Pistejakauma

3%

4%

3%

11%

9%

23%

17%

21%

4%

5%

Pisteytykset

rating 70,000

Alm0st
Käyttäjä

rating 70,000

Eli Roth vaikutti minut ohjaajantaidoillaan jo Cabin feverissä. Pidin sitä onnistuneena teinikauhuna, jossa oli kuitenkin nähty vaivaa toteutuksen puolesta. Mutta nyt kyllä häkellyin ällikällä sillä mies on onnistunut ohjaamaan yhden kaikkien aikojen onnistuneimman "gornon" koskaan, paitsi Hostel ei ole pelkkää gornoa, sillä siinä on myös karu tarina sairaasta maailmasta. Juonen tietävät kaikki elokuvasta vähäänkään kiinnostuneet, joten ei sitä sen enempää setvimään. Eli Roth kertoi haastattelussaan törmänneensä thaimaalaiselle sivulle, jolla myytiin ihmisiä omiin sairaisiin fantasioihinsa 10 000 $. Roth oli myös innokas ohjaamaan dokumentin tosielämän "hostelista", mutta se olisi voinut vaarantaa hänen ja hänen läheisensä henget. Kuitenkin aloin katsomaan tätä elokuvaa näillä tiedoilla, ja leffan loputtua itselleni jäi erittäin paha olo. Ei niinkään kidutuksista, mutta edes näin sairaasta ideasta, ja haluista joita joillain ihmisillä on. Hostel on ankara, ja pelottava elokuva sairaasta maailmasta.

Ely
Käyttäjä

rating 70,000

Olin ensimmäisten 10-20 minuutin aikana niin pettynyt huomattuani teinileffamaisia piirteitä, että lopetin katsomisen melkein kesken kaiken. Loppua kohden elokuva ei voinut kuin parantua, enkä sitten malttanut olla katsomatta jatko-osaa.

Felos
Käyttäjä

rating 70,000

Todella sairasta kidutusta!! Mutta silti aika hyvä elokuva!!

kalastaja774
Käyttäjä

rating 70,000

En oikein ymmärrä mistä kaikki tuo splatter-riemastus tämän elokuvan kohdalla johtuu. Suoranaisia veriroiskeitahan elokuvassa on oikeastaan vain parissa kohtaa. Kuvasto on tietysti äärimmäisen brutaalia ja itselleni päällimmäiseksi ei jäänyt se vähän päälleliimattu silmä-homma loppupuolella vaan nuo pienet välähdykset kun päähenkilöä raahataan käytävää pitkin, sitä että tuota kidutusta tapahtuu joka huoneessa kaiken aikaa mitä mielikuvituksellisimmin keinoin. Ehkä pidin elokuvasta juuri sen takia, että vaikka se näyttää paljon, se jättää silti pahimman näyttämättä, katsojan mieltä vaivatakseen. Roth hallitseekin tämän erinomaisesti, eikä hötkyile liikaa. Ei ole varsinainen ihme että Hollywood innostui tämän ja Saw ykkösen (joka ihan oikeasti on vaikuttava kauhuelokuva, olisipa sarja jäänyt siihen..) työstämään surkeita kidutuskauhuelokuvia, joissa ei ole julmuutta, kritiikkiä julmuutta kohtaan tai oikeastaan edes verta.

Key
Käyttäjä

rating 70,000

Aluksi luulin Hostelia huonoksi, koska elokuvan alku (n. 27 min) oli pelkkää hidastelua ja pornoilua. Ennakkoluuloni kuitenkin katosivat, kun Hostel muuttui melkoiseksi väkivaltalöylyksi. Etukannen varoitusleima: ''Huom! Sisältää sairaita kohtauksia!" ei ole aivan totta, sillä olen nähnyt jopa Hosteliakin raaempiakin gore/splatter -leffoja. On elokuvassa silti sen verran ronskia väkivallan käyttöä, joten heikkohermoisille en tätä suosittelisi.

miqqex
Käyttäjä

rating 70,000

Olen kuullut joidenkin ihmisten puhuvan aikalailla negatiivisesti tästä leffa sarjasta, mutta ainakin tämä ykkönen on just jees. Yllättävänkin hyvää Gorno-kauhua omalla tavallaan. Pidän itse sekä perus säikyttely kauhareista että gore/kidutus kauhareista, joten tämä iski minulle. ;D
Tosin leffan juoni olisi saanut lähteä nopeammin käyntiin

Punakuu
Käyttäjä

rating 70,000

Kamalasta ideasta tehty kaikenkaikkiaan ihan viihdyttävä kokonaisuus, joka tarjoaa hyvin paljon inhottavaa materiaalia. Kyseisestä genrestä pitäville tämä on sitä parhainta viihdettä siltä alalta.

TaoTao
Käyttäjä

rating 70,000

Ensimmäinen Hostel onnistui olemaan pieni yllättäjä ja hypetys ehkä lähti lapasista kuin Saw- saagan alussa. Näitä leffoja on tullut nyt liukuhihnalta jälkikäteen. Uusin trendi on se että nuoret lähtevät eurooppaan ja...

WreckMe666
Käyttäjä

rating 70,000

Eipä ole juuri mitenkään kummoinen tekele

741moimoi
Käyttäjä

rating 70,000

_NoBody_
Käyttäjä

rating 70,000

Also Starring
Käyttäjä

rating 70,000

Angostura
Käyttäjä

rating 70,000

arcticemil
Käyttäjä

rating 70,000

arpum
Käyttäjä

rating 70,000

AxZ
Käyttäjä

rating 70,000

Bjarska
Käyttäjä

rating 70,000

craint
Käyttäjä

rating 70,000

daiju
Käyttäjä

rating 70,000

Fabolous
Käyttäjä

rating 70,000

ffancy
Käyttäjä

rating 70,000

gerbba
Käyttäjä

rating 70,000

havu
Käyttäjä

rating 70,000

hiukset
Käyttäjä

rating 70,000

HorrorFreak
Käyttäjä

rating 70,000

impi80
Käyttäjä

rating 70,000

Jampe_69
Käyttäjä

rating 70,000

Juusak
Käyttäjä

rating 70,000

KARHU---
Käyttäjä

rating 70,000

Kokkis
Käyttäjä

rating 70,000

lovehorror
Käyttäjä

rating 70,000

MaggotCorpse
Käyttäjä

rating 70,000

maisterii
Käyttäjä

rating 70,000

Manco
Käyttäjä

rating 70,000

mb
Käyttäjä

rating 70,000

Migulli
Käyttäjä

rating 70,000

Miniland
Käyttäjä

rating 70,000

Modnar
Käyttäjä

rating 70,000

Mokotah
Käyttäjä

rating 70,000

Mr. Fancypants
Käyttäjä

rating 70,000

Nalle Pub
Käyttäjä

rating 70,000

Nanopoli
Käyttäjä

rating 70,000

NataDine
Käyttäjä

rating 70,000

Nekrohippi
Käyttäjä

rating 70,000

Nexus
Käyttäjä

rating 70,000

nikama75
Käyttäjä

rating 70,000

Nortca
Käyttäjä

rating 70,000

Nortica
Käyttäjä

rating 70,000

Ogichi
Käyttäjä

rating 70,000

Parasite
Käyttäjä

rating 70,000

Pasma
Käyttäjä

rating 70,000

phodos
Käyttäjä

rating 70,000

Poppy
Käyttäjä

rating 70,000

pothead^pixie
Käyttäjä

rating 70,000

Raivokoira
Käyttäjä

rating 70,000

Ransku
Käyttäjä

rating 70,000

Ryyppy
Käyttäjä

rating 70,000

sunac
Käyttäjä

rating 70,000

Sunisiks
Käyttäjä

rating 70,000

Supah
Käyttäjä

rating 70,000

Termos
Käyttäjä

rating 70,000

The Man with No Name
Käyttäjä

rating 70,000

tonias
Käyttäjä

rating 70,000

ToPo
Käyttäjä

rating 70,000

vasara88
Käyttäjä

rating 70,000

velzu
Käyttäjä

rating 70,000

Villetys
Käyttäjä

rating 70,000

vilmazep
Käyttäjä

rating 70,000

Wayne 64
Käyttäjä

rating 70,000

Wolf83
Käyttäjä

rating 70,000

YoHoo
Käyttäjä

rating 70,000

zBeatrixKiddo
Käyttäjä

rating 70,000

Elokuvan tiedot

Hostel
Hostel arvosana 3,16
Genret:
Kauhu,
Valmistusvuosi:
2005
Pituus:
95 min
Ohjaajat:
Eli Roth
Käsikirjoittajat:
Eli Roth
Pääosanäyttelijät:
Barbara Nedeljakova, Derek Richardson, Eythor Gudjonsson, Jay Hernandez
Maat:
USA
Kielet:
englanti, saksa, slovakki