Pistejakauma

1%

0%

0%

12%

7%

26%

23%

18%

6%

6%

Pisteytykset

rating 80,000

Sinipiika
Käyttäjä

rating 80,000

Myönnettäköön, että se tosiasia ettei elokuva ole nykyään kovin tunnettu - eikä etenkään arvostettu - nostaa sen pisteitä omalla mittarillani huimasti, mutta olkoon niin. Olen pitänyt Aarreplaneetasta aina, siitä lähtien kun näin sen lapsena aina tähän päivään saakka.

Pidän Disneyn elokuvista ylipäätään, mutta tämän animaation kiehtovuus on siinä, että se on aavistuksen synkempi ja vakavampi kuin useimmat yhtiön teokset. Päähenkilönä on nuori mies, ja pelastettava prinsessa loistaa poissaolollaan! Pieni sivuhahmojen rakkaustarina sentään elokuvaan on sisällytetty, mutta muuten kyse on jostain aivan muusta.

Miljöö on kuin suoraan Star Warsin samoihin aikoihin filmatuista ykkös- ja kakkososista omituisine otuksineen päivineen, mutta se ei kuitenkaan tunnu kopiolta - lähinnä vain samankaltaiselta ja hei, jos sattuu avaruusscifistä tykkäämään, mikäs siinä nähdä sitä lisää animaation muodossa! Tarina on kuitenkin tarpeeksi omaperäinen. Hahmoissakin riittää mutusteltavaa. Tyyli ja käsiteltävät aiheet ovat enemmän aikuisten kuin lasten maailmasta.

Suosittelen kaikkia vilkaisemaan, ennen kuin suoralta kädeltä tuomitsevat. Täydellistä leffasta ei saa millään, mutta itse katson elokuvan kuuluvan - kuten se kuuluukin - täysin oikeutetusti Disneyn klassikoihin. Ja ehdottomasti siihen parempaan päähän.

Tämä on luvattoman aliarvostettu ja unohdettu Disney-animaatio! Oikeasti viihdyttävä ja jää mieleen.

Creeper234
Käyttäjä

rating 80,000

Animaatioputkessani oli vuorossa Aarreplaneetan uudelleen lämmittely ja kuinkas kävikään: elokuva olikin parempi kuin muistin. Pienempänä en tälle hirveästi lämmennyt, mutta nyt kun on tullut nähtyä useampiakin Disney-animaatioita lyhyellä aikavälillä niin kyllä tämä erottui joukosta edukseen. Aivan turhaan vähälle huomiolle jäänyt animaatio. Kenties juuri siksi, että filmin poikkeavat teemat ja toteutus ei purrut siihen samaan prinsessa ja prinssi -tematiikkaan tottuneille katsojille. Minusta taas Disney-tallin tuotanto muistuttaa paikoin jo liikaa James Bond -elokuvia. Toisinsanoen homma etenee aina tietyllä kaavalla sisältäen ne tietyt elementit ja ainoana konkreettisena erotuksena on hahmojen ja miljöön vaihtuminen. Näin ollen Aarreplaneetan tarjoama vaihtelu oli enemmän kuin tervetullutta.

Kerrankin homman ydin ei ole se sama vanha vastakkaisen sukupuolen valloittaminen ja maailman/kuningaskunnan/minkälie pelastaminen ties miltä pahalta. Aarreplaneetta on puhdas seikkailuelokuva sekä nuoren sankarin kasvutarina. Jim on nuori kapinallinen, joka on elänyt vailla isähahmoa ja draama rakentuukin tällaisen hahmon löytämisestä sekä Jimin kasvusta itse ihmisenä. Tämä on myös toteutettu kiehtovasti ja kosketti minua enemmän kuin perinteiset rakkaustarinat. Ei Aarreplaneettakaan täysin vailla romantiikkaa ole, mutta kerrankin kehitys tapahtuu sivuhahmojen keskuudessa ja on myös astetta realistisempi kuin ne tavalliset viiden sekunnin kehityskaaren rakastumiset. Aarreplaneetan hahmoista monet ovatkin mieleenpainuvia ja raina tarjoaa esimerkiksi kiinnostavan, harmaamman lähestymistavan pahispuolen edustajiin. Hyviin puoliin kuuluu myös se, että elokuvassa ei perinteiseen animaatiotyyliin rallatella vartin välein, vaan musiikkiesitysten sijaan keskitytään itse tarinaan ja hahmoihin.

Vaikkakin Aarreplaneettaan on myös mahtunut ennalta-arvattavuuksia, typerää huumoria (pieruolio?) ja muita pieniä puutteita niin sen kaavasta poikkeavat elementit tekivät siitä hyvin piristävän animaatiokokemuksen.

haxor
Käyttäjä

rating 80,000

Katsoin tämän ala-asteella ja pidin tästä silloin tosi paljon.

Ironeighty8
Käyttäjä

rating 80,000

Varmaan yksi mieleen painuvimmista lasten leffoista jonka olen koskaan nähnyt ja toimintaakin löytyy ! 4/5

James_Bond
Käyttäjä

rating 80,000

Hauska ja mestarillinen animaatio loistavalla tarinalla ja henkilöhahmoilla. Myös ikihienoista dubbauksista plussaa.

katusutariina
Käyttäjä

rating 80,000

hyvällä tapaa erikoinen disneyn leffa

Kauhuhullu
Käyttäjä

rating 80,000

Aika hyvä ja toimiva lasten animaatio, mutta ei viihdyttäisi varmaankaan enää samalla tavalla itseäni.

Kookosbanaani
Käyttäjä

rating 80,000

Visuaalisesti upea ja siksi yksi Disneyn suosikeistani.

annetin
Käyttäjä

rating 80,000

arvasin
Käyttäjä

rating 80,000

Arzibaba
Käyttäjä

rating 80,000

claw
Käyttäjä

rating 80,000

Grantarver
Käyttäjä

rating 80,000

jaamas
Käyttäjä

rating 80,000

Jankeli
Käyttäjä

rating 80,000

juicebox
Käyttäjä

rating 80,000

kekerambo
Käyttäjä

rating 80,000

MAV
Käyttäjä

rating 80,000

mersilja
Käyttäjä

rating 80,000

Mielisairas
Käyttäjä

rating 80,000

Mirre-Kala
Käyttäjä

rating 80,000

MisuKitty
Käyttäjä

rating 80,000

Mr. Fancypants
Käyttäjä

rating 80,000

Neene
Käyttäjä

rating 80,000

oyashiro
Käyttäjä

rating 80,000

PSNHLFTW
Käyttäjä

rating 80,000

Qarora
Käyttäjä

rating 80,000

QT
Käyttäjä

rating 80,000

S.M.F
Käyttäjä

rating 80,000

semba
Käyttäjä

rating 80,000

Seppochu
Käyttäjä

rating 80,000

Titan90
Käyttäjä

rating 80,000

vankock
Käyttäjä

rating 80,000

Xerafine
Käyttäjä

rating 80,000

Elokuvan tiedot

Aarreplaneetta
Aarreplaneetta arvosana 3,40

Aarreplaneetta (2002)

Alkuperäinen nimi: Treasure Planet

Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
2002
Pituus:
95 min
Ohjaajat:
John Musker, Ron Clements
Käsikirjoittajat:
John Musker, Rob Edwards, Ron Clements
Pääosanäyttelijät:
Brian Murray, Dana A. Davis, David Hyde Pierce, Emma Thompson, Joseph Gordon-Levitt, Martin Short, Michael Wincott, Tony Jay
Maat:
USA
Kielet:
englanti