Eräs rakkaustarina (1969)

Harvakseltaan ohjaava Roy Anderssonin ensimmäinen pitkä elokuva on nimeltään Eräs rakkaustarina. Enää nykyisin en ylläty ruotsalaisten elokuvien hyvyydestä, mutta itku meinaa kuitenkin tulla aina sellaisen näkemisen jälkeen, sillä ruotsalaiset vaan osaavat tehdä todella hyviä elokuvia, suomalaiset häviävät kyllä tässä lajissa. Eräs rakkaustarina on ehdottomasti yksi parhaista ruotsalaiselokuvista, joita olen nähnyt.

Elokuva kertoo kahden nuoren, Pärin (Sohlman) ja Annikan (Kylin), välisestä rakkaustarinasta. Nuoret ovat juuri ihastuneet toisiinsa, heille elämä on ihanaa. Ujosti he yrittävät toisiinsa ottaa kontaktia. Pärin isä on masentunut autokauppias, joka elelee leppoisasti maaseudulla yhdessä poikansa ja vaimonsa kanssa. Annikan isä puolestansa on huonosti menestyvä jääkaappikauppias, jonka avioliitossa joskus valloillaan ollut rakkaus on hiljalleen kuihtunut katkeruudeksi.

Anderssonin ajankuvaus on täydellistä. 1970-luvulle siirtyvän Ruotsin tunnelmia kuvataan viljellen samalla pientä yhteiskuntakritiikkiä. Arkisen ihana rakkaustarina on kuorrutettu arkisella huumorilla ja kaikenlainen tämän lajityypin jäsenille tuttu sentimentaalisuus loistaa poissaolollaan. Kuvaa kuljetetaan kuvasta toiseen rauhallisesti, niin katsoja saa revittyä jokaisesta hetkestä kaiken irti. Nykyiseen tiiviiseen elokuvakerrontaan verrattuna Eräs rakkaustarina on todella mukava poikkeus. Hitaasta temmostaan huolimatta katsojaa pystytään pitämään otteessa, eikä tylsiä hetkiä tule vastaan. Tässä elokuvassa yksi kohtaus (kuten noin viiden minuutin pituinen vanhainkotikohtaus) kertoo enemmän, kuin ns. tavallinen elokuva pystyy kertomaan.

Näyttelijöiltä suoriutuu hommat hienosti, varsinkin kahdelta nuorelta päätähdeltä. Pärin isää näyttelevä Lennart Tellfeldt ja Annikan isänä nähtävä Bertil Norström ovat molemmat myös todella loistavassa vedossa. Henkilöhahmot ovat syviä kokonaisuuksia, joita vielä näyttelijät hienosti tulkitsee. Pienetkin hahmot jäävät katsojan mieleen, samoin kuin kaikki leffan yksityiskohdat. Mainioiden näyttelijöiden sekä loistavan ohjauksen ja käsikirjoituksen (myös Anderssonin käsialaa) lisäksi elokuvan musiikkivalinnat ovat osuneet nappiin, biisivalikoima koostuu lähinnä tuon ajan hittibiiseistä, joiden tahtiin nuoriso tanssii savuisissa discoissa.

Eräs rakkaustarina hävisi moniksi vuosiksi, kunnes se tuli vähän aikaa sitten uudestaan nähtäväksi. Nykyisin tätä tuskin tunnetaan, tämä on unohdettu mestariteos. Vaikka elokuvan yksi teemoista onkin yksinäisyys ja haikea tunnelma luo pessimistisiä sävyjä, on tämä silti hyvin optimistinen elokuva loppuen lopuksi. Vakavasta draamatyylistä huolimatta elokuva on välillä oikeasti hauska, varsinkin lopun surkuhupaiset rapujuhlat tuovat hymyn katsojan huulille.

Eräs rakkaustarina on melkein täydellinen, riipaiseva sekä elämänläheinen elokuva rakkaudesta, yksinäisyydestä sekä elämästä 1960-luvun lopun Ruotsissa. Unohtumattomia hetkiä ja elämää tihkuvia kohtauksia sekä tämä on myös yksi elokuvataiteen upeimmista näytteistä.

Pisteet:
Arvosteltu: 02.02.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Thoke
Tykittäjä
591 arvostelua

Ruotsalainen Roy Andersson on meillä parhaiten tunnettu muutaman vuoden takaisesta mestariteoksestaan Toisen kerroksen lauluja. Harvakseltaan ohjailevan Anderssonin läpimurtoteos on jo vuodelta 1969 ja nimeltään Eräs rakkaustarina. Anderssonin tavaramerkkinä elokuvissaan on ollut tiukka yhteiskuntakriittisyys eikä Eräs rakkaustarina ole ulkokuorestaan huolimatta tästä lainkaan poikkeus. Elokuvassa nuorten elämä on pohjimmiltaan huoletonta ja onnellista, kun vastapainona vanhemmilla ei ole ollenkaan niin hyvä olla.

Tarina kertoo 15-vuotiaan Pärin ja 13-vuotiaan Annikan ujosta ihastumisesta toisiinsa, joka myöhemmin johtaa seurusteluun ja jopa rakastumiseen. Toisin kuin Toisen kerroksen laulut, Eräs rakkaustarina on tarkan realistinen kuvaus 60-luvun lopun kesäisestä Ruotsista. Murrosikäiset nuoret viihtyvät porukoissaan ja pitävät hauskaa, mutta samalla yrittävät kestää vanhempiaan. Kuulostaa varmasti tutulle.

Elokuva on kaikessa realistisuudessaan yleispiirteeltään vakava, mutta tarinan käänteitä sävyttää elämänmakuinen huumori siten että elokuva pysyy sopivan tasapainoisena koko kestonsa ajan. Elokuvan kerronta on varsin sujuvaa, vaikka puolenvälin paikkeilla tarina ei tunnu oikein etenevän. Sen sijaan viimeisen puolituntisen aikana Andersson onnistuu huipentamaan elokuvansa mallikkaasti.

Rakastuminen ja yksinäisyys vastakohtina ovat elokuvassa yhtä vahvoina teemoina. Elokuvaan on luotu erinomaisen kirjava joukko hahmoja, jotka ympäristön kanssa välittävät hienosti 60-luvun lopun Ruotsin ajankuvaa ja joissa välittyvät elämän monet eri vaiheet tunnemyrskyineen. Andersson onnistuu mielestäni varsin erinomaisesti kuvaamaan hahmojensa erilaisia tunteita. Elokuvan alkupuolen tilanteet, joissa ujo pari yrittää saada kontaktia toisiinsa, sai ainakin allekirjoittaneessa aikaan yht’äkkisen kaipauksen takaisin teinivuosiin ja nuorisodiskon hämäriin nurkkiin. Toisaalta vanhempien riehuminen on raastavan tuttua sekä arkielämästä että muista elokuvista.

Näyttelijätyö on nuoria amatöörinäyttelijöitä myöten erinomaista. Oman silauksensa antaa myös aikakautta komeasti edustava musiikki, jota muutamissa kohtauksissa käytetään esimerkillisesti korostamaan elokuvan vaikutusta.

Eräs rakkaustarina on kaikessa nostalgisuudessaan varsin sopiva askel Roy Anderssonin elokuvien maailmaan. Ja miksei myös niille, jotka tuosta Anderssonin uusimpaa vieroksuvat, sillä "laulujen" synkkyyden tilalla on loppujen lopuksi varsin lämminhenkinen tarina. Kaikkiaan tämä leffa jättää mielen sopukoihin varsin hyvän mielen.

nimimerkki: pala

Pisteet:
Arvosteltu: 11.08.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

pala
Käyttäjä
6 arvostelua