Arvostelu

Visuaalisesti huikea elokuvamatka vuoteen 2049 ja yksi viime vuosien parhaimmista jatko-osista.

Ridley Scottin ohjaama Philip K. Dickin kirjoittaman sci-fi romaanin (Do Androids Dream of Electric Sheep?) pohjalta vuonna 1982 ensi-iltansa saanut visuaalisesti upea sci-fi elokuva (Blade Runner) lukeutuu sci-fi elokuvien kovimpaan kärkikastiin. Harrison Fordin ja Rutger Hauerin tähdittämä (Blade Runner) ei kuitenkaan ilmestymisvuonna ollut mikään suuri menestys, mutta (Blade Runner) on niitä elokuvia jolle on vuosien saatossa kehittynyt melkoinen kulttimaine sci-fi elokuvien joukossa. Ridley Scott teki (Blade Runnerista) vielä pari hienosäätöistä leikkausversiota.

Vuosien saatossa (Blade Runnerille) suunniteltiin jatko-osaa jota lopulta saatiin odottaa 35 vuotta. Vuonna 2011 Ridley Scott päätti lopulta tekevänsä jatko-osan (Blade Runnerille), mutta Ridley Scott oli kiireinen (Alien) maailmaan sijoittuvien (Prometheuksen) ja sen jatko-osan (Alien: Covenant) kanssa joten Ridley Scott joutui luopumaan ohjaajan hommista, mutta pysyy taustalla tuottajana. Ohjaajaksi valikoitui kuitenkin yksi tämän hetken monipuolisimmista tunnelman luojista Denis Villeneuve. (Vangitut), (Sicario) ja (Arrival) ovat todistaneet Denis Villeneuven olevan varsin taitava ohjaaja erilaisissa genreissä ja valmis hyppäämään ohjaamaan jatko-osaa (Blade Runnerille)

30 vuotta on kulunut ensimmäisen osan tapahtumista. Los Angeles 2049. Etsivä K (Ryan Gosling) etsii työkseen merkittyjä replikantteja. K saa tehtäväkseen käydä salaperäisen viljelijän Mortonin (Dave Bautista) luona. Skannattuaan alueen huomaa K erikoisen esineen. K toimittaa todisteet päälikkönsä Joshin (Robin Wright) luokse. Tutkittuaan enemmän todisteiden sisältöä pääsee K mystisen Niander Wallacen (Jared Leto) johtaman monitasoisen yrityksen jäljille, jonka tehtävä on yrittää muokata elämää uudella tasolla. Pian K tajuaa sekaantuneensa karmivaan salaliittoon jonka juuret johtavat aina 30 vuoden taakse replikantteja aikanaan etsineen ja sen jälkeen kadonneen Rick Deckardin (Harrison Ford) luokse.

Blade Runner 2049 on sanalla sanoen erinomainen elokuvakokemus ja enemmän kuin onnistunut jatko-osa. 35 Vuoden odotus palkitaan huikealla psykologisella sci-fi seikkailutrillerillä joka vie menessään heti alkuteksteistä lähtien. Denis Villeneuve kuljettaa tarinaa juuri sopivan maltillisesti eteenpäin ja aivan kuten ensimmäinen (Blade Runner) mitään pelkää toimintatykitystä tästä on turha odottaa, mutta kieltämättä Blade Runner 2049 tarjoaa mielenkiintoisen ja pohdiskelevan tarinan ohella muutaman tyylikkään toimintakohtauksen.

Visuaalisesti Blade Runner 2049 on uniikinomainen matka vuoden 2049 Los Angelesiin, jossa itse kaupunki, ajoneuvot ja pienimmätkin asiat kaikkine valoineen näyttävät huikean hienolta. (Vangitut), (Sicario) ja (007: Skyfall) elokuvat kuvannut Roger Deakinsin kuvaus vie keskelle tulevaisuutta uskomattomalla tavalla, joka jää hetkeksi aikaa pyörimään silmiin. Benjamin Wallfischin ja Hans Zimmerin säveltämät musiikit herättävät tulevaisuuden hienosti eloon ja luovat loistavan tunnelman tarinan keskellä hieman kuin Vangeliksen musiikit tekivät ensimmäisessä (Blade Runnerissa).

Michael Greenin (Logan) ja (Alien: Covenant) ja Hampton Fancherin (Blade Runner) käsikirjoittama tarina yhdistää mukavan toimivasti dekkarihenkistä trilleriä, salaliittojännäriä, tulevaisuudenkuvausta ja teknologia pelottelua. Michael Green ja Hampton Fancher ovat yhdistäneet ensimmäisen (Blade Runnerin) tarinan toimivasti yhteen jatko-osan Blade Runner 2049 kanssa tarjoten muutaman osuvankin juonenkäänteen ja mielenkiintoisen kysymyksen onko ihmisen mielellä ja tekoälyllä lopulta hirveästi eroa.

Ryan Gosling tekee yhden uransa kovimmista rooleista (Driven) ohella erikoiseen tapahtumaketjuun joutuvana etsivä K:na. Harrison Ford tuo hommaan annoksen kokemusta alkuperäisenä Rick Deckardina. Jared Leto on hyytävän erinomainen sangen erikoisena tiedemiehenä. Robin Wright hoitaa myös tonttinsa LAPD:n päällikkönä toimivasti. Sylvia Hoeks on Niander Wallacen arvaamaton henkivartija Luv ja Ana de Armas K:n ympärillä pyörivä nainen Joi.

Kokonaisuutena Blade Runner 2049 on visuaalisesti huikea elokuvamatka vuoteen 2049 ja yksi viime vuosien parhaimmista jatko-osista. 35 vuoden odotus palkittiin yhdella vuoden parhaimmista elokuvista.

Pisteet: rating 90,000

andy
Tähtääjä, 412 arvostelua
Arvosteltu: 06.10.2017
Katsottu: Teatterissa 3D-näytöksenä

rating 100,000

Saman kategorian TOP-leffoja

Taksikuski
Taksikuski arvosana 4,09
Taksikuski
Papillon
Papillon arvosana 4,22
Papillon
The Raid 2: Berandal
The Raid 2: Berandal arvosana 3,98
The Raid 2: Berandal
Imperiumin vastaisku
Imperiumin vastaisku arvosana 4,25
Imperiumin vastaisku

Elokuvan tiedot

Blade Runner 2049
Blade Runner 2049 arvosana 4,01
Genret:
Sci-fi,
Valmistusvuosi:
2017
Pituus:
163 min
Tunnetaan myös nimillä:
Blade Runner: 2049
Ohjaajat:
Denis Villeneuve
Käsikirjoittajat:
Hampton Fancher, Michael Green
Pääosanäyttelijät:
Ana de Armas, Carla Juri, Dave Bautista, Harrison Ford, Jared Leto, Krista Kosonen, Lennie James, Mackenzie Davis, Robin Wright, Ryan Gosling, Sylvia Hoeks
Maat:
USA
Kielet:
englanti