ArtikkelitRSS

Suuren suurissa jalanjäljissä

Jurassic World saa ensi-iltansa kesäkuussa. Uuden tulokkaan on kerrottu jatkavan ensimmäisen elokuvan tarinaa sivuuttaen kokonaan sarjan toisen ja kolmannen osan tapahtumat.

Jarno Väistö 14.05.2015 klo 07:31

Rocky Horror elokuvateattereissa jo 40 vuotta

Juhlavuottaan viettävä The Rocky Horror Picture Show lienee maailman suosituimpia kulttielokuvia - ja ainoa, joka on pyörinyt teatterissa taukoamatta vuosikymmeniä.

Niina Virtanen 07.05.2015 klo 15:49

Kumin käryä menneiltä vuosikymmeniltä

Ota kiinni kauhukahvasta, sillä seuraavaksi kaahataan läpi joitakin vanhan hyvän ajan vauhdikkaimmista tekeleistä.

Jarno Väistö 30.04.2015 klo 08:01

Virallinen Cobain-dokumentti teattereissa

Cobain: Montage of Heck on ensimmäinen, ja todennäköisesti viimeinen, aito ja henkilökohtainen dokumenttielokuva grungen kultti-ikoni Kurt Cobainista.

Niina Virtanen 23.04.2015 klo 23:27

Jatkuu…

Miksi kauan sitten päättyneiksi luultuja leffasarjoja tai yksittäisiä historiaan jääneitä menestyselokuvia herätetään henkiin moderneilla jatko-osilla.

Jarno Väistö 16.04.2015 klo 10:37

Mitä ohjaaminen on?

Elokuvaohjaus on kutsumusammatti, jossa on tärkeintä sisäinen ääni. Mutta miten sitä tulisi kuunnella?

Niina Virtanen 09.04.2015 klo 17:58

Kaveria ei jätetä

Sotaelokuva on eräs alansa vanhimpia genrejä. Se on aikojen saatossa ottanut tosielämän sodankäynnin perässä niin monia eri suuntia, että voisi jopa lakonisesti todeta ihmiskunnalla ilmeisesti riittävän mielikuvitusta aina silloin, kun sitä vähiten kaivataan.

Jarno Väistö 02.04.2015 klo 07:55

Tavallisten tyttöjen tarinat

Teattereihin saapuu keväällä kaksikin kotimaista elokuvaa nuorten tyttöjen tarinoista ja näkökulmista. Käsikirjoitusten todellisuuspohjasta huolimatta jotkut ovat kuitenkin kritisoineet tarinoiden teennäisyyttä – miksi nuoria tyttöjä ei oteta tosissaan?

Niina Virtanen 26.03.2015 klo 16:37

Jo seitsemän nastaa laudassa

Piakkoin teattereihin kurvaa sarjan uutuus. Nämä ovat niitä asioita, jotka pysäyttävät huomaamaan ajan kulun. Missä ihmeen välissä näitäkin on tehty jo seitsemän?

Jarno Väistö 19.03.2015 klo 08:27

Suuren luokan sutkautus

Rare Exports -menestyksen jälkimainingeissa ohjaaja Jalmari Helanderilla ja tuottaja Petri Jokirannalla oli edessä tenkkapoo. Seuraavan elokuvan premissiksi haluttiin jotain suurempaa, mutta mukana haluttiin säilyttää kotimainen vino huumori.

Jarno Väistö 15.03.2015 klo 17:25

Katso nämä: massaleffojen sijaan tuoretta indietä

Jos massaelokuvat ovat alkaneet jo ärsyttää, on syytä tutustua viime vuosien kiinnostavimpiin indiehitteihin.

Niina Virtanen 12.03.2015 klo 12:55

Miks iskä ja äiti nauro eri kohassa ku me?

Pixarin kirjoittajat ja animaattorit ovat usein maininneet, että yhtiön elokuvat tehdään yhtä paljon aikuisille kuin lapsille.

Jarno Väistö 05.03.2015 klo 07:49

Kannanotot Oscareiden suurin voittaja

Tämän vuoden Oscarit hävisivät katsojaluvuissa, mutta voittivat poliittisessa aktiivisuudessa.

Niina Virtanen 26.02.2015 klo 14:21

Pysyykö kukaan tai mikään Marvelin perässä?

On aika selvittää, missä mennään ja mitä kaikkea onkaan luvassa!

Jarno Väistö 19.02.2015 klo 17:42

Katsojaluvut eivät kerro laadusta

Vuoden parhaaksi julistettu He ovat paenneet ei saanut juuri katsojia - floppi se ei silti ole.

Niina Virtanen 12.02.2015 klo 19:37

Tavarataivas kiertää maailmaa

Ensikertalainen ohjaaja Petri Luukkainen sai levitettyä dokumenttinsa ympäri maailmaa - miten se onnistui?

Niina Virtanen 05.02.2015 klo 20:18

Elokuvajuhlien kulisseissa

Docpointissa ruodittiin kansainvälistä festivaalikenttää järjestäjien näkökulmasta.

Jussi Sandhu 29.01.2015 klo 22:57

Scorsese luottaa Thelma Schoonmakeriin

Martin Scorsesen luottoleikkaaja, 75-vuotias Thelma Schoonmaker on poikkeuksellinen nainen elokuvahistoriassa.

Niina Virtanen 22.01.2015 klo 13:16

Oscar-ehdokkuuksissa ei suuria yllätyksiä

Oscar-ehdokkuudet vuoden 2014 parhaille elokuville on myönnetty. Taso on kova, mutta yllätyksiä listasta ei juurikaan löydy.

Niina Virtanen 16.01.2015 klo 00:57

Vuoden huonoimmille kultaisia muovivadelmia

Vuoden huonompia elokuvia palkitseva Razzie-gaala on vakiinnuttanut asemansa Hollywoodissa. Mistä siinä on kyse?

Niina Virtanen 08.01.2015 klo 13:26

Uusimmat uutiset

Alden Ehrenreich vahvistaa Han Solo -huhun

Sopimus saattaa jatkua.

R. Isoviita

Ketkä Avengereista eivät ehkä palaa?

Fanit voivat valmistautua tulevaan.

R. Isoviita

Paluu tulevaisuuteen -tähti joutui leikkaukseen

Michael J. Fox on toipilaana.

R. Isoviita

Netflix haikailee elokuvateattereita

Suoratoistopalvelu haluaa paremman jalansijan.

R. Isoviita

Chris Hemsworthin stuntmies paljastaa, mikä hänen työssään ei ole herkkua

Australialaistähden sijaisnäyttelijällä on oltava tiukka kuri.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...