Stephen Kingin kuollut projekti heräsi henkiin

Sen jälkeen, kun Brian De Palma vuonna 1976 teki filmatisointinsa Carrie-kirjasta, Stephen Kingin tarinoiden pohjalta on tehty satoja elokuvia, lyhäreitä ja tv-sarjoja. Tälläkin hetkellä esituotannossa ja kuvausten alla on kymmeniä nimikkeitä!


Tänä vuonna saa jatkoa Kingin hahmoihin ja teoksiin perustuva Castle Rock -sarja, ja syyskuussa ilmestyy vuoden 2017 Se-kauhuhitin jälkimmäinen puolisko. Sitä ennen saa ensi-iltansa Uinu, uinu lemmikkini, joka on uudelleenfilmatisointi vuoden 1989 versiosta samasta pelottavasta King-romaanista.

Tarina kertoo perheestä, joka muuttaa lähelle mystistä hautausmaata, jolla tuntuu olevan voima herättää sinne haudatut henkiin. Mutta kuten hautausmaan ympärille sijoittuvat tapahtumat ja elokuvan mainoslause paljastavat: joskus kuolleena on parempi olla. Vähältä piti, ettei niin käynyt koko uudelleenfilmatisoinnille.

Paramount Pictures -studio ilmoitti jo lähes kymmenen vuotta sitten kehittelevänsä uutta sovitusta vuonna 1983 ilmestyneestä kirjasta. Tuolloin projektia oli palkattu kehittämään Matt Greenberg, joka oli käsikirjoittanut sellaisia kauhuelokuvia kuin Halloween H20 (1998), Tulen valtakunta (Reign of Fire, 2002) ja vuoden 2007 Mikael Håfström -ohjaus 1408. Viimeksi mainittu muuten perustuu sekin Stephen Kingin kertomukseen.


Hiukan myöhemmin studio ilmoitti, että ohjaajana toimisi espanjalainen pelottelija Juan Carlos Fresnadillo, joka oli ollut vastuussa vuoden 2007 elokuvasta 28 viikkoa myöhemmin. Sitten elokuva tuntui vaipuvan unohduksiin. Greenberg kynäili vuoden 2015 heikon Seventh Son -fantasian ja Fresnadillolle uumoiltiin The Crow -uusintaa, joka sekin jäi toteutumatta.

Paramount ilmeisesti hautasi elokuvan lemmikkieläinten hautausmaalle, sillä vuoden 2017 syksyllä yhtiö ilmoitti projektin olevan hengissä ja voivan hyvin. Käsikirjoittajiksi olivat valikoituneet Jeff Buhler ja David Kajganich. Buhlerin isoin meriitti tähän asti on keskinkertainen Clive Barker -sovitus The Midnight Meat Train, mutta Kajganich oli jo käsikirjoittanut Luca Guadagninon A Bigger Splashin ja kaksikon Suspiriakin ehti ensi-iltaan ennen King-sovitusta.

Ohjaajiksi oli nyt kiinnitetty parivaljakko Kevin Kölsch ja Dennis Widmyer. He olivat aikaisemmin tehneet yhdessä muun muassa Suomessakin festareilla vierailleen, tähdeksi hinnalla millä hyvänsä haluamisesta kertovan Starry Eyes -kauhujännärin sekä joitakin lyhytelokuvia ja Scream-tv-sarjan jaksoja.

Trailerin perusteella Kölsch ja Widmyer tavoittelevat aavemaisempaa tunnelmaa kuin Mary Lambertin vuoden 1989 versio, joka kulki ennemmin vuosikymmenelle tyypillisen slasher-kauhujännityksen polkuja. Kuten kuvasta voi päätellä, hyytävä katti on joka tapauksessa mukana. Tunnetuimmat näyttelijänimet uutuudessa ovat tarinan keskiössä olevan perheen päätä esittää Jason Clarke sekä tietäväistä naapuria näyttelevä John Lithgow, yllättävää kyllä kumpikin vasta ensimmäisessä King-tarinassaan.

Jouni Vikman 21.01.2019 klo 10:15

Uusimmat artikkelit

Stephen Kingin kuollut projekti heräsi henkiin

Kauhumestari on taas kovassa huudossa.

Jouni Vikman

Ydinsukellusvene Kurskin uppoaminen siirtyi valkokankaalle

Tanskalaisohjaaja tarttui venäläisen ydinsukellusveneen tarinaan.

Jouni Vikman

Creedin ja Rockyn tarina jatkuu

Creed II on Sylvester Stallonen ideoima jatko Creedin tarinalle, joka ammentaa kaukaa Rocky-saagan historiasta.

Jouni Vikman

Kovia aikoja El Royalessa

Neljä muukalaista kirjautuu sisään El Royale -hotelliin. Siitä eteenpäin asiat menevät vain huonompaan suuntaan.

Jouni Vikman

Predator on päivitetty nykyaikaan

Uusi näkemys on ohjaajan mukaan enemmän UFO-kokemus kuin fantasiaseikkailu

Jouni Vikman

Näytä lisää artikkeleita...