Arvostelu

Kun pelko oli oikeutettua...

Aluksi minun on pakko myöntää, että rikoin jokaisen itseään kunnioittavan/kunnioittamattoman arvostelijan ohjenuoraa ja lähestyin tätä elokuvaa puolueellisesta näkökulmasta, tahtoen Lepakkomiehen ja Teräsmiehen CGI-hulabaloon olevan viihdyttävä, aiheelleen uskollinen, hyvä elokuva. Myöhään elämässään sarjakuville enemmän arvoa antaneena taiteenystävänä tahdoin nähdä Ben Affleckin tuovan jotain uutta niinkin ikonisen hahmon kuin Batmanin synkistelevään mythokseen, tahdoin olla katumatta kallista, tiukasta opiskelijabudjetistani huvennutta pääsylipun hintaa ja ennen kaikkea, tahdoin DC Comicsin saavan oikaistua räjähdysmäisen syöksykierteensä kohti epäonnistuneen elokuvauniversumin nirvanaa jolle Man of Steel oli aiemmin kurssin asettanut.

Pari tuntia ennen ensi-iltaa ja suuntaamaani esitystä rikoin toistakin kultaista ammattimaisesti mielipiteensä ilmaisevan leffasnobin sääntöä. Altistin itseni muiden mielipiteille. Puhuessani niitä näitä opiskelutovereitteni kanssa, eräs korkeatasoisen intellektuellijoukkomme jäsenistä toi esille iltapäiväteen merkeissä kuinka ensimmäiset näytökset tästä Warner Brosin tulevasta aamukatumuksesta oli saanut varsin negatiivisia kaikuja. Tässä vaiheessa pelko alkoi kalvaa sisintäni. Saattoiko niin olla? Oliko näinkin kallis, niin monella lahjakkaalla yksilöllä ja aikamme suurimmilla supersankareilla tähditetty elokuva onnistuttu pilaamaan? Ei, ei se voinut niin olla. Eihän näin suurella vaivalla ja muutaman pikkuvaltion vuosibudjetilla ole voitu mennä niin vikaan, että olemme pian muistelemassa onnellisia hetkiä Man of Steelin parissa ihastellen erittäin hienovaraista Kristus-symboliikkaa.

...eihän...?

Jotta voin lähteä purkamaan tätä kolme vuotta kaapissa lojunutta lankakerää solmuistaan, on minun parasta jäljittää oman tunnetilakarttani vaihtelut elokuvan ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin ajalta. Alkutekstejä ruudulle säestänyt osio lupasi paljon. Se ei tuntunut siltä Zack Snyderilta, jonka elokuvakerronnan tunnusmerkkejä ihmiset yleensä kammoavat. Ei, hitaasti etenevä, tunnelmallinen, suorastaan kauniisti kuvattu alku Batmanin ideologian syntyhetkestä oli riipaiseva ja tehokas. Olin äimistynyt. Muistin kuinka upean alkutekstiosion Snyder oli sisällyttänyt Watchmeniin ja koin toivonkipinän, jonka rukoilin valaisevan lopun elokuvan vuoden kirkkaimmaksi yllätykseksi. Alas, näin ei ollut tarkoitettu. Kipinästä ei tullut liekkiä. Sen sammutti Intian valtameri, Intian valtameri, josta hypätään Afrikkaan. Intian valtameri, johon oltiin hypätty menneisyyden Metropolisista, jolle puolestaan kuvallisena leikkausalustana oli toiminut alkukohtaus, edeltä mainittu menneisyyden Gotham. Osansa sai vielä nykyhetken Washington D.C.

Alatteko ymmärtää?

Tässä vaiheessa teatterin epämukavalla penkillä istuessani katsoin kelloani ja aloin huomata miksen enää ollut järin vastaanottavainen elokuvaa kohtaan. Elokuvakerronta voi vaihdella paljon genreen, tunnelman hakuun ja sanomaan nähden, mutta kun haluat sisällyttää tarinaasi viisi tapahtumapaikkaa kolmella eri aikakaudella, on parempi toivoa, että osaat jäsentää ja rytmittää tämän ymmärrettäväksi ja dramaturgisesti vetovoimaiseksi.

Tässä vaiheessa elokuvan kesto oli noin 17 ja puoli minuuttia.

Sanomattakin selvää että alku oli sekalaisempaa kuin Lahden mafia. Mutta jäikö tämä haittatekijä vain alkuun hämmentämään katsojaa? No ei. Näkemäni elokuvan suhteen ensimmäinen johtopäätökseni olisi se, että kuvakäsikirjoitus olisi koostunut yhteenliimatuista lyhytelokuvista, joilla yritettiin epätoivoisesti lisätä DC-elokuvauniversumin sisäistä legendaa ja luoda se tarvittava paniikissa kasattu lähtöalusta vuoden päässä siintävälle Justice League-elokuvalle. Ja kyllä, tämä epätoivo ei vain näy. Sen kuulee audioraidalla. Joku varmasti kykenisi haistamaan sen. Olen melko varma, että tietyissä kohdissa valkokankaalle kerääntynyt rahoittajien kollektiivinen lohduttomuus rikkoi tieteen ennalta tunnetut rajat ja kokosi kankaalle niin monta takyonia, että saatoin olla näkemässä kynsiä pureviaan tuottajia itkemässä, toisiinsa nojaten. He nimittäin oikeasti yrittävät pedata omaa vastinettaan Marvelin elokuvien sarjalle, yhtenäistä alustaa yksittäisille tarinoille, jotka kuitenkin välillä risteävät suurempien lipputulojen toivossa. Tähän tarkoitettu muutama cameo tulevista Oikeuden Puolustajista nähdään, mutta sitä ne ovat, cameoita. Ne eivät tuo mitään tarinaan, ei mitään. Ei. Niin. Yhtään. Mitään. Pahin synti hahmojen kannalta on kuitenkin Ihmenainen. En itsekään tietäisi hänen nimeään ilman Internettiä, eihän hänen nimeään elokuvassa sanota. Hänellä ei ole taustatarinaa hahmokehityksen kannalta, se saa odottaa hänen omaan elokuvaansa asti. Hänet voisi ottaa tästä tarinasta pois. Sanon tämän täysin rehellisesti: Hänet voisi ottaa tästä elokuvasta pois ja mitään ei pitäisi muuttaa. Vuorosanojen vähyys on hänelle ehkä kuitenkin siunaus tässä tapauksessa, sillä en tiedä oliko Gal Gadotilla huono päivä kun hänen piti Ihmenaista emuloida, mutta niissä otoissa mitkä elokuvaan valittiin, hän ei näyttele. Hänellä ei ole tunnetta taikka kiinnostusta mukana. Hänen aksenttinsa ponnahtaa välillä esiin ja edelleen, vaikka toistankin tämän, hän ei ole juonen kannalta merkittävä, tärkeä, eikä pätkääkään olennainen.

Mitä tulee muihin monille harmaita hiuksia aiheuttaneisiin näyttelijävalintoihin, sanottakoon ylistystä ansaitsevat suoritukset alta pois. Ben Affleck on Batmanina loistava. Hän tuo jotain uutta jo niin monta eri versiota läpi käyneeseen hahmoon, ottaen elokuvan hallintaansa aina kun hänelle ruutuaikaa suodaan. Ikävä kyllä hahmo itsessään aiheuttaa varmasti monen viittasankarin fanin silmät pyörimään päässä. Tämä Batman nimittäin tappaa. Paljon. Ei ole epäilystä ettei hän ole itse tietoinen aiheuttamistaan ruumiskasoista. Hahmo on kuitenkin kiintoisa ja suorastaan pelottava, joten muut kuin täyspuristit tuskin tästä liian monta hernettä saavat nenäänsä, lukuunottamatta huomioon aika olennaista faktaa siitä kuinka helposti manipuloitavana Bruce Wayne juonessa esiintyy, tavalla jossa ei suorastaan ole järkeä. Jeremy Ironsin Alfred on yhtä lailla erilainen kuin edeltävät inkarnaatiot, mutta juuri erilaisuudessaan tarpeellinen tuomaan uusia tuulia sitä tarvitsevaan hahmogalleriaan, jossa Man of Steelistä tutut hahmot ovat edelleen mukiinmeneviä, mutta suoraan sanoen mitäänsanomattomia. Henry Cavill on isänsä haamuja näkevä, selvästi psykoosin rajalla tasapainoileva Teräsmies, Amy Adams Lois Lane ja muut eivät enää yleisöä kiinnostakkaan.
Jesse Eisenberg sen sijaan on...varsin uskomattoman huonosti kirjoitettu. En ymmärrä mikä tämän hahmon persoonallisuudella yritettiin saada aikaan. Eisenbergin pakko-oireinen Lex Luthor ei tule esille uhkaavana nerona, vaan pikemminkin vinksahtaneena jatko-osana Riku Rikkaalle, tuoden esille epäilyksen mille tuoteryhmälle tämä elokuva parhaiten sopisi. Lex pomppii ja vitsailee ruudulla pitkälle katsojan sietokyvyn tuolle puolen ja onnistuu saamaan hahmostaan täysin oksymoronisen aivan lopussa, kun hänen motiivinsa ja ideologiansa risteävät niin maan perusteellisesti, pistäen etusijalle DC:n tarpeen piirtää uhkakuvaa tuleville elokuville hahmokehityksen sijaan.

Vaikka en ole halukas tuomaan esille liian montaa juonipaljastusta, pelkään sen olevan mahdotonta, sillä Warner Brosin markkinointiryhmä onnistui tekemään sen itse omilla trailereillaan. Juoni on jo itsessään sotkuinen, mutta yksittäiset, pienet hetket vain korostavat tarinassa olevien aukkojen määrää. Ihmenainen on jo itsessään turha ankkuri rikkomassa kerronnallista harmoniaa, mutta eräs painajaisosuus on aivan oma lukunsa. Takanani oli monta ihmistä kyselemässä ystäviltään samat, itsessään kaiken sen hetken järjettömyyttä kuvaavat kolme sanaa: "Mitä toi oli?" Tietyillä voimasanoilla tietysti korostaen henkilöstä riippuen. Tätä seurasi heti cameo, joka oli niin turha ja jo valmiiksi niin emotionaalisesti irtautuneelle yleisölle yllättävä, että teatteri hiljentyi hetkeksi täysin. Eräs eturivissä istunut herrasmies pysähtyi täysin, kehon motoriset toiminnot lamaantuneena, käsi ojennuksessa täynnä popcorneja matkalla suuhun. Minun piti itsekin katsoa internetistä jälkeenpäin kuka tämä cameo oli olevinaan ja edelleen, siinä ei ole mitään järkeä tämän elokuvan yhteydessä.

Eikä ollut lopussakaan.

Tiedämme, ettei kumpikaan sarjakuvan titaani kuole heidän välienselvittelynsä aikana, ollaan rehellisiä. Noin kymmenen minuuttia kestävä tappelu on yksipuolinen ja suoraan sanoen tylsä, mutta tekniseltä kannalta yllättävä. Ei Snyderin epäpyhää shaky camia, vaan selkeästi koreografioitua, brutaalia kaksintaistelua. Tämän loppuessa Lex Eisenberg tai Jesse Luthor, kumpi paremmalta kuulostaa, heittää korttinsa pöytään. Ässinä hänen hihassaan ovat niin englantia puhuva avaruusalus, tervettä logiikkaa vastaan käyvä ylösnousemus, kuin myös lopputulosta sisältämätön motiivi maan tuhoavan avaruus-Hulkin muodossa. Kyllä, se on juuri niin tyhmää kuin miltä se kuulostaa. Trailereissa esiintynyt Doomsday, kotimaisittain Tuomiopäivä, esitellään elokuvassa juuri niin hätäisesti ja vahingollisen koomisesti kuin ihmiset pelkäsivätkin. Tämä tiivistyy parhaiten kohtauksessa olevan tietokoneen julistukseen "Valmistaudutaan animaatioon". Diegeettisesti tarkoitettu lausahdus kehon toimintojen käynnistämisestä muuttuu nopeasti oman maailmamme muistutukseksi huonosta CGI-hahmosta ja äimistykseksi siitä, kuinka Zack Snyder on onnistunut ottamaan niinkin ikonisen hahmon kuin Doomsday ja muokkaamaan hänestä huonommin animoidun 300-elokuvan Uberpersialaisen vielä vuonna 2016.

Lopputaistelussa, katsojien yrittäessä kasata mielenkiintonsa rippeet Ihmenaisen, Batmanin ja Teräsmiehen käydessä Doomsdayta vastaan en voinut olla huomaamatta kuinka se pahin, mitä elokuvalta pelkäsin, tapahtui. Zack Snyder pääsi aitauksestaan. Hän karautti kuin uljas ori arojen poikki ja valtasi kameran, editointipöydän ja efektipajan. Hetkessä hän heitti pois ne kaikki ohjenuorat, joita oli aikaisemmissa toimintakohtauksissa käyttänyt. Doomsdayn jakaessa ja ottaessa iskuja vastaan efektit tuntuivat huonontuvan jokaisen hiekanjyvän valuessa tiimalasiin, ottojen pituutta voitiin salamaleikkausten takia laskea kuvaruutujen perusteella, Man of Steelistä tutut pika-zoomaukset sekä sisään että ulos tekivät paluun Hans Zimmerin bassorumpujen säestyksellä ja kuin huonon krapula-aamun läpi käyneen kuvaajan kädessä ollut kamera sai minut voimaan pahoin. Kuvittelin Zack Snyderin itsetyydyttyneen ilmeen tätä katsellessani. "Teit hyvin, Zack, teit hyvin." Heitin kädet ilmaan. Tämä ei ollut enää pelastettavissa. Tuskin ikinä olikaan.

Kuuntelin ihmisten reaktioita lähtiessäni salista. Cinemaattisen kranaattikauhun vallassa ollut yleisö kävi läpi tunteiden myllerrystä, pettymys ja hämmennys käsi kädessä, yrittäen saada selkoa kaikkeen mitä kaksi ja puoli tuntia oli käsittänyt ja mitä ei. Juoniaukkojen kyllästämä juoni, heikot hahmomotiivit, tekijöiden halventava olettamus siitä, että katsojalle olisi jokainen DC-universumin tiedonjyvä ennestään tuttu ja alitajunnan ulkopuolelta inspiraatiota hakenut rakenne oli juuri sitä mitä oli pelätty. Warner Bros oli halunnut heittää keittoonsa kerralla kaiken hyvän, sipsit, nallekarkit ja salmiakin, mutta eihän tätä nyt voida niellä. Kaikki hyvä ei aina sekoitu sellaiseksi, josta voidaan nauttia. Se oli tullut varmasti monelle samaan saliin kanssani ahtautuneelle elokuvakatsojalle selväksi. Batman v Superman: Dawn of Justice oli loppunut antiklimaattiseen välinpitämättömyyteen, olin väsynyt, halusin kotiin, halusin uskoa DC:n kykyyn nousta vielä pelastamaan suurempaa elokuvakokonaisuuttaan, halusin yksinkertaisesti hyviä elokuvia. Pieni joukko ylä-asteikäisiä ystävyksiä kulki ohitseni.

"Olihan toi ny aika huono." sanoi yksi porukan nuorimmista.
"Se seuraava Captain America mennää kyl kattoo." tuhahti vanhempi poika. "Ainakaa Marvelilt ei pitäis huonoo leffaa tulla."

"Niin." ajattelin minä. Ei pitänyt enää Batmaniltäkään.

Ilta hämärtyi, joku oli varaamassa kassalla seuraavaan Dawn of Justicen näytökseen lippuja. Kävelin vain ohi. Pettymykset ovat osa elämää.

Pisteet: rating 30,000

Tuoppo
Käyttäjä, 2 arvostelua
Arvosteltu: 26.03.2016
Katsottu: Teatterissa

rating 40,000

Saman kategorian TOP-leffoja

Prinsessa Mononoke
Prinsessa Mononoke arvosana 4,22
Prinsessa Mononoke
The Raid 2: Berandal
The Raid 2: Berandal arvosana 4,00
The Raid 2: Berandal
Terminator 2 - Tuomion päivä
Terminator 2 - Tuomion päivä arvosana 4,44
Terminator 2 - Tuomion päivä
Vihreä maili
Vihreä maili arvosana 4,39
Vihreä maili

Elokuvan tiedot

Batman v Superman: Dawn of Justice
Batman v Superman: Dawn of Justice arvosana 2,72
Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
2016
Pituus:
151 min
Tunnetaan myös nimillä:
Batman v Superman, Batman VS Superman
Ohjaajat:
Zack Snyder
Käsikirjoittajat:
Chris Terrio, David S. Goyer
Pääosanäyttelijät:
Amy Adams, Ben Affleck, Diane Lane, Gal Gadot, Henry Cavill, Holly Hunter, Jeremy Irons, Jesse Eisenberg, Laurence Fishburne
Maat:
USA
Kielet:
englanti