Arvostelu

Parasta aikaa mitä voit 3D-lasit päässä viettää

James Cameronin ote ei ole pettänyt vaan mies osaa edelleen pitää ison budjetin leffansa hanskassa eivätkä miehen vihaajat ikävä kyllä vieläkään pääse naureskelemaan millekään 2000-luvun uudelle Waterworldille. Avatar nostaa 3D:n aivan uudelle tasolle.

Elokuvan alku tuntuu kliseiseltä mutta puolustaa paikkaansa sillä hitaampi alku jossa 3D:tä käytetään vielä melko itsetarkoituksellisesti totuttaa silmät hyvin tyyliin. Avatarin tarina on melko perinteinen "valkoinen mies raiskaa ja ryöstää"-tarina joka sijoittuu tulevaisuuteen ja jossa kohteena on tällä kertaa Pandora-nimisen planeetan sininahkainen väestö joita kutsutaan na'veiksi. Maan asukkaat ovat tulleet planeetalle kaivaakseen sieltä erittäin arvokasta "älymetallia". Ongelmana on että na'vit asuvat suurimman esiintymän päällä eivätkä halua siirtyä. Ahneet ihmiset eivät tätä sulata ja tutkijoiden estellessä siirtyvät radikaalimpiin toimenpiteisiin. Tarinaa seurataan alukselle uutena saapuneen invalidisoituneen Jaken seikkailuiden ja videopäiväkirjan kautta mikä on mukavasti immersiota lisäävä tyyli. Ihonvärien erottelun näin radikaalein värein voisi toki lytätä turhana teeman alleviivauksena mutta na'vit ovat niin mukavaa katseltavaa ettei siitä jaksa valittaa.

Dialogiin mahtuu masentavan nähtyjä "Let's dance." onelinereita ja muuta vastaavaa mutta actionleffalta ei näinä päivä paljon enempää uskalla odottaakaan. Musiikkikin on lajityypille tyypillistä eeppistä kuoroilua ja voi ärsyttää sellaiseen kyllästynyttä.

Itse juoni kuulostaa varmasti sata kertaa nähdyltä ja tuskin herättää suurimmassa osassa katsojia mitään uusia ajatuksia ellei Avatar ole ensimmäisiä näkemiäsi elokuvia aiheesta. Cameronin uusi näkökulma aiheeseen onkin ajatusten herättämisen sijaan kirjaimellisesti uusi näkökulma eli 3D. Kun tarina etenee Pandoran pinnalle 3D:tä käytetään vielä reippaammin kuin alun tukikohdissa ja se on kaunista katseltavaa. Mikä tekee Avatarin 3D:stä niin mullistavaa on tapa miten se on saatu sulautumaan katselukokemukseen niin saumattomasti ja tarinaa palvelevasti muutamaa turhan keinotekoista "hei kato kasvit tulee ulos ruudusta, kai nyt varmasti tajuat että olet niinku elokuvan sisällä"-kohtausta lukuunottamatta. Pandorassa seikkailu Jaken mukana on erittäin hauskaa ja vaikkei se planeetta aiemmin fantasiaelokuvia nähneelle ole aivan niin uniikki kun Cameron on lupaillut on aivan eri asia olla siellä kolmiulotteisesti kuin vain sivustakatsojana.

Yleensä actionleffojen heikoimpia lenkkejä on se "pakollinen lopputaistelu" joka minusta on aina tuntunut turhalta tarinan pitkittämiseltä kun lopputulokseen pääsisi vähemmälläkin mäiskeellä. Kliseisestä "asehullu kenraali vs. vapaat kapinalliset" asetelmasta huolimatta Avatarissa tässä on kuitenkin onnistuttu loistavasti ja taistelun nopeat kameraleikkaukset sekä 3D-temput tekevät siitä vielä Pandoran ihasteluakin hauskempaa.

Cameron on puhunut jatko-osan mahdollisuudesta ja vaikka nämä puheet ennen elokuvan näkemistä aiheuttivat hampaiden kiristelyä odotan sitä innolla. Avatarin riemukkaat tutkimusretket tuntuivat vain Pandoran ja na'vien esittelyltä pedaten mukavasti paikan jatko-osalle jolta ehkä uskaltaa odottaa originaalimpaa tarinaa. Avatar on ehdottomasti edelläkävijä oikeissa 3D-elokuvissa ja erittäin hauska elämys sitä ei kuitenkaan voi kutsua vuoden parhaaksi elokuvaksi juonen puutteiden vuoksi.
Lähellä kuitenkin ollaan ja vuoden viihdyttävin elokuva on ehdottomasti tässä.

Pisteet: rating 80,000


Vieras Arvosteltu: 19.12.2009
Katsottu: Kotona

rating 100,000

Enemmän kuin elokuva

 

mud 24.12.2009

rating 100,000

Saman kategorian TOP-leffoja

True Romance
True Romance arvosana 4,17
True Romance
Aladdin
Aladdin arvosana 4,01
Aladdin
Die Hard - Vain kuolleen ruumiini yli
Die Hard - Vain kuolleen ruumiini yli arvosana 4,21
Die Hard - Vain kuolleen ruumiini yli
Pelon palkka
Pelon palkka arvosana 4,18
Pelon palkka

Elokuvan tiedot

Avatar
Avatar arvosana 3,67
Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
2009
Pituus:
162 min
Ohjaajat:
James Cameron
Käsikirjoittajat:
James Cameron
Pääosanäyttelijät:
CCH Pounder, Giovanni Ribisi, Joel Moore, Michelle Rodriguez, Sam Worthington, Sigourney Weaver, Stephen Lang, Wes Studi, Zoe Saldana
Maat:
USA, Iso-Britannia
Kielet:
englanti