Voiko sotaelokuva uudistua?

Suomalaisen sotaelokuvan voisi sanoa olevan jonkinlainen klisee - kaikki tietävät mistä puhutaan kun puhutaan kotimaisesta sotaleffasta. Vaihtoehtoja elokuvan keskeisestä sodasta on muutama, joten yhtään historiaa tuntevan on melko helppo arvata miten leffa päättyy. Sotaelokuva on Suomessa arvostettu ja katsottu genre, mutta ei sitä yllätyksellisyydestä voi kehua. Genren merkitys on elokuvakulttuurille valtava ja Suomen kaikkien aikojen katsotuin ja tunnetuin elokuva, vuoden 1955 Tuntematon sotilas, on sekin sotaelokuva. Mutta missä on sotaelokuvan tulevaisuus? Voiko sotaelokuva uudistua?



"Jatkosodassa 191 miestä sai Mannerheim-ristin ritarin arvon. Samaan aikaan noin 15 700 rintamamiestä päätyi sotapsykiatriseen hoitoon." Syyskuussa ensi-iltansa saanut kotimainen dokumentti Sodan murtamat alkaa pysäyttävällä tekstillä.Timo Korhosen elokuva keskittyy sodasta palanneiden isien traumoihin heidän lastensa kertomana. Sodasta ei palannutkaan kotiin sankareita, vaan rikkinäisiä, kuolemaa kohdanneita, hermostuneita miehiä. Samaan aikaan kun muutamaa sodasta palannutta miestä palkittiin, huomattavasti useampi päätyi hajonneen mielen seurauksena mielenterveyshoitoon. Täytyy myös muistaa, että 1950-luvulla mielisairaudet ja mielen hoitaminen olivat niin uusia asioita, ettei niitä osattu käsitellä asianmukaisin menetelmin, eikä vahvan miesmallin maassa todellakaan helposti otettu puheeksi sitä kuinka elämä sodan jälkeen pelottaa ja ahdistaa. Niiden reilun 15 tuhannen hoitoa saaneen lisäksi, Suomen historiasta löytyy epäilemättä kymmeniä tuhansia miehiä, jotka kärsivät sodan aiheuttamista traumoista koko elämänsä, ilman että olisivat osanneet hakea niihin apua.

Elokuva on jo toinen vuonna 2016 ilmestynyt dokumentti sodan psykologisista vaikutuksista. Alkuvuonna ensi-iltansa sai Ari Matikaisen Sota ja mielenrauha, joka käsittelee sodan kollektiivisia vaikutuksia koko kansakunnan mielenlaatuun. Dokumentteihin lienee ainakin osittain innostanut vuonna 2013 Tieto-Finlandialla palkittu Ville Kivimäen kirja Murtuneet mielet, joka käsittelee toisen maailmansodan aikaista sotapsykiatriaa ja sodassa syntyneitä mielenterveyshäiriöitä.

Tuleeko sotatraumoista villitys myös fiktioon?

Vaikka tuoreet dokumentit ovat aiheiltaan uudenlaisia ja rohkeita, kerronta ainakin Sodan murtamat -elokuvan osalta on hyvin tyypillistä sotadokumenttikuvastoa: koruttomia puhuvia päitä, arkistomateriaaleja ja voice overilla kerrottuja sotamuistoja. Nuoremman sukupolven edustajana, mutta siitä huolimatta sotatraumoista kiinnostuneena katsojana konservatiivinen rakenne hieman harmitti. Aihe on äärimmäisen herkullinen, kiinnostava ja vielä 2010-luvun nuoriinkin jossain määrin vaikuttava, mutta nuorille katsojille dokumenttia ei oltu tehty. Niin kuin ei valitettavasti juuri muitakaan sotaelokuvia.

Nuorten sukupolvien voi olla helppo ohittaa historialliset sotaelokuvat olankohautuksella vanhanaikaisina tai ei kovin lähestyttävänä, mutta asiaa kannattaa tarkastella hieman laajemminkin. Sotatraumojen periytyminen sukupolvilta toiselle on Suomessa paljon keskustelu aihe, jota pidetään usein jonkinlaisena lähtölaukauksena perinteiselle suomalaiselle mielenlaadulle. Ahdistuneet isät pitivät tuskansa itsellään, purkivat pahaa oloa perheeseen ja pulloon, ja opettivat miehen malliksi puhumattomuuden ja luonteen kovettamisen. Löyhällä keittiöpsykologialla voisi siis sanoa, että jos sotatraumat näkyvät perinteisessä suomalaisessa miehessä vielä nykypäivänä, näkyvät ne jossain määrin myös suomalaisessa elokuvassa. Suomalaisen elokuvan kaanon kun on täynnä puhumattomia miehiä, ahdistusta, alkoholismia ja patoutuneita traumoja.

Mutta voisiko näistä taustoista nousta myös jotain uutta? Vuoden 2016 dokumentit antavat osviittaa siitä että ehkäpä voisi, ainakin emotionaalisella tasolla. Suomen elokuvahistorian sotaelokuvat tuntuvat noudattelevan usein hyvin samanlaisia kaaria - miehet ovat urheita mutta nöyriä, joskus pelottaa mutta lopulta noustaan voittajina ja ylpeinä isänmaasta. Ei tässäkään muodossa mitään vikaa ole, mutta entä jos lähtökohta pyöräytettäisiinkin ympäri? Mitä jos elokuva kerrottaisiin sellaisen nuoren miehen näkökulmasta, joka ei pysty tappamaan? Tai tappaa ja sen jälkeen menettää järkensä? Tai jonkun, jonka koko henkilöllisyys on rakentunut sen varaan, että isoisä sairastui vaikkapa skitsofreniaan sodassa ja sairastutti sen seurauksena koko perheensä masennukseen vuosikymmenten ajaksi? Entä miltä tuntuu mielen hajoaminen rintamalla palvelleen naisen näkökulmasta? Jos psykologiset sotatraumat ovat innoittaneet vuoden sisään jo kahteen dokumenttielokuvaan, luulisi että on vain ajan kysymys koska samoista teemoista tehdään myös fiktioelokuvia.

Kiinnostavia tarinoita vielä kertomatta

No millaista se uusi sotaelokuva voisi sitten olla? Teatterin puolella modernisointi on onnistunut varsin luovasti; vuonna 2007 Kansallisteatterissa ensi-iltansa sai Kristian Smedsin ohjaama upea sovitus Tuntematon Sotilas -romaanista. Lavalla Rokkaa näytteli musta mies, suomalaisuutta edusti Muumimamma ja venäläiset sotilaat esitettiin pesukoneina joita heiteltiin pitkin lavaa. Koska jotain näin ainutlaatuista ja visionääristä nähdään sotaelokuvan puolella? Aku Louhimiehen vuonna 2017 ensi-iltansa saava versio Tuntemattomasta on sekin varmasti ohjaajansa näköinen uusi tulkinta romaanista, mutta kerronnallisesti tuskin yhtä kokeellinen kuin Smedsin teatteriversio.

Myös dokumenttien taholla virkistäviä esikuvia on tarjolla. Kiinnostava esimerkki on vaikkapa Jeff Malmbergin Marwencol, joka ei suoranaisesti käsittele sotaa, vaan omalaatuista miestä, jonka elämän täyttää toisen maailmansodan leikkiminen. Tarinan keskiössä nähdään vakavasta pahoinpitelystä toipuva Mark, joka kärsii muistinmenetyksestä. Miehellä ei ole varaa terapiaan, joten hän helpottaa oloaan rakentamalla toisen maailmansodan pienoismalleja ja leikkimällä niissä sotaa nukeilla ja valokuvaamalla sodan tapahtumia. Nykyajassa elävä, ahdistunut ja erakoituva ihminen löytää helpotusta sodan simuloimisesta. Vastaavanlaisia sotaharrastuksia ja harrastelijoita on maailma pullollaan, mistä se johtuu? Miksi nykyihminen haluaa tuoda omaan elämäänsä sotaa edes harrastusten muodossa?


Kertomattomia tositarinoitakin vielä löytyisi. Siinä missä Mannerheim on edelleen vailla omaa elokuvaa, on myös toisen ääripään suomalaisen sotavaikuttajan tarina kertomatta. Suomen ensimmäinen aseistakieltäytyjä, pasifisti Arndt Pekurinen (kuvassa) oli vakaumuksensa kanssa sen verran vaikuttava hahmo, että on jopa hieman hämmästyttävää, ettei miehen värikästä tarinaa ole vielä valkokankaalla nähty. Äärimmäinen väkivallan vastustaja taisteli aseistakieltäytymisen puolesta niin näkyvästi, että miestä puolustamaan nousi jopa Albert Einstein. Pekurisen vakaumuksen pohjalta säädettiin Suomen ensimmäinen rauhan aikainen siviilipalveluslaki vuonna 1931, mutta ironisesti mies kuitenkin kuoli sodassa. Pekurinen lähetettiin taistelemaan jatkosotaan, mutta koska ei suostunut itse tappamaan, hänet ammuttiin rintamalla.

Nuoren sukupolven äänenä ja sotatarinoista kiinnostuneena olen salaa haaveillut jonkinlaisesta vallankumouksesta suomalaisessa sotaelokuvassa. Tarinoita ja teemoja on, vielä tarvittaisiin raikkaita, moderneja ja omalaatuisia kerrontatapoja. Sotaelokuva 2.0 on tervetullut.

Niina Virtanen 29.09.2016 klo 21:19

Uusimmat artikkelit

Nyt mennään kaasu pohjassa – kahdeksannen kerran

Fast and the Furious on noussut yhdeksi kaikkien aikojen suurimmista elokuvasarjoista. Viimeisimmät osat ovat tienanneet yhä enemmän rahaa.

Marta Bałaga

Uuden King Kong -elokuvan tähti: "Tätä ei voi verrata mihinkään!"

Hirviö saattaa pelastaa Tom Hiddlestonin uran.

Marta Bałaga

20 vuotta myöhemmin – Trainspotting tulee taas

Näyttelijä Jonny Lee Miller sai eräänä päivänä postikortin Danny Boylelta.

Jani Koivistolainen

Moneen kertaan filmattu seikkailu tehtiin uudelle yleisölle

Dvd:llä ja blu-raylla tammikuussa ilmestyvä Ben-Hur on jo neljäs elokuvasovitus romaanista Ben Hur: A Tale of the Christ.

Johanna Juntunen

Festarimatkalla Kiinassa

Miltä näyttää elokuvafestivaali Kiinassa? Entä millaista on osallistua suoraan lähetykseen kiinalaisella tv-kanavalla?

Niina Virtanen

Näytä lisää artikkeleita...