Arvostelu

Splatterien ystävät varmasti pitävät tällaisesta.

Painajainen Elm Streetillä- ja Perjantai 13. päivä-elokuvat olivat suosittuja teinikauhusarjoja. Sitten eräänä päivänä Hollywoodin tuottajat keksivät, että pistetään leffojen pääpahikset Freddy ja Jason tappelemaan keskenään. Nämä valkokankaiden kuuluisimpien psykopaattien joukkoon lukeutuvat heput saivatkin oman leffansa vuonna 2003 pitkällisen kädenväännön jälkeen.

Freddyllä (Englund) ei mene hyvin. Ei se haittaa, että hän on kuollut, mutta häntä potuttaa se, että hänet on unohdettu. Hän päättääkin herättää Jasonin (Kirzinger) kuolleista. Tämä lähtee sitten Elm Streetille ja porukkaa kuolee hieman väkivaltaisilla tavoilla. Freddy ei kuitenkaan ole iloinen, sillä Jason rakastaa liiaksi tappamista ja yhteenotto on väistämätön.

Koska en ole ainakaan vielä katsonut ainuttakaan Elm Street- ja Perjantai 13. päivä-leffaa, niin en voi verratta tätä leffaa niihin, eikä se ole ainakaan minusta kovin järkevää, sillä tässähän on yhdistetty kaksi eri sarjaa. On kyllä yleensäkin hieman hölmöä tehdä näitä Joku/jokin vs. Joku/jokin-leffoja. Ne usein maistuvat rahastukselta. Myös tässä leffassa on rahastamisen makua. Jatko-osakin on tietäkseeni tekeillä.

Teinikauhuna leffa on hyvin tyypillinen. Teinit kirkuu ja juoksee ympäriinsä ja veri roiskuu. Kovin pelottava tämä ei mielestäni ole. Elokuva rakentuu pitkälle Freddyn ja Jasonin varaan. Heidän näyttelijänsä tekevät kuitenkin hyvää työtä. Eikä veriefekteissä ole säästelty, joten splatterien ystävät varmasti pitävät tällaisesta.

Pisteet: rating 70,000

Ville
Tähtääjä, 492 arvostelua
Arvosteltu: 01.04.2005
Katsottu: DVD

Saman kategorian TOP-leffoja

Rocky
Rocky arvosana 4,17
Rocky
Psyko
Psyko arvosana 4,22
Psyko
Hurja joukko
Hurja joukko arvosana 4,14
Hurja joukko
Lupin III: Cagliostron linna
Lupin III: Cagliostron linna arvosana 3,81
Lupin III: Cagliostron linna

Elokuvan tiedot

Freddy vs. Jason
Freddy vs. Jason arvosana 3,46
Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
2003
Pituus:
97 min
K18
Ohjaajat:
Ronny Yu
Käsikirjoittajat:
Damian Shannon, Mark Swift
Pääosanäyttelijät:
Chris Marquette, Jason Ritter, Kelly Rowland, Ken Kirzinger, Monica Keena, Robert Englund
Maat:
USA
Kielet:
englanti