Pistejakauma
Pisteytykset
tiinanen
Käyttäjä
http://munleffablogi.blog...10/07/inception-2010.html





Todella mielikuvituksellinen ja hienosti tehty. Näyttelijävalinnoista en pitänyt ja dialogi ontui pahasti. Elokuva oli ihan liian pitkä ja toisinaan jopa tylsä.





dbgirl
Käyttäjä
Kun ensimmäisen kerran kuulin tästä elokuvasta, ajattelin sen idean olevan loistava. No, se olikin, mutta muutoin elokuva epäonnistui minun silmissäni suuresti verrattuna siihen, mitä siltä odotin. Unohdin kultaisen säännön: älä usko hypetystä. Onhan tämä hyvä leffa mutta olisi se voinut olla parempikin. Toimintakohtaukset olivat tylsiä ja sekavia kuten aina Nolanin leffoissa. Jotkin erikoistehosteet näyttivät upeilta. Harmi, että hahmoissa ei ollut syvyyttä. Ainoa poikkeus tähän oli Marion Cotillard, joka näytteli Mal Cobbia. Hän oli myös elokuvan parasta antia leffan idean ohella. Leffa olisi parempi jos siinä keskityttäisiin enemmän juonen ja hahmojen syvyyteen toiminnan sijasta. Joka tapauksessa ihan hyvä leffa. 




elpadre81
Käyttäjä
Kehuttu ja hehkutettu mielettömästi mutta itse en kyllä ymmärrä miksi. Katsonut kolme kertaa ja koittanut oivaltaa mikä tästä tekee niin hyvän mutta ei vaan aukea. Varsin keskinkertaista kamaa, tosin en kyllä olekkaan tämän tyylisen scifin suurimpia ystäviä.
Hooléy
Käyttäjä
x
Kauhuhullu
Käyttäjä
Ei läheskään niin hyvä, mitä monet sanovat. Aika tylsä leffa, ei minuun iskenyt tämmöinen unien kanssa leikkiminen. 3/5
Key
Käyttäjä
Huima elokuva joka jaksaa kiinnostaa alusta loppuun asti. Inception on pitkä elokuva joka kannattaa katsoa oikealla mielellä ettei elokuvakokemus mene pieleen. Yllättävä ja oikein mielenkiintoinen toiminta elokuva.
Shabbath
Käyttäjä
Visuaalisesti loistava, mutta yliampuva tarina laskee fiiliksiä.
aeae
Käyttäjä
AlexZ
Käyttäjä
Animal_Nitrate
Käyttäjä
Bamsenaattori
Käyttäjä
craint
Käyttäjä
Daniel Kimble
Käyttäjä
Daniela
Käyttäjä
Freakshow
Käyttäjä
GEEOHGEE
Käyttäjä
Glorry
Käyttäjä
hankila
Käyttäjä
Heklama
Käyttäjä
hesse
Käyttäjä
HeyStoopid
Käyttäjä
Insomnia
Käyttäjä
jalakanen
Käyttäjä
Jonakin
Käyttäjä
Juize
Käyttäjä
juzzigotc
Käyttäjä
Kaakeli
Käyttäjä
Kaz
Käyttäjä
Kivilärvi
Käyttäjä
Kristiina68
Käyttäjä
MarttiK
Käyttäjä
Masu
Käyttäjä
MiiCa
Käyttäjä
mikelawry
Käyttäjä
MojoRisin
Käyttäjä
mukala
Käyttäjä
omarakas
Käyttäjä
onib
Käyttäjä
operaatio perhe
Käyttäjä
osku0
Käyttäjä
peruna52
Käyttäjä
polkadotpaula
Käyttäjä
porssiman
Käyttäjä
QsP
Käyttäjä
Reservoir Dog
Käyttäjä
Rue Morgue
Käyttäjä
shook
Käyttäjä
SuchAShame
Käyttäjä
superman76
Käyttäjä
taipistu
Käyttäjä
Tapio
Käyttäjä
Toivonen
Käyttäjä
Tomppa76
Käyttäjä
tonsa
Käyttäjä
Tytyliini
Käyttäjä
Urpotus
Käyttäjä
viltsu
Käyttäjä
Vompelo
Käyttäjä
vuokralainen
Käyttäjä
WGB
Käyttäjä
ZombieLover
Käyttäjä
Elokuvan tiedot
- Ohjaajat:
- Christopher Nolan
- Käsikirjoittajat:
- Christopher Nolan
- Pääosanäyttelijät:
- Cillian Murphy, Dileep Rao, Ellen Page, Joseph Gordon-Levitt, Ken Watanabe, Leonardo DiCaprio, Lukas Haas, Marion Cotillard, Michael Caine, Tohoru Masamune, Tom Berenger, Tom Hardy
- Maat:
- USA, Iso-Britannia
- Kielet:
- englanti