Inland Empire

(2006)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Inland Empire
Genret: ,
Maat: , ,
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Inland Empire
Valmistusvuosi:2006
Pituus:182 min
Pisteytyksiä: 133
Tarkka arvio: 3.54

Näyttelijä Nikki Grace on valmistautumassa elämänsä suurimpaan rooliinsa, kun kun hän huomaakin rakastuneensa vastanäyttelijään. Samalla hän huomaa, että hänen oikea elämänsä alkaa muistuttaa juuri tätä elokuvaa, jota hän on tekemässä. Lisäksi paljastuu, että tämän tekeillä olevan elokuvan juoni pohjautuu vanhempaan puolalaiseen elokuvaan, mutta joka ei koskaan valmistunut, sillä sen kaksi päänäyttelijää murhattiin kuvausten aikana. Tämä saa Nikkin suunniltaan ja hän epäilee elokuvan olevan kirottu.

Arviot

Jopa lynchimäisen elokuvan harrastajatkin tippuvat kärryiltään.

Absurdin ja surrealismin veteraani David Lynch valitsi uuden elokuvansa nimeksi Inland Empire, sillä nimiyhdistelmä kuulostaa hyvältä. Samalla tavalla on itse elokuvakin kuvattu – jokainen kohtaus näyttää hyvältä, jännittävältä ja mielenkiintoiselta. Muuta merkitystä ei kohtauksilla tunnu olevankaan. Pilkkomalla kronologian osiin mahdollisimman vaikeaselkoisesti, vie Lynch absurdismiaan jo niin pitkälle, että jopa lynchimäisen elokuvan harrastajatkin tippuvat kärryiltään viimeistään […]

Arvosteltu: 15.04.2007

Tarjoaa mielenkiintoista, pohdiskelevaa ja psykologista matkaa pimeyden rajamaille.

Elokuva elokuvan sisällä. Hahmot eivät tiedä keitä ovat ja vaihtavat nimeänsä vähän väliä. Kyseessä on maestro David Lynchin uusin teos Inland Empire, joka jatkaa miehen kartoittamalla loistavalla linjalla psyykkeiden ja analyysien välimaastoon ja muodostaa niistä vuoristoradan jolloin katsojan ajatukset pysyvät tiuhaan liikkeellä. Taideteosten Lost Highwayn (1997) ja Mulholland Driven (2001) jälkeen Lynch näyttää jälleen miten […]

Arvosteltu: 12.09.2007

Kova pähkinä purtavaksi.

Nikki Grace (Laura Dern) saa oudon vierailijan, joka kertoo hänen saavan uuden roolin ja muutamia muitakin häiritseviä yksityiskohtia. Ennustus ilmenee oikeaksi ja elokuvan kuvaukset alkavat. Elokuvan ohjaa Kingsley (Jeremy Irons) ja miespääosassa on Devon Berk (Justin Theroux). Kuvauksiin valmistuessa Kingsleyn ystävä Freddie (Harry Dean Stanton) onnistuu urkkimaan että elokuva mitä he alkavat tehdä perustuu puolalaiseen […]

Arvosteltu: 24.02.2008

Täydellisen käsittämätön ja käsittämättömän täydellinen

Jotain pahaa tapahtuu… mutta mitä? Surrealistisen trillerin mestari David Lynch tarjoilee katsojalleen painajaismaisen sekasotkun nimeltä Inland Empire, jossa absurdeilta vaikuttavat elementit kuten Rabbits-kokeilusta tutut puhuvat jänikset, irrallisista repliikeistä koostuvat dialogit ja puolan kielen käyttö hämmentävän useissa kohtauksissa muodostavat hämärän ja epämääräisen kokonaisuuden, joka saa yleisön sietämättömään ahdistuksen tilaan. Eikä kukaan tajua, mikä tässä oikeastaan pelottaa. […]

Arvosteltu: 05.06.2014

Kommentit & Pisteytykset

mauge
Tiiviste
eskoaarne
astralic
CorporalCauliflower
John Smith
tonsa
Hoplaa
-Testament-
Saku Työrinoja
James_Bond
ussoj
Also Starring
Nimetön
Moon
Zarienda
ritagrace
arkistomies
Sduiv
Seonsiinä
Etana
Bewlay
Jurpo
Susihukka
bloody-nightmare
Bjarska
hesse
Herman Tottooro
swan
Modnar
Kookosbanaani
Mikaro
Nosfecoff

Lisää luettavaa