Arvostelu

On suuri sääli, ettei tämän tyylisiä elokuvia uskalleta tehdä Suomessa enempää.

Rikoselokuva ei ole Suomessa aivan tolkuttoman harvinainen ilmiö. Itse asiassa niitä on ollut markkinoilla melkeinpä niin kauan kuin tässä valtiossa on elokuvia tehty. Vaikka rikoselokuvien kirjo suomalaisessa elokuvahistoriassa onkin suhteellisen laaja, yltäen aina Salaviinanpolttajista uusimpiin Vareksiin, on Matti Kassila siinä välissä todistanut kuuluvansa kyseisen genren parhaimpiin tekijöihin useamman vuosikymmenen kohdalla. Jäähyväiset presidentille ei siinäkään mielessä ole poikkeus.

Elokuvassa on selkeästi aistittavissa tietty terrorismin ja käsittämättömien julkisten väkivallantekojen pelko, joka oli vielä elokuvaa tehtäessä 1980-luvulla suhteellisen harvinaista. Olof Palmen murhan myötä ajatus julkisesta merkittävän henkilön salamurhasta ei enää tuntunutkaan niin älyttömälle ja kaukaa haetulle edes täällä Suomessa. Siksi ei liene sattumaa, että Tarmo Mannin tulkitsema presidentti näyttää Kekkoselta ja kuullostaa Kekkoselle.

Jäähyväiset Presidentille sijoittuu 1970-luvun Tampereelle. Tarjoilijana toimiva Asko Mertanen on ajan myötä katkeroitunut varakkaampaa ja menestyneempää porvaristoa kohtaan niin paljon, että kokee tekevänsä kansalle palveluksen salamurhaamalla Suomen tasavallan presidentin. Lähtökohta elokuvalle on näinkin yksinkertainen, mutta syvenee hyvin nopeasti katsojan tajuttua heti kättelyissä Mertasen olevan tosissaan.

Elokuvassa kuvataan todella vahvasti 70-luvun työläisaatteen ja virkavallan yhteentörmäystä. Miljöönä Tampere tunnettuna työläiskaupunkina on varsin onnistunut ja tämän saman asetelman voi myös aistia hahmoista itsestään. Hannu Laurin tulkitsema psykopaatti on kaikessa radikaaliudessaan erittäin vahva hahmo, joka ei kainostele omia mielipiteitään ja yhteiskunnallisia asenteitaan. "Mitä suurempi pomo, sitä suurempi sika", kiteyttää tarjoilija Asko Mertanen kantaessaan armotonta viinalastia kaupungin isokenkäisille, jotka tekevät parhaansa kaataakseen veronmaksajien rahat kurkustaan alas. Lauri tekee Mertasen hahmosta kylmän viileän huippuunsa hiotun tappajan, joka ei anna itselleen, tai kenellekään muulle, armoa tavoitellessaan päämääräänsä.
Mahtavan vastapainon tälle terroristille luovat mm. Antti Litjan ja Aake Kallialan esittämät poliisit, jotka kuvataan suhteellisen vittumaisina ihmisinä. Näitä poliiseja ei kiinnosta hellävaraisuus saati hienotunteisuus kuulustellessaan epäiltyjä. Teot ja puheet menevät välistä niin loukkaavalle tasolle, että virkavallan toivoo melkeinpä epäonnistuvan ihmisjahdissaan. Myös tässä heijastuvat todella vahvasti 70-luvulla vallinneet luokkaerot. Aatteellisesti vahvasti jakautuneessa Suomessa virkavalta yleensä koostui oikeistolaisista ja pelkästään jo siksi moni katsoi poliisin käyttävän auktoriteettiaan väärin.

Elokuvan käsikirjoitus on myös onnistunut suhteellisen hyvin. Matti Kassila yhdessä poikansa Taavin kanssa ovat kääntäneet Pentti Kirstilän romaanin yllättävän onnistuneesti elokuvaksi. Käsikirjoituksessa on onnistuneesti huomioitu elokuvan tyylilaji ja tästä johtuen kirjasta on karsittu aika paljon pois sellaisia elementtejä, jotka elokuvassa olisivat vain olleet tiellä ja tuoneet turhaa lisäpituutta. Myös tarinan loppu on muutettu aika radikaalisti, mutta tässäkin tapauksessa elokuvalle paljon sopivammaksi.

Käsikirjoituksessa tosin piilee myös yksi elokuvan heikkouksista. Dialogi. Se on siinä mielessä petollista, että paperilla se ei varsinaisesti vaikuta mitenkään hassummalta, mutta esitettynä se paikoittain kuulostaa teennäiseltä syöden muuten toimivan elokuva tehoa.

Erillisen kunniamaininnan elokuva ansaitsee Kassilan kyvyistä ohjata uskottavaa ja tyylikästä toimintaa. Takaa-ajot ovat erittäin näyttäviä ja varsinaiset väkivallanteot säväyttävät menemättä mauttomuuden puolelle. Kassila ei kainostele näyttää, miten raakaa jälkeä tekee, kun ihmistä ammutaan lähietäisyydeltä ja saa täten elokuvaansa vahvaa realistisuuden tunnetta epätodennäköiseltä tuntuvasta teemasta huolimatta. Tämä on loppujen lopuksi suomalaisessa elokuvassa hyvin harvinaista, eikä ole ihme, että kyseinen genre on vaikeutensa takia Suomessa suhteellisen harvinainen ilmestys. Kassilan pitkät perinteet rikos-elokuvan parissa ovat ilmiselvästi läsnä ja sen näkee parhaiten nimenomaan toimintakohtauksissa. Vaikka ruudulla tapahtuu sun minkälaista rytkettä ja pauketta, seuraa kamera tapahtumia suhteellisen rauhallisesti, tuoden kaiken selkeästi esille.

On suuri sääli, ettei tämän tyylisiä elokuvia uskalleta tehdä Suomessa enempää. Tietysti se on siinä mielessä ymmärrettävää, että Jäähyväiset presidentillekin oli aikanaan taloudellinen pettymys. Tuolloin Suomi ei vielä ollut valmis kivenkovalle toimintatrillerille, mutta toivottavasti vielä jonain päivänä tämäkin asia tulee muuttumaan.

Pisteet: rating 80,000

Jerry C
Käyttäjä, 13 arvostelua
Arvosteltu: 23.01.2013
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Mississippi palaa
Mississippi palaa arvosana 3,93
Mississippi palaa
Scarface - arpinaama
Scarface - arpinaama arvosana 4,42
Scarface - arpinaama
Rita Hayworth - avain pakoon
Rita Hayworth - avain pakoon arvosana 4,54
Rita Hayworth - avain pakoon
Reservoir Dogs
Reservoir Dogs arvosana 4,25
Reservoir Dogs

Elokuvan tiedot

Jäähyväiset presidentille
Jäähyväiset presidentille arvosana 3,35