Arvostelu

Suorastaan nerokas

Olen karttanut Fight Clubin katsomista pitkään, koska uskoin elokuvan olevan pelkkä veripläjäys, ylitseampuvalla toiminnalla ja keskinkertaisella tarinalla. Kunnes nyt monien huippuarvostelujen ja kulttimaineensa takia jouduin kääntymään ennakkoluulojani vastaan ja katsomaan tämän elokuvan. Lähtiessäni elokuvaan voin lievästi sanoa että mielessäni pyöri noin sata eri asiaa, jotka nielaisivat hieman nautintoa katselukokemuksesta. Ensinnäkin odotin hyvää elokuvaa koska David Fincher oli ohjailemassa kaiken rattia. Toistaiseksi Brad Pitt ja Edward Norton opasti elokuvan näyttelijäkaartia. Ja viimeisenä mutta ei vähäisempänä positiiviset arvostelut. Pelkästään 10:s sija IMDb Top 250 listalla oli suurin tekijä vaikuttamassa tämän elokuvan ostamiseen. Pelkoja oli liittyen leffan sisältöön, esim. keskittyykö elokuva vain näyttäviin toimintakohtauksiin, ottaako se minkäänlaista kantaa mihinkään ja onko tällä idealla positiivinen vai negatiivinen vaikutus minuun itseeni. Siinä nyt muutamia päällimmäisiä ajatuksia elokuvaan mentäessä.

No kävikö pelkoni toteen vai pääsivätkö elokuvan positiiviset odotteet valta-asemaan. Voin hymyt korvissa kertoa että pelkoni tätä elokuvaa kohtaan oli aivan turha sillä elokuva ei mässäile liika väkivallalla, vaan elokuva ottaa suuresti kantaa nyky-yhteiskunnan toimivuuteen ja elokuvalla oli ehdottomasti positiivinen vaikutus itseeni. Aloitetaan vaikka tuolla väkivallalla joka oli ehkä suurin pelkoni tämän leffan epäonnistumiseen. Itse tappeluja elokuvassa on kohtalaisen vähän, mutta silloinkun niitä on niin ne ovat verisiä, raakoja että näyttäviä. Väkivalta on vain osa suurta kokonaisuutta tässä elokuvassa ja se vain peilaa tavallisen työssäkäyvän toimistomyyrän henkistä mieltä stressin ja kiireen keskellä. Elokuva ottaakin kantaa juuri tuohon aiheeseen, että kuinka ihminen voi selvitä tylsästä arjesta, merkityksettömästä vapaa-ajasta ja stressaavasta työstä. Leffa onkin hyvin teemallinen ja yllättävän hyvä sillä elokuvan otsikko Fight Club on vain pinnallinen aihe tärkeästä otoksesta nyky-aikaan. Elokuva oli kiistelty tullessaan vuonna 1999 ja se olikin kymmenen vuotta aikaansa edellä oleva mestariteos. Elokuvalla on positiivinen vaikutus katsojaan siinä mielessä että se kannustaa ihmisiä olemaan vähemmän itsetuhoisia ja keskittymään enemmän myös oman onnellisuuden saamiseen.

Elokuva kertoo Edward Nortonin näyttelemästä Jackista, joka on perustyömyyrä ja hänen elämänsä keskittyy enemmänkin uusien kalliiden huonekalujen ostamiseen joka yllätysyllätys ei tuo onnellisuutta ja hän kärsiikin unettomuudesta. Hän hakee lohtua ryhmäterapiasta joka näyttää auttavan, kunnes hän tutustuu Marla nimiseen onnettomaan naiseen ja Tyler Durdeniin joka omistaa kieroutuneen elämänkatsomuksen. Tylerin kanssa Jack perustaa Fight Clubin jonne työläiset pääsevät purkamaan ahdistuksiaan. Tylerillä on kummiskin suuria suunnitelmia kerholle ennen kuin Jack edes huomaakaan.

David Fincher tekee jälleen kerran loistavaa työtä Brad Pittin kanssa. Fincher luo pelottavan ja ahdistavan maailman jälleen kerran vihreenharmailla väreillään, verisillä kohtauksilla ja nerokkaan moniulotteisilla hahmoilla. Hänen kuvakulmatkin ovat hyvin futuristisia ja innovatiivisia. Vuoteen 1999 mennessä kukaan ei ollut nähnyt sellaista kuvaustyyliä. Tämä taas vahventaa pointtiani siitä että David Fincher oli 90-luvun tärkein elokuvaohjaaja. Fincher on luonut loistavia hahmoja ja hyvä esimerkki on Brad Pittin näyttelemä Tyler Durden joka vetää uransa parhaan roolin tässä elokuvassa. Hänen hahmonsa on hauska, nerokas ja kaikkien ihailema, myös oudolla tapaa jokaisen elokuvaa katsovan. Jokainen on varmasti joskus halunnut viskoa golf-palloja naapurin ikkunaan! Edward Norton myös osoittaa jälleen mahtavuutensa Jackin roolissa. Erittäin moniulotteinen hahmo on samaistuttava ja antaa pelottavan esimerkin siitä mihin elämä ei saisi päätyä.

Musiikki on myös erittäin hyvää tässä elokuvassa. Se antaa loistavan ulottuvuuden myös ikään kuin ihmismielen ailahtelevaisuudesta ja järkevyyden ja epäjärkevyyden häilyvästä rajasta.

Elokuva on järisyttävän suuri ja shokeeraava ihmisen mielen sopukoista ja nykyajan stressistä. Se on nopeatempoinen ja mainioita yksityiskohtia täynnä. Elokuvan suuri juonenkäänne on mahtava ja antaa elokuvalle isomman merkityksen.

Fight Club on viihdettä parhaimmillaan ja aika kuluu kuin siivillä. Jokaisen leffafanin "mustsee" mutta en suosittele herkkähermoisille ja perheen pienimpien katseltavaksi. Elokuva on täynnä huikeita roolisuorituksia nerokkaan tarinan kera ja se on yksi kaikkien aikojen parhaimpia elokuva-teoksia.

Pisteet: rating 100,000

huivaihai
Käyttäjä, 18 arvostelua
Arvosteltu: 16.08.2015
Katsottu: Kotona

rating 100,000

Saman kategorian TOP-leffoja

Murskattuja kukkia
Murskattuja kukkia arvosana 4,30
Murskattuja kukkia
Unelmien sielunmessu
Unelmien sielunmessu arvosana 4,47
Unelmien sielunmessu
Vihreä maili
Vihreä maili arvosana 4,39
Vihreä maili
Auringonnousu
Auringonnousu arvosana 3,96
Auringonnousu

Elokuvan tiedot

Fight Club
Fight Club arvosana 4,21
Genret:
Draama,
Valmistusvuosi:
1999
Pituus:
139 min
Ohjaajat:
David Fincher
Käsikirjoittajat:
Chuck Palahniuk, Jim Uhls
Pääosanäyttelijät:
Brad Pitt, Edward Norton, Helena Bonham Carter, Meat Loaf
Maat:
USA, Saksa
Kielet:
englanti