko Nikkari pienessä roolissaan. Tapio Liinoja taas on Venäläisen upseerin roolissaan lähinnä sietämätön.

Kun ajattelee elokuvan idea-asteelle kuollutta juonta ja pajun juuristoa muistuttavaa rakennetta, herää kysymys, miksi tämä elokuva yleensä piti tehdä? Rahastusta? Toimii aina, mutta tässä tapauksessa se ei yksin edes riitä selittämään tapahtunutta. Jospa Koivusalo on välttämättä halunnut saada Mikko Leppilammen ja Vesa-Matti Loirin samaan elokuvaan, ja halunnut vieläpä sijoittaa sen itsenäistymisen alkuaikoihin? Kuulostaa jo uskottavammalta. Mutta ehkä syy onkin kaikessa yksinkertaisuudessaan siinä, että Koivusalon kynästä on erään kauniin kesän aikana irronnut herran itsensä mielestä huikean hienoja lauluja, jotka on kaikki pitänyt ahtaa samaan elokuvaan. Lopputuloksena on oikea suomalaisen iskelmämusiikin ja rillumarei-elokuvien surkuhupaisa pastissi, jonka veroista sillisalaattia harvoin näkee.

Kaksipäisen kotkan varjossa on pöyristyttävän rönsyilevä ja kummallisuudessaan jopa hieman ajatuksiakin elokuvasta taiteenlajina herättävä pätkä, jossa mikään ei oikein toimi. Pökkelöt roolisuoritukset ja naurettava juonentapainen yhdistettynä epäluontevaan historialliseen jazz-musikaaliin ja koko jutulta maton pois alta vetävään loppuratkaisuun tekevät KKV:stä viime aikojen vaivaannuttavimman elokuvan. Jos elokuvalla jotain annettavaa jollekin on, niin musiikkihan on varmasti iskelmäfaneille toimivaa tavaraa. Senkin nauttiminen tosin vaatii jo räikeää sormien läpi katsomista. Oikeaa elokuvaa Kaksipäisen kotkan varjosta ei kuitenkaan saa tekemälläkään.

Pisteet: rating 20,000

Dekabristi
Tähtääjä, 194 arvostelua
Arvosteltu: 07.03.2008
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

NIMH – Rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa
NIMH – Rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa arvosana 4,08
NIMH – Rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa
Possession
Possession arvosana 3,86
Possession
Kaupungin valot
Kaupungin valot arvosana 4,11
Kaupungin valot
Vihreä maili
Vihreä maili arvosana 4,39
Vihreä maili

Elokuvan tiedot

Kaksipäisen kotkan varjossa
Kaksipäisen kotkan varjossa arvosana 2,21
Genret:
Draama,
Valmistusvuosi:
2005
Pituus:
105 min
Ohjaajat:
Timo Koivusalo
Käsikirjoittajat:
Timo Koivusalo
Pääosanäyttelijät:
Anneli Saaristo, Esko Nikkari, Helena Vierikko, Kai Lehtinen, Mikko Leppilampi, Tapio Liinoja, Vesa-Matti Loiri, Vesa Vierikko
Maat:
Suomi
Kielet:
suomi