Black Panther on uuden ajan supersankari

T'Challa on eristäytyneen, teknisesti kehittyneen Wakandan kruununperillinen, mutta voimakas vanha vastustaja haastaa hänet niin kuninkaana kuin supersankari Black Pantherina. Tekijöilleen elokuva on ollut voimaannuttava projekti monellakin tapaa.




Tosielämän kaksi urheilijanimeä ja yksi musiikkilegenda olivat rooleja, joilla Chadwick Boseman vain muutamalla ensimmäisellä elokuvallaan kiinnitti Hollywoodin huomion. Huomion tuoma ensimmäinen spektaakkeli ei ehkä ollut kovin kummoinen, vaikka Gods of Egypt pöyristyttävässä hölmöydessään viihdyttääkin.

Gods of Egypt oli kuitenkin vain alkua. Lopullinen ponnahduslauta maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen oli Black Pantherin rooli. Se alkoi sivuosasta Marvelin vuoden 2016 Captain America: Civil War -jättihitissä. Samanlainen rooli odottaa huhtikuussa ensi-iltansa saavassa supersankarien kokoontumisajoissa, Avengers: Infinity Warsissa. Sitä ennen hahmo saa kuitenkin oman nimikkoelokuvansa.

Michael Jordanille elokuva on jo kolmas yhteistyö ohjaaja Ryan Cooglerin kanssa. Molemmat nousivat yleiseen tunnettuuteen yhdysvaltalaisia kuohuttaneeseen tositapahtumaan perustuvalla Fruitvale Stationilla, ja kummankin lopullinen läpilyönti tapahtui nyrkkeilyelokuvalla Creed: The Legacy of Rocky.





Boseman tunsi osan Marvel-universumin muista hahmoista lähinnä elokuvien kautta, mutta Black Panther oli tutumpi.

- En sinänsä keräillyt sarjiksia, mutta luin Black Panther -lehtiä. Ja katsoin Reginald Hudlinin tv-animaatiosarjaa, Boseman kertoo.

Jordan sen sijaan oli lapsesta asti ollut Marvel-fani, ja universumi oli tuttu sarjakuvista.

- Suosikkihahmojani olivat X-Menit. Wolverine vaikutti minuun syvästi, samoin Magneto. Minusta oli hienoa, miten hän oli valmis tekemään mitä vain saadakseen aikaan muutosta. Samalla hänessä oli inhimillinen puoli. Hän toimi aidan molemmilla puolilla, mikä ei ole yleistä. Hänellä vain oli eri filosofia kuin Charles Xavierilla.

Näin ollen myös Black Panther oli hänelle erittäin tuttu hahmo.

- Skidinä halusin olla Black Panther, ihailin häntä koko lapsuuteni. Joten on aika mahtavaa olla edes jollain tavalla mukana hänen tarinassaan valkokankaalla.

Boseman selostaa hahmon viehätystä:

- Hän ei ole vain supersankari, hän on kuningas. Hän on myös fiksu, hahmossa on tiettyä James Bond -vibaa. Vastuu supersankarina ja kuninkaana oli mielestäni kiinnostava yhdistelmä. Se lisää hahmoon konfliktia ja syvyyttä, jolloin ei näyttele vain tyyppiä puvussa. Jos aikoo näytellä supersankaria, kannattaa valita sellainen, jonka nahoissa todella pääsee näyttelemään ja kehittyy taiteilijana. Eikä meidän kulttuurissamme usein tule tilaisuutta näytellä mustaa supersankaria. On erityistä päästä avaamaan uusia uria.

Haastattelut: Disney / Toimittanut Jouni Vikman 08.02.2018 klo 11:49

Uusimmat artikkelit

Black Panther on uuden ajan supersankari

Marvel-studion uudessa supersankaritarinassa seurataan T’Challaa, joka palaa kuningasisänsä kuoleman jälkeen kotimaahansa Wakandaan.

Haastattelut: Disney / Toimittanut Jouni Vikman

Liam Neesonin uutuus on Hitchcock-tyylinen psykologinen trilleri

Näyttelijä Liam Neeson ja ohjaaja Jaume Collet-Serra ovat palanneet jälleen yhteen.

JussiHuhtala

Katastrofista taidetta: The Disaster Artist

James Franco käänsi tragikoomisen tositarinan ylistyslauluksi ystävyydelle, taiteelliselle itseilmaisulle ja ylittämättömiä esteitä päin käymiselle.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: Warner Bros.

Aquamanin rooli oli yllätys Jason Momoalle: "Ajattelin että Zack Snyder vitsailee"

Jason Momoa on yksi Justice Leaguen tähdistä.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: Warner Bros.

Gerard Butler on jokasään mies: Geostorm on ison budjetin katastrofiseikkailu

Vielä 2000-luvun alussa Gerard Butler oli ainakin huhuissa mukana Pierce Brosnanin seuraajaksi James Bondina.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: Warner Bros.

Näytä lisää artikkeleita...