Festarimatkalla Kiinassa

Enpä olisi muutama viikko sitten uskonut, että ennen kuin vuosi 2016 päättyy, olen istunut suorassa lähetyksessä kiinalaisen tv-kanavan studiossa seuraamassa paikallisen elokuvafestivaalin palkintogaalaa. Mutta tutkimattomat ovat elokuva-alan tiet ja välillä tällä alalla päätyy seikkailuihin, joita ei osaa etukäteen ennustaa.


Kulttuurialan uutisoinnissa puhutaan usein elokuvafestareista ja suomalainenkin media noteeraa kotimaisten elokuvien festarimenestystä kohtalaisen hyvin. Peruskatsojalle festareiden merkitys saattaa kuitenkin jäädä hämäräksi - miksi elokuvat kiertävät festivaaleja ja mitä merkitystä niillä on? Nopeasti selitettynä vastaus on helppo: festarit tarjoavat elokuvalle näkyvyyttä, tekijöille ainutlaatuisia verkostoitumismahdollisuuksia muihin alan ammattilaisiin sekä mahdollisuuksia saada elokuva kansainväliseen levitykseen. Festareilla kun pyörii elokuvantekijöiden ja median lisäksi kansainvälisiä levittäjiä, ostajia ja festivaalidelegaatioita, jotka tutustuvat festareiden tarjontaan juurikin sillä silmällä, että löytyisikö ohjelmistosta heille kiinnostavaa ostettavaa.

Työni puolesta olen päässyt reissaamaan festareille ennenkin - ja se kieltämättä on alan parhaimpia puolia - mutta joulukuussa 2016 pääsin matkustamaan poikkeuksellisen kauas: Kiinan Kantoniin Guangzhou International Documentary Film Festivaleille. Olin tuottajan roolissa edustamassa Reilu peli -nimistä lyhyttä dokumenttia, joka pääsi festivaalien kilpasarjaan yhdessä 40 muun elokuvan kanssa, yli 4000 hakeneen elokuvan joukosta.

GZDOC:na tuttavallisemmin tunnettu festari järjestettiin tänä vuonna 13. kertaa, ja omien sanojensa mukaan se on Aasian suurin dokumenttielokuvafestivaali. Kaikki vieraat eivät olleet tästä aivan samaa mieltä, mutta paljon riippuu tietysti myös laskentatavasta; kuka määrittelee suuruuden mitenkin. Festivaalin päätoimipiste oli Kantonin pääkirjastossa (kuvassa), missä kolmen päivän ajan luennoitiin, verkostoiduttiin, pidettiin eri maiden festivaalidelegaatioiden järjestämiä lounaita ja illallisia sekä pitchattiin tulevia elokuvia mahdollisille kiinnostuneille ostajille. Varsinaiset elokuvanäytökset oli pääasiassa ripoteltu eri puolille kaupunkia erilaisiin näytöstiloihin.

Paneelikeskusteluista olutkierrokselle

Kahden päivän ajan osallistuin festivaalin masterclasseille ja paneelikeskusteluihin, joissa yllättäen käsiteltiin melko samanlaisia aiheita kuin eurooppalaisillakin elokuvajuhlilla. Keskustelussa olivat mm. netin vaikutus elokuva-alalla, VOD-palvelut ja mobiilin lisääntyminen katsomisalustana. Vaikka kaikki yleisimmät VOD:t ja some-kanavat Netflixistä Googleen ja Facebookkiin ovat kiellettyjä Kiinassa, nuoriso käyttää näitä VPN-palveluiden kautta siltikin ja luo kontaktia länteen. Tämä on aihe mihin myös liikkuvan kuvan sisällöntuottajat Kiinassakin ovat hiljalleen heränneet.


Epävirallisempaa iltaohjelmaa festivaalivieraille oli mm. vierailu paikalliseen olutmuseoon- ja panimoon, jota seurasi loputon oluttarjoilu esimerkiksi kiinalaisen pellen, hip hop -tanssijoiden ja kamariorkesterin vauhdittaessa illanviettoa. Hauska ilta muuttui vielä hauskemmaksi kuin päädyin parkkeeraamaan samaan pöytään KBS:n, eli Korean Broadcasting Systemin johdon kanssa. Mikä parempi tapaa murtaa jäätä isojen ja merkittävien festarivieraiden kanssa kuin saada korealaiselta TV-johtajalta päällensä tuopillinen olutta.

Loppugaala suorana lähetyksenä TV:ssä

Festarin viimeisenä iltana oli loppuhuipennuksen, palkintogaalan aika. Useimmiten varsinkin lyhytelokuvafestivaaleilla gaalat ovat melko vapautuneita ja rentoja illanviettoja, mutta Kiinassa tykätään juhlia hieman näyttävämmin. Koska GZDOC on valtion tukema, vuosittain kasvanut festivaali, ovat kansainväliset (eli suoraan sanottuna ei-kiinalaisen näköiset) vieraat festareille elintärkeitä. Mikä sen parempi paikka esitellä heitä kuin suora tv-lähetys? Vaikka itsekin olin festareilla "vain" lyhytdokumenttia edustamassa, paikallinen festaridelegaatio piti huolta että tulen varmasti paikalle tv-lähetykseen ja istun sitkeästi minulle varatulla paikalla. Tekniikaltaan ja rakenteeltaan studio tai lähetys ei juurikaan tuntunut poikkeavan vaikkapa Ylestä erityisemmin, mutta kameraa pyöritettiin yleisössä suomalaista tv-lähetystä useammin. Myös paikallinen Youtube-tähti kävi kuvaamassa itseään yleisön kanssa, selfie-kepillä juontojaan operoiden, ja kertoi että hänen streamiinsa sataa parhaillaan tuhansia kommentteja, joissa intoillaan kansainvälisestä "julkkisyleisöstä". Tiedä sitten kuinka totta moinen kommentti oli, mutta ainakin se tuntui herättävän huvitusta yleisön joukossa, josta hyvin harva mielsi itseään minkään sortin julkkikseksi.

Palkintojen myöntämisen ohessa TV-lähetys piti sisällään ohjelmanumeroita perinteisestä kiinalaisesta kansantanssista modernimpaan accapella-laulantaan ja vuoden isompien kiinalaisten dokumenttihittien esittelyyn. Vaikka illan ohjelma juonnettiin kiinaksi, kieltä osaamattomillekin oli annettu simultaanitulkkausta varten kuulokkeet, joista pystyi seuraamaan illan etenemistä englanniksi. Näyttävien ohjelmanumeroiden lisäksi gaalan parasta antia oli kuulla uusista kiinalaisista dokumenteista ja niiden tuotannoista, joita esiteltiin ohjaajien ja videonäytteiden kautta.

Kiinalainen dokumentti kiinnostaa

Häpeäkseni voin myöntää etten ollut ennen Kantonin matkaa nähnyt ainuttakaan täysin kiinalaista dokumenttia, kuten tuskin moni muukaan länsimaalainen peruskatsoja. Aiheet olivat kuitenkin hyvin yleismaailmallisia ja kiinnostavia. Illan suurin voittaja käsitteli vanhaa kiinalaista pariskuntaa ja heidän muuttuvaa rakkauttaan, kun toinen sairastuu Alzheimerin tautiin ja unohtaa itsensä ja puolisonsa. Toinen illan suurin hitti oli kiinalaisen sairaalan arjesta kertova dokumenttisarja. Ehkä sympaattisin seremoniassa esitellyistä elokuvista oli kuitenkin tarina iäkkäästä maanviljelijästä, joka oli alkanut harrastaa valokuvausta noin 60 vuotta vanhalla filmikameralla ja noussut yllättäen jonkinlaiseksi kiinalaisen valokuvausmaailman tähdeksi. Hienoimpaan maastopukuunsa pukeutunut, seremoniasta silminnähden innostunut maanviljelijä oli vanhan kameransa kanssa paikalla ja otti myös yleisöstä itselleen kuvan (kuvassa). Harvemmin sitä on tullutkaan päädyttyä kiinalaisen maanviljelijävalokuvaajan kokoelmiin.


Yhdestäkään elokuvasta tai tekijästä en valitettavasti saanut nimeä ylös, enkä ole onnistunut löytämään niitä jälkikäteenkään. Kantonin yllättävästä moderniudesta huolimatta Kiinan internet-käyttäytyminen, varsinkin englanninkielinen sellainen, on edelleen hyvin omissa, ei-länsimaalaisissa, sfääreissään.

Liikuttava seremoniassa oli myös hetki, jossa vanha dokumentaristi pääsi opastamaan uutta. Festivaaliohjelmaan kuului kiinalaisten yliopistojen dokumenttielokuvakilpailu, jonka näytöstä päädyin puolivahingossa aiemmin viikolla katsomaan. Vaikka elokuvat olivat teknisesti ja dramaturgisesti melko kömpelöitä, olin vaikuttunut niiden aitoudesta ja rehellisyydestä. Suurin osa elokuvista käsitteli teemoja ohjaajan omien kokemusten pohjalta, moni sellaisista aiheista joista kiinalaisten ei tyypillisesti ajatella julkisesti puhuvan, kuten esimerkiksi rakkauden pelosta minkä vanhempien avioero on jättänyt. Sarjan voitti nuoren naisohjaajan elokuva, jossa hän käsitteli Kantonia joitain vuosia sitten järkyttänyttä junaonnettomuutta, missä naiselta kuoli kaksi ystävää. Palkintoon kuului lyhyt keskustelu loppugaalassa festivaalin päävieraan, Lady in Number Six -lyhytelokuvasta (2013) Oscarillakin palkitun dokumentaristi Malcolm Clarken kanssa. Clarke oli ennen kaikkea huolissaan että realityn, tubettamisen ja koko ajan kaikesta dokumentoivan internetin aikakaudella nuoret eivät ole enää kiinnostuneita oikeasta dokumenttielokuvasta. Nuori kiinalaisdokumentaristi vannoi kuitenkin toista. Hänen mukaansa Kiinan hiljalleen avautuessa länttä kohti, ovat nuoret innostuneet käsittelemään ja kohtaamaan elämäänsä ja identiteettiään dokumenttielokuvan kautta. Kuvassa voitokas nuori dokumentaristi palkintonsa kanssa.


Kiinalainen elokuvafestivaali oli festareita kokeneellekin uusi, upea ja ainutlaatuinen kokemus. Festarit ovat koko alan kannalta tärkeitä tapaamispaikkoja, joissa pääsee tapaamaan muita alan tekijöitä ympäri maailmaa, esittelemään ja mahdollisesti myymään elokuviaan, näkemään toisten elokuvia ja tutustumaan siihen millaiset aiheet puhututtavat muualla maailmassa. Tai jos ei muuta, ainakin voi päätyä katsomaan kiinalaista sirkusbalettia korealaisten TV-pamppujen kanssa!

Niina Virtanen 22.12.2016 klo 20:56

Uusimmat artikkelit

Sotaa apinoita vastaan

Ihmisten ja apinoiden väliset ongelmat kärjistyvät sodaksi, jossa ei ole sijaa perinteisille sankareille ja roistoille.

Milla Olkkonen

Wonder Womanin ohjaaja ei ottanut paineita

Studiopomot ovat olleet hieman huolissaan, kun supersankarileffan päähenkilö onkin nainen.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: Warner Bros.

Kuka kukin on uudessa Alien-elokuvassa

Vuoden 1979 Alien – kahdeksas matkustaja vuoden 1997 Alien: Resurrectioniin avaruusseikkailut henkilöityivät Sigourney Weaverin esittämään Ellen Ripley -hahmoon. Koska Prometheuksen ja Covenantin tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Kahdeksatta matkustajaa, on käännyttävä uusien sankarien puoleen.

Jouni Vikman

Nyt mennään kaasu pohjassa – kahdeksannen kerran

Fast and the Furious on noussut yhdeksi kaikkien aikojen suurimmista elokuvasarjoista. Viimeisimmät osat ovat tienanneet yhä enemmän rahaa.

Marta Bałaga

Uuden King Kong -elokuvan tähti: "Tätä ei voi verrata mihinkään!"

Hirviö saattaa pelastaa Tom Hiddlestonin uran.

Marta Bałaga

Näytä lisää artikkeleita...