Pistejakauma

0%

0%

0%

8%

11%

20%

27%

25%

3%

7%

Pisteytykset

rating 80,000

afterman
Käyttäjä

rating 80,000

Hyvä kauhuleffa

JohnRambo
Käyttäjä

rating 80,000

Allekirjoittanut katsoi 11-vuotiaana alkuperäisen Halloweenin sillä lailla, että odotin että perheessä mentiin nukkumaan ja myöhään illalla salaa olohuoneeseen katsomaan kauhuelokuvaa, jonka alkamisajankohta oli katsottu tv-lehdestä jo aiemmin saman päivän aikana. Itse operaation kielletyssä hedelmässä oli jo tarpeeksi jännitystä ja itse elokuva oli sen ikäisenä just sopivasti vähän liian jännittävä ja pelottava, jotta se teki musta elinikäisen Halloween-elokuvien fanin.

Vaikka sitä seuranneiden jatko-osien taso on ollut vaihtelevaa niin useimmat niistä kuitenkin edes jollain tavalla mielestäni tavoittavat alkuperäisen luoman mystisen Halloween-fiiliksen. Uusin Halloween-leffa onkin mielestäni heti sarjaan tavallaan eri tavalla kytkeytyneen Halloween III: Season of the Witchin ohella onnistunein tekele. Ykköstä lukuunottamatta muut sarjan elokuvat ignooraava leffa on fanifilmi sen kaikista parhaimmassa muodossa. Samalla lailla miten Star Warsille oli The Force Awakens ja Blade Runnerille 2049, niin Halloween 2018 palauttaa saagan hengen eloon ehkä paremmin kuin mikään jatko-osa tähän mennessä. Erona edellisiin mun tapauksessa, että Halloween on mulle vielä kovempi juttu.

Leffa ei missään nimessä ole täydellinen kokonaisuutena, mutta mielestäni se on kuitenkin erittäin onnistunut siinä mitä se yrittää. Fan servicea löytyy leffasta tarpeeksi, mutta sitä ei pusketa kurkusta alas vaan fokus on koherentin tarinan kertomisessa. Multa itseasiassa jäi ihan vitusti näitä kaiken maailman easter eggejä huomaamattakin leffan lomassa, vaikka oon sarjan edellisten osienkin parissa ihan kivasti viettänyt aikaa.

Halloween 2018 on jännittävä, upean näköinen, hyvin näytelty, täydellisesti aikaansa päivitetty versio rakastetusta tarinasta ja se sisältää uuden John Carpenter-soundtrackin joka on totta kai, ihan saatanan kova. Leffan keskivaiheilla teatterista meinas katto lähteä ja mulla tulla lastit housuun yhdessä takaa-ajokohtauksessa missä soi upea uusi synapimputtelusävellys. Youtubesta löytyvästä soundtrackista se alkaa kohdasta 19:45.

(Elokuvateatterissa)

Juki
Käyttäjä

rating 80,000

Yllätti positiivisesti, sillä tämä "jatko-osa" oli todella hyvin onnistunut, vaikka tässä oikeastaan olikin sivuutettu kaikki vuosien 1981-2002 välillä tehdyt jatko-osat ja hypätty suoraan ensimmäisen osan tapahtumista 40 vuotta eteenpäin. Eli ei siis haittaa vaikka katsoja olisi aiemmin nähnyt vain ensimmäisen osan.

Leffa on paikoin aika jännä ja myös hieman ahdistavakin. Nuoret näyttelijät eivät oikein vakuuttaneet, mutta onneksi mukana ovat jo ekasta leffasta tutut Jamie Lee Curtis Lauriena ja Nick Castle Michael Myersina. Murhat olivat hienosti toteutettu ja ne olivat myös aika raakoja. Plussaa myös siitä, että John Carpenter on jälleen ollut mukana tuottajana sekä musiikintekijänä. Tämä uusi Halloween päihittää kaikki aiemmat jatko-osat suoraan 6-0.

rillijulle
Tykittäjä

rating 80,000

Atmosfäärissä onnistutaan modernimmassa muodossa saavuttamaan samoja viboja kuin 70-luvun edeltäjässä, muutenkin tähtien asennot ovat tämän teoksen kanssa kohdallaan.

Jamie Lee Curtisin Lauriella on todellakin jotain hampaankolossa Michaelia kohtaan, ja vice versa. Toimiva konsepti, ja niin Laurien kuin Myersin näyttelijät onnistuvat mainiosti luomaan ilmapiirin, josta vain jompi kumpi kävelee elävänä ulos. Elokuva onnistuu (onnistuneesti) kuitenkin olemaan perinteinen slasher, mikä kuuluu teemaa, ja mitä kieltämättä vähän odotinkin. Jollain tapaa tästä tulee tunnelman ja lavastuksen myötä myös mieleen 90-luvun vastaavanlaiset tuotokset, joissa teineiltä lähti henki toinen toisensa perään. Sekään ei ole yhtään huono asia. Pisteet ohjaajalle muutenkin mainiosta lopputuloksesta.

Loppuun todettakoon myös, että Jamie Lee Curtisilla on edelleen munaa enemmän kuin useammalla meistä miespuolisista ja theme-biisi toimii edelleen.

Villetys
Käyttäjä

rating 80,000

Uusin Halloween onnistuu todella hyvin tuomaan Michael Myersin 2010-luvulle ja se on katsomisen arvoinen jatko-osa ensimmäiselle Halloweenille. Jamie Lee Curtis tekee vahvan roolisuorituksen Lauriena, joka kärsii vieläkin 40-vuotta sitten tapahtuneista murhista saamiaan traumoja. Siitä asti hän on odottanut Michaelin pääsyä vapaaksi vankilasta, jotta hänet voitaisiin tappaa lopullisesti. Nick Castle / James Jude Courtney tekevät myös hyvää työtä Michaelina ja saavat siitä todella uhkaavan tappajan. John Carpenterin uudet musiikit myös lisäävät mukavasti tunnelmaa elokuvan takaa-ajo kohtauksiin ja David Gordon Green onnistuu ohjaajan roolissa. Tappoja löytyy kanssa riittävästi elokuvasta ja osa onkin mukavan verisiä. Lisäksi elokuvasta on hauska löytää pieniä yksityiskohtia, jotka liittyvät aikaisempiin Halloweeneihin.

Antsa82
Käyttäjä

rating 80,000

Haahuilija
Käyttäjä

rating 80,000

JJL420
Käyttäjä

rating 80,000

Jurpo
Tähtääjä

rating 80,000

Kristiina68
Käyttäjä

rating 80,000

Migus
Käyttäjä

rating 80,000

Miihkali
Tykittäjä

rating 80,000

Movieboyy
Käyttäjä

rating 80,000

naamio tyyppi
Käyttäjä

rating 80,000

Orankinaattori
Käyttäjä

rating 80,000

TeeP
Käyttäjä

rating 80,000

-Testament-
Käyttäjä

rating 80,000

The Man with No Name
Käyttäjä

rating 80,000

turha_aforismi
Käyttäjä

rating 80,000

Elokuvan tiedot

Halloween
Halloween arvosana 3,43