Blade Runner: Final Cut (1982)

Kaikkien aikojen paras elokuva.

Jotkut elokuvat lässähtävät ensimmäisen katselukerran jälkeen: kun niiden tarinan on kerran kuullut ja loppuratkaisun nähnyt, ei niillä ole paljoakaan tarjottavaa jatkossa. Sitten on sellaisia elokuvia jotka aukeavat vasta toisen tai vielä useamman katselukerran jälkeen. Ridley Scottin sci-fi-klassikko Blade Runner lukeutuu jälkimmäiseen kastiin. Elokuvahan perustuu Philip K. Dickin kirjaan ”Palkkionmetsästäjä”, ja ensimmäisellä katselukerralla odotin pelkästään Dickin kirjan toisintoa, mitä elokuva ei ole. Toisella katselukerralla paneuduin elokuvan teemoihin syvällisemmin ja Blade Runner ponnahtikin välittömästi elokuvien top-listani kärkeen.

Maahan on karannut joukko ihmistä muistuttavia robotteja, replikantteja. Heitä johtaa Roy Baty (Hauer), joka on päättänyt hankkia kuolemaantuomituille kumppaneilleen lisää elinaikaa. Rick Deckard (Ford), replikantteja metsästävän Blade Runner –erikoisyksikön jäsen, saa tehtäväkseen löytää ja ”siirtää sivuun” karkurit. Replikanttien tunnistaminen on vaikeaa ja ne ovat ihmistä älykkäämpiä ja fyysisesti voimakkaampia, joten tehtävä ei ole helppo. Elokuvan juonta on vaikea selostaa spoilaamatta koko elokuvan ideaa, ja toisaalta elokuvan viehätys ei ole niinkään juonessa vaan rauhallisessa ja unenomaisessa kerrontatavassa.

Elokuva sijoittuu tulevaisuuteen, vuoteen 2019. Tulevaisuusvisio on synkkä ja tummasävyinen. Toisaalta tulevaisuusvisio on myös varsin realistinen: vaikka ihmisen avuksi onkin tullut uutta teknologiaa, elämä ei välttämättä ole sen helpompaa. Arki sateisen kaupungin Chinatownissa jatkuu samanlaisena kuin ennenkin. Post-apocalypse –tyyppinen maailma on synkkä ja film noir –henkinen: ”alamaailmassa”, maan pinnan tasalla sataa jatkuvasti ja saasteongelma vaikuttaa lievästi sanottuna pahalta. Mistään utopistisesta unelmasta ei todellakaan ole kyse, vaan Blade Runner on mahdollisimman realistinen tulevaisuusvisio.

Täytyypä kehua myös hienosti luotuja hahmoja. Keskiössä on luonnollisesti Fordin esimerkillisesti tulkitsema Rick Deckard, jonka inhimillisyys on moneen kertaan puitua. On mielenkiintoista myös huomata miten vastapuolelle asetetut replikantit, joiden ei pitäisi kyetä tunteisiin, lopulta osoittautuvat inhimillisemmiksi kuin Deckard: hänenhän työnään on tuhota replikantit, jotka lopulta vain takertuvat epätoivoisesti kiinni elämään. Se, onko Deckard replikantti vai ihminen, on myös moneen kertaan puitua. Itselleni Deckard kuitenkin on ihminen, koska mielestäni elokuvan ihmisyyden sanoman kannalta ei ole olennaista, onko hän keinotekoisesti valmistettu vai ei. Deckard kuitenkin on inhimillinen ja sitä kautta ihminen – riippumatta mahdollisesta replikanttiudestaan.

Blade Runner on erittäin filosofinen elokuva. Hienoa on myös miten elokuvan sanomaa ja pohdintaa ei liian selkeästi alleviivata, kuten ”Matrixissa”. Vastauksia ei katsojalle anneta, vaan hänen on itse tehtävä omat päätelmänsä, mutta elokuvan monimerkityksellisyyden vuoksi ”oikeita” tai ”vääriä” vastauksia ei ole. Elokuvan loppu on suorastaan uskomattoman hieno: Batyn monologi kiteyttää kauniilla mutta surullisella tavalla kaiken katoavaisuuden ja kuoleman väistämättömyyden. Blade Runnerin finaali sujuikin allekirjoittaneella itkun säestämänä, mikä itselleni on erittäin harvinaista. Mutta se oli niin kaunista, ja niin surullista. Suuria tunteita mahtavasti ilmentävät näyttelijät ovat kuin luotuja rooleihinsa, vaikkakin Ford mielestäni suorituksessaan jää hieman jälkeen Sean Youngista ja Rutger Hauerista. Vangeliksen upean tunnelmalliset ja salaperäiset musiikit säestävät tarinaa.

Kuten jo mainitsinkin, leffa perustuu Philip K. Dickin kirjaan. Useinhan kirjojen filmatisoinnit ovat kohtalaisen pitkäveteisiä räiskyttelyjä, mutta Blade Runner on komeasti säilyttänyt alkuperäisteoksen pohdinnat. Kirjaa ja elokuvaa kuitenkaan ei oikeastaan voi vertailla, sen verran erilaiset teokset ovat kyseessä ja niin elokuvan pohdinnan kohteet kuin juonikin poikkeavat kirjasta jonkin verran. Tosin Blade Runnerin käsikirjoituksen työstikin loppuun kirjaa lukematon. Taitaa kyseessä olla myös ensimmäinen kerta, kun elokuva on vähemmän toiminnallisempi kuin kirja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Blade Runner olisi jännittävä trilleri, vaikkakin pääpaino on muualla: oikeastaan tätä ei edes pitäisi katsoa tieteistoimintana vaan draamana.

Vuosikymmeniä ilmestymisensä jälkeenkin, toki useita leikkauksia läpikäyneenä, Blade Runner on kaikkien aikojen paras elokuva. Tämä tieteiselokuvien tieteiselokuva ei ole vanhentunut oikeastaan yhtään kolmessakymmenessä vuodessa: elokuvan teemat ovat edelleen ajankohtaisia, toteutus edelleen hyvää ja erikoistehosteet näyttävät uskomattoman hienoilta ikäisikseen. Sisältönsä ja symboliikkansa puolesta se tarjoaa ajateltavaa koko ihmisiäksi. Sanotaan se vielä uudestaan: kaikkien aikojen paras elokuva.

Miihkali
Tähtääjä, 138 arvostelua
Pisteet:
Arvostelu: 06.01.2009
Katsottu: Kotona

Omalaatuinen klassikko, joka ei ainakaan vielä ole joutunut ajan hampaisiin.

On se hassu asia miten käsitykset ja mielipiteet jostakin elokuvasta muuttuvat parin vuoden aikana jostakin elokuvasta. Itselläni tämä elokuva on Blade Runner, tarkemmin sanottuna Director's Cut-versio. Noin kaksi vuotta sitten ostin teoksen innoissani, mutta petyin kovasti. Leffa vaikutti tylsältä, siinä puhuttiin liikaa, toimintaa oli liian vähän, en tajunnut koko hommaa. Sen koommin en ole kajonnut kyseiseen elokuvaan. Nyt päätin kuitenkin katsoa tuoreimman version, Final Cutin, ja katsoa olenko edelleen sitä mieltä, että Blade Runner on yksi huonoimmista tehdyistä elokuvista.

Ja eri mieltähän sitä oltiin. Huomasin katsovani elokuvaa kovin keskittyneesti ja se tuntui nyt jopa erittäin mielenkiintoiselta. Pieniä eroja siinä saattaa Director's Cuttiin olla, mutta ei mitään ratkaisevaa. Juonen voisi selittää lyhyesti: ihmisen kaltaisia robotteja, replikantteja, on vapaalla jalalla vuoden 2019 synkässä Los Angelesissä. Deckard (Harrison Ford) niminen blade runner laitetaan metsästämään näitä olentoja, jotka koettavat epätoivoisesti hankkia lisää elinaikaa. Deckard törmää myös erikoiseen Rachaeliin, jota kohtaan hän alkaa tuntea jotain suurta...

Blade Runnerin visuaalisuus on jotain ennennäkemätöntä. Synkkä Los Angeles vilkkuvine neonvaloineen ja saasteineen on ihmeellistä katseltavaa. Erikoistehosteet ovat vielä tämänkin päivän mittakaavassa merkittäviä ja tuoreen oloisia, tosin niitä on saatettu tämän uuden version puitteissa hieman räätälöidä. Elokuvan hahmot ovat mielenkiintoisia, varsinkin nämä replikantit. Scifitoiminnaksi tätä elokuvaa ei voi sanoa, sillä suurimman osan ajasta se keskittyy vahvaan draamaan henkilöiden välillä.

Teoksessa vallitsee vuosi 2019 ja lentävät autot ovat jo siviilikäytössä. On hauska tehdä pieniä havaintoja eri elokuvien välillä, jotka kuvaavat samaa aikakautta. Esimerkiksi Running Man (1987) kuvaa vuotta 2017, ja on silti niin kasaria autoineen kaikkineen. Ihmisen Pojat (2007) kuvaa vuotta 2027, joka on ilmeisestikin lähimpänä tulevaisuudenkuvaamme. Ei siinä mitään, että Blade Runnerissa ollaankin jo lentävien autojen ja avaruusmatkailun maailmoissa. Havainnointi on aina mukavaa.

Nyt tuli todetuksi, että mielipiteet voivat hyvinkin muuttua vuosien myötä. Blade Runner on omalaatuinen klassikko, joka ei ainakaan vielä ole joutunut ajan hampaisiin. Koskettava loppuhuipentuma säestettynä Vangeliksen futuristisilla musiikeilla jätti jotenkin hämmentyneen olon. Se on ainakin varma, että pidin tästä elokuvasta.

Mowgli
Käyttäjä, 68 arvostelua
Pisteet:
Arvostelu: 31.12.2008
Katsottu: Kotona