Arvostelu

Burnettin romaanin pohjalta tehty käsis on kieltämättä mainio, vaikka keikan suunnittelua olisikin voinut hieman tiivistää.

Doc Riedenschneider (Jaffe) pääsee ulos vankilasta, heti pahat mielessään. Heppu on kohdistanut rikollisen mielensä miljuunan dollarin jalokivikeikkaan. Vuosisadan ryöstöön kootaan koolle mestaririkollisia, mutta jokaiselta löytyy heikkoutensakin... Asfalttiviidakossa sattuu ja tapahtuu, ja kurjat äijät tekee kurjia juttuja. Ja kuinkas sitten kävikään?

Asfalttiviidakko taitaa olla jonkin sortin klassikko, etenkin film noirina. Onhan siinä kieltämättä melkoista charmia kun kasa ammattirikollisia duunaa jotakin Isoa. Burnettin romaanin pohjalta tehty käsis on kieltämättä mainio, vaikka keikan suunnittelua olisi voinut hieman tiivistää. Loppua kohden meno sen kun paranee, ja viimeiset skenet ovat epäilemättä ehtaa legendaa. Dialogissa toisinaan löytyvät huumoripalat ovat ihan veikeää kuultavaa.

Hustonilla on mahtitaito ohjata hahmojaan hienosti. Vaikka sakkia on paljon, porukasta jokainen on omalla tavallaan symppis. Tuolloin vielä hiljaisia nimiä olleet näyttelijät on pestattu hyvin - hyvänä esimerkkinä yhdessä roolissa se myöhemmin mahtitunnettu Marilyn Monroe.

Kunhan homma lähtee käyntiin, töllöttäjän edessä on klassinen film noir terävänä ja tyylikkäänä. Hustonin tai genrensä paras elokuva ei sentään ole kyseessä, mutta hyvä pätkä kuitenkin. Hyvähyvä. Pingu kyllä viihtyy.

Pisteet: rating 70,000

Pingutyyppi
Ylläpitäjä, 247 arvostelua
Arvosteltu: 16.02.2004
Katsottu: Kotona

Kylmän realistinen.

 

Jurpo 14.03.2009

rating 80,000

Saman kategorian TOP-leffoja

Once Upon a Time in America - suuri gangsterisota
Once Upon a Time in America - suuri gangsterisota arvosana 4,31
Once Upon a Time in America - suuri gangsterisota
Scarface - arpinaama
Scarface - arpinaama arvosana 4,43
Scarface - arpinaama
Taivas ja helvetti
Taivas ja helvetti arvosana 4,33
Taivas ja helvetti
Kurjet lentävät
Kurjet lentävät arvosana 4,18
Kurjet lentävät

Elokuvan tiedot

Asfalttiviidakko
Asfalttiviidakko arvosana 3,55

Asfalttiviidakko (1950)

Alkuperäinen nimi: The Asphalt Jungle

Genret:
Draama,
Valmistusvuosi:
1950
Pituus:
112 min
Ohjaajat:
John Huston
Käsikirjoittajat:
Ben Maddow, John Huston, W.R. Burnett
Pääosanäyttelijät:
James Whitmore, Jean Hagen, John McIntire, Louis Calhern, Marilyn Monroe, Sam Jaffe, Sterling Hayden
Maat:
USA