Pistejakauma

0%

1%

2%

4%

15%

16%

24%

29%

6%

3%

Pisteytykset

rating 50,000

mauge
Tähtääjä

rating 50,000

Ehdottomasti mielenkiintoinen ja alakuloinen draama Scorseselta. Cage on jälleen hyvä eli hänen nykyisen dissauksensa ohella kannattaa aina muistaa näitä aikoja, kun hän oli vielä hyvä. Goodman vetää sekopäisen roolin, joka on särmikäs ja hauska. Arquette on tarinan enkeli. Mainettaan huomattavasti parempi.

Mowgli
Tykittäjä

rating 50,000

Scorsesen tuotannon kärkipäästä ollaan tässä elokuvassa kaukana, vaikka yöllinen New York kauniin karuna näyttäytyykin. Ambulanssikuskin yövuorossa nähdään pienimuotoiseen kyllästymiseen asti mustia silmänalusia ja toinen toistaan itsetuhoisempia hälytystapauksia. Karujen potilaiden lisäksi pääosassa riutuu kalpea Nic Cage, joka tekee jopa suht onnistuneen suorituksen. Cage ei vedä nykyisin jo liian usein toistuvaa ylinäyttelyään, vaikka hieman saakin sekoilla väsymyksen ja pahojen muistojen piinaamana miehenä. Leffa kulkee enemmänkin fiilistelypohjalta, sillä juoni ei liiku pahemmin suuntaan eikä toiseen. Pieneltä pitkästymiseltä ei siis voi välttyä. Timelapse -kikkailut ja muut trippailevat kuvaustyylit sopivat teoksen henkeen.

Rainafriikki
Käyttäjä

rating 50,000

Scorsesen kehnoin elokuva,mutta pari pistettä tulee hyvästä ideasta,ohjauksesta ja kohtalaisista roolisuorituksista.

akinnna
Käyttäjä

rating 50,000

Antsa82
Käyttäjä

rating 50,000

Ashom
Käyttäjä

rating 50,000

cronenberger
Tykittäjä

rating 50,000

E-Mies
Tykittäjä

rating 50,000

eskoaarne
Käyttäjä

rating 50,000

jude3
Käyttäjä

rating 50,000

Kaamos
Käyttäjä

rating 50,000

Kustaa
Ylläpitäjä

rating 50,000

SMK
Käyttäjä

rating 50,000

Elokuvan tiedot

Bringing Out the Dead
Bringing Out the Dead arvosana 3,46
Genret:
Draama,
Valmistusvuosi:
1999
Pituus:
121 min
Ohjaajat:
Martin Scorsese
Käsikirjoittajat:
Joe Connelly, Paul Schrader
Pääosanäyttelijät:
John Goodman, Marc Anthony, Nicolas Cage, Patricia Arquette, Tom Sizemore, Ving Rhames
Maat:
USA
Kielet:
englanti