Arvostelu

Taistelukohtaukset ovat hätkähdyttävän loistavia, näyttely kiitettävää ja visuaalinen ulkoasu mahtava.

Frank Millerin samannimiseen sarjakuvaan perustuva 300 sai heti ilmestymisensä jälkeen jonkinlaisen kulttimaineen. Jokainen tunnistaa kuuluisan '' This is Sparta'' huudon, ja netistä löytyy lukemattomia flash- animaatioita ja muuta sälää liittyen tähän elokuvaan. Tehtiinpähän tästä elokuvasta parodiakuvatus nimeltä Meet the Spartans.

Elokuvan juoni menee suunnilleen näin: Kuningas Leonidas (Butler) saa tietää, ettää Perun Kuningas Xerxes (Santoro) aikoo valloittaa Spartan ja koko Kreikan. Lain mukaan kuitenkin Leonidaksen täytyy saada oraakkeleilta suostumus sodan aloittamiseen. Lupaa ei kuitenkaan heru, sillä Xerxes on lahjonut oraakkelit. Niinpä Leonidas päättää lähteä sotapolulle kolmensadan parhaan spartalaissotilaansa kanssa. Mutta miten vain 300 sotilasta voi pärjätä miljoonille persialaisille sekä mitä oudoimmille otuksille, joita Xerxes lähettää spartalaisten kiusaksi ?

Ennen kuin olin nähnyt tämän elokuvan, olivat odotukseni korkealla. Olin kuullut tästä elokuvasta pelkkää hyvää, ja odotin mullistavaa sotaeeposta mahtavien näyttelijöiden sekä uskomattoman ohjauksen saumatonta yhteistyötä. Vaikka 300 ei ollutkaan maailman paras elokuva, niin oli se positiivinen yllätys. Ohjaus toimi mielestäni hyvin, eivätkä näyttelijätkään sortuneet ylinäyttelemiseen, vaikkakin se olisi todella helppoa ottaen huomioon elokuvan juonen.

Leonidaksen roolista löytyy Gerald Butler, joka nousi kuuluisuuteen tämän elokuvan ansiosta. Ennen 300 Gerald oli tehnyt lähinnä pikkurooleja, eikä ollut kovin kuuluisa ennen tätä elokuvaa. Zack Snyderin ohjaus on todella hyvää, itse ainakin pidin elokuvan tyylistä todella paljon. Taistelukohtauksien hidastukset sopivat tähän elokuvaan todella hyvin. Kuninkaan vaimoa näyttelee Lena Headey, joka tekee myös kiitettävän suorituksen. Elokuvan päähahmo Leonidas on ruudussa lähes joka hetki. Jos Leonidas ei ole ruudussa, niin sieltä löytää Kuningatar Gorgon. Sivuhahmojakin löytää, mutta 300 spartalaisesta sivuhahmoiksi yltää vain noin 7-10.

Kokonaisuutena 300 on hyvä elokuva, jonka taistelukohtaukset ovat hätkähdyttävän loistavia, näyttely kiitettävää ja visuaalinen ulkoasu mahtava. Elokuvan ikäraja (K-15) on paikallaan, sillä irtoraajoja ja vert löytyy elokuvasta mielin määrin, vilahtavat rinnatkin elokuvassa pari kertaa. Suosittelen elokuvaa kaikille, jotka pitävät sotaelokuvista tai toiminnasta, varsinkin toimintaa etsiville tämä elokuva on pakko-ostos.

Pisteet: rating 70,000

NitroPupu
Käyttäjä, 38 arvostelua
Arvosteltu: 10.11.2008
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous
Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous arvosana 4,20
Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous
Seittien linna
Seittien linna arvosana 4,11
Seittien linna
Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia
Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia arvosana 4,22
Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia
Hard Boiled
Hard Boiled arvosana 4,18
Hard Boiled

Elokuvan tiedot

300
300 arvosana 3,50
Genret:
Toiminta
Valmistusvuosi:
2006
Pituus:
117 min
Ohjaajat:
Zack Snyder
Käsikirjoittajat:
Frank Miller, Kurt Johnstad, Lynn Varley, Michael Gordon, Zack Snyder
Pääosanäyttelijät:
David Wenham, Dominic West, Gerard Butler, Lena Headey, Michael Fassbender, Rodrigo Santoro, Vincent Regan
Maat:
USA
Kielet:
englanti