Arvostelu

Visuaalisesti huikea tuttuja polkuja kulkeva matka dinosaurusten tuhon partaalle.

Life breaks free. Life finds a way.

Vuonna 1993 Kesäkuussa ensi-illan saanut Steven Spielbergin ohjaama (Jurassic Park) lukeutuu vielä tänä päivänäkin yhdeksi seikkailuelokuvien ehdottomista helmistä joka synnytti melkoisen brändin. Michael Chrichtonin romaaniin pohjautuva Jeff Goldblumin ja Sam Neillin tähdittämä matka saarelle jossa on luotu geeniteknologialla dinosaurukset uudelleen tarjoaa muutaman jo melkein klassikoksi muodostuneen kohtauksen ja tietenkin itse dinosaurukset ovat vieläkin huikeat ilmestykset. Steven Spielbergin vuonna 1997 ohjaama jatko-osa (Kadonnut Maailma: Jurassic Park) ei noussut ensimmäisen osan tasolle vaikka tarjosikin moitteistaan viihdyttävän dinoseikkailun. Joe Johnston hyppäsi ohjaajan pallille 2001 sarjan kolmannessa osassa (Jurassic Park III) joka on kyllä jo hieman hohtonsa menettänyt jatko-osa. Tämän jälkeen dinosaurukset jäivätkin rauhaan 14 vuodeksi.

Kesäkuussa 2015 Colin Trevorrow hyppäsi ohjaajan hommiin ja avasi dinosauruspuiston uudelleen elokuvassa (Jurassic World) joka on aavistuksen vanhan toistamisesta "eihän mikään voi mennä pieleen" huolimatta toimiva seikkailutrilleri hieman uudenlaisella ilmeellä ja uusilla näyttelijöillä varustettu vaikka ensimmäisestä osasta tuttuja asioita taustalla heilui mukana. (Jurassic World) oli sen verran kova hitti joten jatko-osa pistettiin melkein heti alulle. Jurassic World: Kaatunut Valtakunta nimellä kulkevasta jatko-osasta Colin Trevorrow jättäytyi ohjaajan hommista pois, mutta pysyy mukana toisena käsikirjoittajana. Tilalle ohjaushommiin tuli vahvan tunnelmallisista elokuvistaan kauhudraama (Orpokoti), 2004 vuoden tsunamikuvauksesta (Selviytyminen) ja rankasta kasvukertomuksesta (A Monsters Call) tuttu J.A. Bayona. Steven Spielberg ja Colin Trevorrow pysyttelevat mukana taustalla tuottajina.

Kolme vuotta on kulunut kun ihmisen ahneus päästi dinosaurukset valloilleen Isla Nublar saarella. Tutkijat ovat saaneet selville että saaren tulivuori on alkanut purkautua. Claire Dearing (Bryce Dallas Howard) haluaisi yrittää pelastaa edes joitain dinosauruksia varmalta joukkotuholta liikemies Eli Millsin (Rafe Spall) avustuksella ja pyytää mukaansa raptoreiden kanssa juttuun tulevaa Owen Gradya (Chris Pratt). Aikoinaan dinosaurusten kanssa kovia kokenut Ian Malcolm (Jeff Goldblum) kuitenkin varoittaa että tiettyjä elämänsääntöjä ei kannataisi uhmata. Päästyään takaisin Isla Nublarille Claire ja Owen tajuavat joutuneensa InGen yhtiön katalan salajuonen keskelle.

Jurassic World: Kaatunut Valtakunta on viihdyttävän näyttävä paluu dinosaurusten pariin ja mukavasti seikkailufiilistä herättävä elokuvakokemus. J.A. Bayona kuljettaa tarinaa sopivalla tahdilla eteenpäin ja osaa seikkailuelokuvien tapaan kiristää solmuja melko kireällekin, mutta vastaavasti löysentää välillä kepeällä huumorilla. Jurassic World: Kaatunut Valtakunta nousee elokuvasarjan yhdeksi onnistuneimmaksi osaksi sitten legendaarisen ensimmäisen (Jurassic Parkin) ja (Jurassic Worldin) ohella. Visuaalisesti Jurassic World: Kaatunut Valtakunta maalailee melkoista silmäkarkkia koko kestonsa ajan. Varsinkin Isla Nublar saaren tulivuorenpurkaus on yksi tehokkaimmista kaaoskohtauksista hetkeen aikaan jossa tulipalloja ja tuhkaa lentelee pitkin saarta.

Colin Trevorrowin ja Derek Connollyn kynäilemä tarina heittää varsinkin alussa mielenkiintoisen kysymyksen pitäisikö nämä ihmisten geeniteknologialla luomat dinosaurukset vain antaa kuolla sukupuuttoon kuten kuolivat jo aikanaan vai antaa uusi mahdollisuus. Loppua kohden tarina muuttuu hieman tyypilliseksi ihminen leikkii jälleen luojaa ja juostaan karkuun uudenlaista hybridiluomusta joka tuntuu olevan koko ajan askeleen edellä kaikkia. Toki matkaan mahtuu jälleen liuta kliseisiä viime hetken pelastumisia ja muutamia hahmoja jotka käyttäytyvät hieman hölmösti vaaran uhatessa, mutta nehän nyt kuuluvat Jurassic Park soppaan mukaan.

J.A. Bayona osaa luoda tarinan keskelle toimivaa tunnelmaa. Alkupuolen katastrofikohtauksissa on aidosti lopun ajan henkeä ja lopulla jopa ikärajaansa nähden hieman synkkäsävyistä kauhupainotteista menoa. Itse dinosaurukset ovat jälleen toteutettu varsin hienosti ja kyllä se vanhan kunnon T-rexin karjaisu aina kunnon Jurassic Park henkeä luo.

Chris Pratt jatkaa rennolla ja viihdyttävällä asenteella Owen Gradyn roolissa. Bryce Dallas Howard hoitaa roolinsa kohtuullisen toimivasti vaikka edellisen osan tapaan sama huolestunut ilme kasvoilla melkein koko ajan paistaakin. Kahdesta ensimmäisestä (Jurassic Park) elokuvasta tuttu Jeff Goldblum käy heittämässä oikeastaan vain muutaman lausahduksen dinosauruksista ja niiden seurauksista. Kolmikko Rafe Spall, Toby Jones ja aijemmistakin osista tuttu BD Wong jäävät melko tavanomaisiksi ahneiksi tieteellä leikkiviksi mielipuoliksi. Vanhat konkarit Ted Levine ja James Cromwell käyvät myös pistäytymässä dinosaurusmaailmassa pienemmissä sivurooleissa.

Kokonaisuutena Jurassic World: Kaatunut Valtakunta on visuaalisesti huikea tuttuja polkuja kulkeva matka dinosaurusten tuhon partaalle.

Pisteet: rating 70,000

andy
Tähtääjä, 442 arvostelua
Arvosteltu: 08.06.2018
Katsottu: Teatterissa 3D-näytöksenä

Saman kategorian TOP-leffoja

Seittien linna
Seittien linna arvosana 4,11
Seittien linna
Pelon palkka
Pelon palkka arvosana 4,19
Pelon palkka
Blade Runner 2049
Blade Runner 2049 arvosana 4,01
Blade Runner 2049
Fight Club
Fight Club arvosana 4,21
Fight Club

Elokuvan tiedot

Jurassic World: Kaatunut valtakunta
Jurassic World: Kaatunut valtakunta arvosana 2,90

Jurassic World: Kaatunut valtakunta (2018)

Alkuperäinen nimi: Jurassic World: Fallen Kingdom

Genret:
Seikkailu,
Valmistusvuosi:
2018
Pituus:
128 min
Ohjaajat:
J. A. Bayona
Käsikirjoittajat:
Colin Trevorrow, Derek Connolly
Pääosanäyttelijät:
B. D. Wong, Bryce Dallas Howard, Chris Pratt, Daniella Pineda, Geraldine Chaplin, Isabella Sermon, James Cromwell (I), Jeff Goldblum, Justice Smith, Rafe Spall, Ted Levine, Toby Jones
Maat:
USA
Kielet:
englanti