Arvostelu

Enemmän toimintaa, musiikkia, huumoria, rintojen näyttelyä ja peppujen heilutusta.

Charlien Enkelit jyrähtää taas vankokankaille, mutta tällä kertaa kaikki on parempaa. Enemmän toimintaa, musiikkia, huumoria, rintojen näyttelyä ja peppujen heilutusta. Eiköhän tämä jo takaa, että jatko-osa on parempi kuin ensimmäinen. Ja niinhän se on. Charlien Enkelit: Kurvit Suoriksi on jatkoa vuonna 2000 tehdylle Charlien Enkelit -elokuvalle.

Natalie (Cameron Diaz), Dylan (Drew Barrymore) ja Alex (Lucy Liu) eli Charlien enkelit saavat tehtäväkseen etsiä kahta HALO-sormusta, jotka ovat joutuneet roistojen käsiin. Kuitenkaan ne eivät ole tavallisia sormuksia vaan niistä löytyy tietoja mafiaa vastaan todistaneista ja poliisin suojeluohjelmaan päässeistä ihmisistä. Myös yksi enkeleistä on sormusten tiedoissa.

Elokuvan pääroistot ovat entinen Charlien enkeli Madison Lee (Demi Moore), jolla sormukset lopulta löytyy ja toisena roistona on irlantilainen gangsteri Seamus. Seamus on Dylanin entinen poikaystävä, joka vannoo kostoa hänelle. Mukana on vielä ykkösestäkin tuttu Laiheliini.

Ohjaajana on musiikkivideo-ohjaaja McG, joka ei tee mitään mullistavaa vaan antaa musiikin, näyttävyyden, tirkistelyn ja toiminnan hoitaa puhumisen. Elokuvan näyttelijät sentään ovat hyviä, mutta miten sen nyt ottaa. Onhan elokuvan näyttelijöillä trimmattuja bodeja, mutta entäs näyttely. Cameron Diaz, Drew Barrymore ja Lucu Liu ovat kaunista katseltavaa elokuvassa ja mielellään katsookin heitä, vaikka näyttely rassaakin välillä. Kuitenkin voin sanoa, että kyllä sitä kestää katsoa koko elokuvan läpi.

Elokuvan pahista näyttelevä Demi Moore on palannut valkokankaalle ja muutosta on tapahtunut. Mooren koko vartalo on saanut uuden muutoksen, rahan avulla. Enää ei voi uskoa, että Demi Moore on 40-vuotias, vaan pikemmin 30. No muutos ei ollutkaan mitään halpaa lystiä. Kaikkiaan se maksoi 400 000 euroa !!! Rahalla saa kaikkea.
Elokuvassa käväisee pienissä roolissa Matt LeBlanc, John Cleese, Bruce Willis ja Pink.

Itse elokuva ei tarjoa mitään suurta elämystä, mutta parasta viihdettä mitä rahalla saa. Joten aivot narikkaan ja elokuvaa katsomaan. Erityisesti kannattaa katsoa kohtaus, jossa Cameron Diaz tanssii Mc Hammerin U Can't Touch This kappaleen mukana.

Pisteet: rating 60,000

Filmer
Käyttäjä, 244 arvostelua
Arvosteltu: 16.07.2003
Katsottu: Teatterissa

Saman kategorian TOP-leffoja

Inception
Inception arvosana 4,15
Inception
Paluu tulevaisuuteen
Paluu tulevaisuuteen arvosana 4,25
Paluu tulevaisuuteen
Chaplinin poika
Chaplinin poika arvosana 4,26
Chaplinin poika
The Killer
The Killer arvosana 4,30
The Killer

Elokuvan tiedot

Charlien enkelit: Kurvit suoriksi
Charlien enkelit: Kurvit suoriksi arvosana 2,49

Charlien enkelit: Kurvit suoriksi (2003)

Alkuperäinen nimi: Charlie's Angels: Full Throttle

Genret:
Komedia,
Valmistusvuosi:
2003
Pituus:
106 min
Ohjaajat:
McG
Käsikirjoittajat:
Cormac Wibberley, John August, Marianne Wibberley
Pääosanäyttelijät:
Bernie Mac, Cameron Diaz, Crispin Glover, Demi Moore, Drew Barrymore, John Cleese, John Forsythe, Justin Theroux, Lucy Liu, Luke Wilson, Matt LeBlanc, Robert Patrick, Rodrigo Santoro, Shia LaBeouf
Maat:
USA
Kielet:
englanti, mandariinikiina, espanja