Charlien enkelit

(2019)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Charlien enkelit
Maat:
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Charlie's Angels
Valmistusvuosi:2019
Pisteytyksiä: 15
Tarkka arvio: 1.57

Elizabeth Banks ottaa ohjat, kun seuraavan sukupolven Charlie’s Angels -elokuva saapuu valkokankaille. Sabina (Kristen Stewart) ja Jane (Ella Balinska) työskentelevät salaperäiselle Charles Townsendille, jonka turvallisuus- ja tutkintayritys on laajentunut kansainvälisesti. Tällä kertaa useat Bosleyt johtavat enkelitiimejä, jotka koostuvat maailman älykkäimmistä, rohkeimmista ja parhaiten koulutetuista naisista. Bosleyta näyttelevä Elizabeth Banks on paitsi ohjannut, myös käsikirjoittanut tämän Evan Spilitopouloksen ja David Auburnin tarinaan perustuvan elokuvan.

Liittyy: alkuperäinen tv-sarja (1976-81) aiempi elokuvaversio 2000

Arviot

Kuin käytetty nylonsukka, reikäinen ja ohuttakin ohuempi.

Charlie’s Angels on jälleen yksi tarpeeton uudelleenlämmittely, joka hakee oikeutusta olemassaololleen paitsi vastaamalla vallitsevan kulttuuri-ilmaston äänekkäimpään marinaan, myös kytkemällä tekeleen franchisen aiempiin inkarnaatioihin. Kuten arvata saattaa, leffa on täysin geneeristä kepeää agenttitoimintaa, jossa ei ilmeisistä yrityksistä huolimatta ole mitään uutta. Leffa on kuin mekko, jonka paljetit kliseitä. Niitä on tiuhassa ja joka kerran kun kimaltaa, […]

Arvosteltu: 22.11.2020

Kommentit & Pisteytykset

Linkous
QT
JVDS
Jarno Väistö
Addeh
Nimetön
Kaamos
varmuuskopio
Vilperi
moovimies
KaiZeri
Nico
Juusak
jazga
Brutus

Lisää luettavaa