Universaaleja unelmia

Lippuluukkuja ja suoratoistopalveluja dominoivat tänä päivänä franchise-tuotteet. Ne ovat jatko-osia, jotka kurottavat lähivuosien tai peräti kokonaisten vuosikymmenten taakse. Päätään on jo jonkin aikaa nostanut ilmiö, jossa franchise ei rajoitu ainoastaan elokuva- tai televisiosarjaan, vaan voidaan puhua jo universumista. Silloin itsenäisistä tarinoista tutut hahmot ja tapahtumat risteilevät elokuvasta tai sarjasta toiseen luoden oman todellisuutensa. Yleensä se muistuttaa läheisesti tuntemaamme, mutta sisältää omat sääntönsä.

Ympyrät leikkaavat

Elokuvauniversumin käsite tuntuu tulleen suurelle yleisölle tutuksi vasta viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana, kun etenkin supersankarisarjakuvaa ja fantasiakirjallisuutta on ryhdytty herättämään valkokankaalla toden teolla henkiin. On kuitenkin olemassa populaarikulttuurin kannalta tänäkin päivänä relevantteja esimerkkejä, joiden juuret ulottuvat huomattavasti kauemmas.


Kun Predator vuonna 1987 valloitti niin tieteistoiminnan kuin Arnold Schwarzeneggerin fanien sydämet, harva tuskin osasi uumoilla sillä olevan lajityyppiyhtäläisyyttä kummoisempaa tekemistä edellisen vuosikymmenen lopulla ilmestyneen Alienin kanssa. Virallisesti näin ei ollutkaan ennen vuonna 1989 käynnistynyttä sarjakuvajulkaisua, joka nivoi hahmot yhteen. Elokuvien maailmassa nähtiin pienoinen nyökkäys tälle jaetulle todellisuudelle jo Predatorin jatko-osassa vuonna 1990, kun tarkkanäköisimmät katsojat bongasivat saalistajan avarusaluksessa metsästysmuistona komeilevan Xenomorph-olennon kallon.

Samaan elokuvaan Twentieth Century Fox heitti lippulaivahirvityksensä kuitenkin vasta vuoden 2004 Alien vs. Predatorissa, joka sai jatkoa kolme vuotta myöhemmin. Etenkin Alien-saagaa vuonna 2012 taustoittanut Prometheus mukaan luettuna franchise kattaa jo yhteensä kymmenen elokuvaa ja lisää on luvassa. Jatko-osa alkuperäiselle Predatorille on aikataulutettu vuodelle 2018 ja ensi vuonna ilmestyvä Alien: Covenant toimii samanaikaisesti niin jatko-osana Prometheukselle kuin jälleen uutena esiosana Alienille.

Kuka tietää?

Eräs veikeimpiä esimerkkejä hieman vähemmän ilmeisestä tarinoiden yhteennivoutumasta on palvotun kulttiohjaaja Quentin Tarantinon ansioluettelo, jonka jokaisen elokuvan kerrotaan sijoittuvan yhteen ja samaan todellisuuteen. Sen lisäksi, että useat fiktiiviset tuotemerkit ja henkilöhahmojen väliset sukulaisuussuhteet yhdistävät ohjaajan näennäisesti itsenäisiä elokuvia, niillä on myös todellinen punainen lanka.


Elokuvassa Inglourious Basterds Adolf Hitler kokee kohtalonsa hyvin eri tavalla kuin historian kirjat opettavat ja ennen kaikkea äärimmäisen väkivaltaisesti. Käänne olisi epäilemättä muovannut jossain määrin erilaisen maailman, ja hurjan teorian mukaan juuri tuota maailmaa Tarantino on katsojilleen viimeiset 20 vuotta kuvannut. Kyseessä olisi siis eräänlainen oman maailmamme rinnakkaistodellisuus - hieman samaan tapaan kuin Watchmen-tarinassa, jossa Yhdysvallat voitti Vietnamissa ja Richard Nixon istuu presidenttinä jo kolmatta kauttaan.

Tarkkaavainen katsoja löytää teorialle tukea Tarantinon omista tuotoksista mielin määrin ja käypä se ohjaajan juonikkuuden tuntien muutoinkin järkeen. Tällainen suunnitelmallisuus ja päämäärätietoisuus huomioon ottaen uhkaus uran päättämisestä 10. elokuvan jälkeen ei tunnu enää kovinkaan tyhjältä.

Todellista mysteeriosastoa toisiaan leikkaavien elokuva- ja tv-sarjanimikkeiden saralla edustaa toki moni muukin esimerkkitapaus. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, Salaiset kansiot ja Langalla -sarjat sijoittuvat keskenään samaan todellisuuteen.


Pitäviä todisteita on myös siitä, että Marvelin Daredevil ja monenkirjavan omistushistorian omaavat Turtles-hahmot saivat alkunsa samassa fiktiivisessä onnettomuudessa - siitäkin huolimatta, että Stan Lee ja Bill Everett loivat Daredevilin tasan 20 vuotta ennen Kevin Eastmanin ja David Lairdin Teini-ikäisiä mutanttininjakilpikonnia. Erikoisinta tästä tekee se, että hahmot eivät ole peräisin samasta tuotantoyhtiöstä. Turtles-luojat vain sattuivat olemaan suuria sokean kostajan faneja ja päättivät kirjoittaa hahmojensa esiinmarssin ihailemansa sankarin syntytarinaan. Hahmojen yhteisseikkailua valkokankaalla voitaneen siis pitää jokseenkin epätodennäköisenä.

Hirvittävä valikoima

Tänä päivänä elokuvauniversumi ei enää ole vain tarkkaavaisen fanin poimittava easter egg, vaan tavoiteltava ja onnistuessaan itseään ruokkiva koneisto. Nykymuotoisen ilmiön ehdoton pioneeri on Marvel Studios, joka vuonna 2008 julkaistusta Iron Manista alkaen on kasvattanut imperiuminsa kattamaan jo kymmeniä elokuvia ja suunnitelmia on vuosiksi, ellei peräti vuosikymmeneksi eteenpäin.

Marvel on sittemmin siirtynyt Disneyn omistukseen, kuin myös Lucasfilm, mikä merkitsee sitä, että vanha kunnon pallokorva hallinnoi kahta maailman tällä hetkellä tuottoisinta elokuvafranchisea, Marvel Cinematic Universea ja Star Warsia. Marvelin vanavedessä sarjakuvasankarien jaetun universumin luomisessa on viime vuosina aktivoitunut kilpaileva DC-kustantamo, jonka supersankarirosteria kääntää valkokankaille Warner Brothers. Molempien kustantamoiden omien hahmojen Netflix-sarjat risteävät niin ikään tehokkaasti keskenään.


Ei kahta ilman kolmatta, sillä nyt mukaan kilpaan on liittymässä myös Universal. Studion suunnitelmissa on klassisiin hirviömyytteihin perustuvien uudelleenlanseerausten universumi, jonka käynnistää ensi kesänä julkaistava The Mummy. Tom Cruisen ja Sofia Boutellan tähdittämän toimintafantasian voi trailerinsa perusteella arvioida edustavan huomattavasti jäykkäleukaisempaa linjaa kuin studion aiempien, hieman kieli poskessa toteutettujen Muumio-seikkailujen, eivätkä nämä kaksi versiota olekaan tematiikkaansa lukuunottamatta keskenään sidoksissa.

Nykyaikaan sijoittuva toimintapainotteisuus silkan mytologisen kauhun kustannuksella vaikuttaakin muodostuvan tulevan saagan linjaksi. Vastauksena Marvelin supersankareille hirviöuniversumia luodaan suunnitelmallisesti kokonaisen käsikirjoittajajoukon voimin - hieman samaan tapaan kuin televisiosarjojen aivoriihissä. Universal palkkasi hiljattain Noah Hawleyn (tv:n Fargo-sarja), Aaron Guzikowskin (Denis Villeneuven Vangitut) ja Ed Solomonin (Men in Black), jotka liittyvät Chris Morganin ja Alex Kurtzmanin seuraan Monster Men -nimellä ristittyyn kirjoittajatiimiin.

The Mummy -elokuvassa ensiesiintymisensä tekee myös Russell Crowen tulkitsema tohtori Jekyll, joka saa tiettävästi tuonnempana oman elokuvansa. Monster Mash -lempinimen saaneen hirviösaagan aloittajaksi ehdittiin jo luulla vuonna 2014 ilmestynyttä Dracula Untold -elokuvaa, mutta tällä tietoa verenhimoinen kreivi liittyy kaanoniin uudella lanseerauksella. Tulossa on myös näkymättömän miehen oma seikkailu, jonka roolituksissa on noussut esiin ainakin Johnny Deppin nimi. Muita Universalin klassisessa monsteritallissa majailevia hahmoja ovat Frankesteinin hirviö, Ihmissusi, Mustan laguunin hirviö ja Frankensteinin morsian. Aika näyttää, mitkä hahmot pääsevät osaksi toistensa seikkailuja ja yhteistä jaettua universumia.

Mielenkiintoisia väreitä lammen pintaan synnyttänee myös Warnerin tuleva Kong: Skull Island, jonka jälkeen legendaarisen jättiläisgorillan polun on povattu risteävän yhtiön toisen suuruuden, Godzillan, kanssa. Herkullista vastakkainasettelua studioiden välillä korostaa se, että King Kongin aiemman inkarnaation marssitti vuonna 2005 valkokankaille Universal.

Lähteet: Episodi, Cinemablend, Cracked, Xenopedia

Jarno Väistö 08.12.2016 klo 14:28

Uusimmat artikkelit

Sotaa apinoita vastaan

Ihmisten ja apinoiden väliset ongelmat kärjistyvät sodaksi, jossa ei ole sijaa perinteisille sankareille ja roistoille.

Milla Olkkonen

Wonder Womanin ohjaaja ei ottanut paineita

Studiopomot ovat olleet hieman huolissaan, kun supersankarileffan päähenkilö onkin nainen.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: Warner Bros.

Kuka kukin on uudessa Alien-elokuvassa

Vuoden 1979 Alien – kahdeksas matkustaja vuoden 1997 Alien: Resurrectioniin avaruusseikkailut henkilöityivät Sigourney Weaverin esittämään Ellen Ripley -hahmoon. Koska Prometheuksen ja Covenantin tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Kahdeksatta matkustajaa, on käännyttävä uusien sankarien puoleen.

Jouni Vikman

Nyt mennään kaasu pohjassa – kahdeksannen kerran

Fast and the Furious on noussut yhdeksi kaikkien aikojen suurimmista elokuvasarjoista. Viimeisimmät osat ovat tienanneet yhä enemmän rahaa.

Marta Bałaga

Uuden King Kong -elokuvan tähti: "Tätä ei voi verrata mihinkään!"

Hirviö saattaa pelastaa Tom Hiddlestonin uran.

Marta Bałaga

Näytä lisää artikkeleita...