Arvostelu

Toiminta ja tarinankerronta kannattelevat tätä elokuvaa.

Dawn of the Planet of the Apes eli Apinoiden planeetan vallankumous on vuonna 2014 ilmestynyt jatko-osa vuonna 2011 tulleelle Apinoiden planeetan synnylle. Se toimi itselleni yllättävän hyvin. Luulin tämän olevan CGI:lla tehtyä turhanpäiväistä toimintaa, mutta tämä oli paljon muutakin. Tämä oli selviytymistarina ja vieläpä loistava sellainen!

Virus on levinnyt ihmiskunnassa ja monet ovat kuolleet. Caesarin johdolla apinat kasvattavat sivilisaatiotaan, jota he kutsuvat kodiksi. Kun paljastuu, että kaikki ihmiset eivät kuolleetkaan alkaa jännitys, joka kestää koko elokuvan ajan. Apinoiden keskellä alkaa suuri hämmennys ja osat apinoista tahtovat tappaa kaikki ihmiset. Caesar tahtoo kuitenkin pitää rauhaa yllä ja päästä joukon ihmisiä vesivoimalan luo, jotta voisi sopia rauhan. Samaan aikaan Dreyfus haluaa surmata apinat, jotta ihmiset voisivat elää rauhassa. Agressiivisen Koban takia alkaa sota...

En ole mitenkään suuri Apinoiden planeetta-elokuvien fani, mutta tämä kiinnosti. Kuulin isoveljeltäni tästä paljon hyvää, joten oli pakko tarkistaa oliko veikan puheissa perää. Niin kuin jo aiemmin kerroin tämä paljastui positiiviseksi yllätykseksi. Tämä oli vielä parempi kuin odotin. Väkivalta kuvataan hienosti ja sotaisa ja epäonneton tunnelma näkyy elokuvasta. Katsojan silmään tämä näky on kuitenkin erittäin tyylikäs. Musiikki ei ole järin mieleenpainuvaa, mutta ei se haitaksi ollut. Hiljaisia hetkiäkin löytyy. Tarina on hyvä ja se jaksaa kiinnostaa koko ajan. Vaikka tarina ei kuitenkaan ole ihmeellinen tai mitenkään uusi, se onnistutaan kertomaan loistavasti.

Elokuvan alussa apinoiden oudot tulkinnat toistensa kanssa ovat hieman outoja. Se sai aikaan suurta hämmennystä välillä, mutta noinhan ne apinat keskustelevat. Ehkä? En katsokaas ole mikään ekspertti, joka käyttäisi elämänsä tutkimalla apinoita. Ei pahalla apinatutkijat, jos joku apinoista kiinnostunut sattuisi lukemaan tätä arvostelua. Pidin myös John Rambomaisena ampuvasta Kobasta, joka toi jotenkin elokuvaan sitä eeppisyyttä ja aivottomuutta.

Näyttelijät ovat ihan hyviä, vaikka eivät mitenkään ihmeellisesti mieleen painuneetkaan. Jason Clarke on ihan ok näytellessään Malcolmia. Gary Oldman on myös hyvä Dreyfusin roolissa. Lisäksi Andy Serkisin tulkitsema Caesar on varsin hyvä hahmo. Tämä hahmo yrittää johtaa perhettänsä, ystäviään ja kansaansa voittoon ja mahdollisesti ilman ruumiita. Nämä suunnitelmat kuitenkin vesittyvät, kun Koba ottaa vallan apinoiden keskuudessa.

Loppujen lopuksi Apinoiden planeetan vallankumous on viihdyttävä, jossa tarinankerronta on suorastaan loistavaa. Sitten pitäisi varmaan tutustua muihinkin saman sarjan elokuviin ja ehkä jopa katsoa tänä vuonna ilmestyvä Sota apinoiden planeetasta, jossa apinoiden ja ihmisten välit kehkeytyvät suureksi sodaksi.

Pisteet: rating 80,000

Leffa Timppa
Käyttäjä, 113 arvostelua
Arvosteltu: 01.06.2017
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Taksikuski
Taksikuski arvosana 4,10
Taksikuski
Batman ja Pakkasherra
Batman ja Pakkasherra arvosana 3,70
Batman ja Pakkasherra
The Raid 2: Berandal
The Raid 2: Berandal arvosana 4,00
The Raid 2: Berandal
Yön ritari
Yön ritari arvosana 4,25
Yön ritari

Elokuvan tiedot

Apinoiden planeetan vallankumous
Apinoiden planeetan vallankumous arvosana 3,50

Apinoiden planeetan vallankumous (2014)

Alkuperäinen nimi: Dawn of the Planet of the Apes

Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
2014
Pituus:
130 min
Ohjaajat:
Matt Reeves
Käsikirjoittajat:
Amanda Silver, Mark Bomback, Pierre Boulle, Rick Jaffa, Scott Z. Burns
Pääosanäyttelijät:
Andy Serkis, Enrique Murciano, Gary Oldman, Jason Clarke, Jocko Sims, Judy Greer, Karin Konoval, Keri Russell, Kirk Acevedo, Kodi Smit-McPhee, Nick Thurston, Terry Notary, Toby Kebbell
Maat:
USA
Kielet:
englanti