Vuoden elokuvatapaus vihdoin teattereihin

Rion olympialaiset eivät Suomen osalta päättyneet kovin kaksisesti, mutta toisenlaiseen juhlaan on aihetta - vuoden 2016 kotimainen elokuvatapaus, Hymyilevä mies saapuu viimein elokuvateattereihin 2. syyskuuta.


"Tämä on meidän MM-kisat tai olympialaiset", kommentoi elokuvan pääroolissa nähtävä Jarkko Lahti toukokuussa, kun elokuva kilpaili Cannesissa Un Certain Regard -sarjassa. Hymyilevä mies nappasi äärimmäisen kovatasoisen sarjan kirkkaimman mitalin, ja loppu on suomalaista elokuvahistoriaa. Un Certain Regard on vuodesta 1998 jaettu 30 000 euron palkinto, joka myönnetään nuorille ja nouseville elokuvantekijöille tunnustukseksi omalaatuisesta ja rohkeasta tyylistä. Hymyilevä mies on ensimmäinen suomalainen elokuva, jolle palkinto myönnettiin.

Elokuva kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan nyrkkeilijä Olli Mäestä (kuvassa), joka valmistautuu ottelemaan Helsingin olympiastadionilla nyrkkeilyn maailmanmestaruudesta vuonna 1962. Media ja valmennusjohto urheilijan ympärillä käyvät kuumana, mutta mies itse ei ole kovin kiinnostunut ottelun lopputuloksesta, sillä hänelle on tapahtunut jotain paljon suurempaa: mies on rakastunut. Elokuva on kuvattu kokonaisuudessaan 16mm:n mustavalkoiselle filmille, mutta sitä ei silti voi verrata toiseen mustavalkoiseen nyrkkeilyelokuvaan Kuin raivo härkä, eikä kyseessä ole monimutkainen arthouse-elokuva kuten nykypäivänä mustavalkoisesta filmistä voisi olettaa. Hymyilevä mies on ennen kaikkea sympaattinen, lähestyttävä, hyväntuulinen ja lämminhenkinen rakkaustarina.

Aiempi Cannes-menestys loi paineita

Vaikka Hymyilevä mies on ohjaaja Juho Kuosmasen ensimmäinen pitkä elokuva, on ohjaaja jo pienoinen Cannes-konkari. Miehen opiskeluaikana tekemä lyhytelokuva Kestomerkitsijät tuli Cannesin opiskelijasarja Cinéfondationissa kolmanneksi vuonna 2008. Vuonna 2010 oli voiton vuoro, kun ohjaajan tunnin mittainen lopputyöelokuva Aalto Yliopistosta, Taulukauppiaat, voitti Cinéfondation-sarjan. Hymyilevän miehen kehittely alkoikin juuri tuosta voitosta, sillä palkintoon kuuluu se, että voittaneen ohjaajan ensimmäinen pitkä elokuva tullaan näyttämään Cannesissa. (Kuvassa Kuosmanen Cannesissa Hymyilevän miehen voiton jälkeen.)

Kuosmanen on kertonut, että Cinéfondation-voitto loi suuret paineet esikoispitkän kehittelyyn, ja ajatus siitä, että nyt pitäisi tehdä mestariteos, tuntui ahdistavalta. Idea Olli Mäen tarinaan syntyi Kuosmasen ja Mäen synnyinkaupungissa Kokkolassa, missä Mäki on hyvin tunnettu kaupungin suurena nimenä, onhan nyrkkeilijälle joskus suunniteltu kaupunkiin omaa patsastakin. Kokkolan kaupunginteatterissa esitettiin Olli Mäen kokemuksiin perustuvaa näytelmää, jonka Kuosmanen sattui näkemään.

- Näin teatterissa Olli ja Raija Mäen ja kuulin, kun tästä MM-ottelusta puhuttiin. Ihmiset kysyivät, että oliko se valtava pettymys ja Olli vastasi, että ei, kyllä se oli hänen elämänsä onnellisin päivä, Kuosmanen kertoi Ylen haastattelussa toukokuussa.

Samassa haastattelussa Kuosmanen kertoo, että omia paineita oli helppo käsitellä Ollin tarinan kautta. Mäellä oli aikansa suurimpaan nyrkkeilyotteluun valmistautuessa jättimäiset paineet, mutta lopulta ottelun lopputulos ei haitannut, kun elämässä on tärkeämpiäkin asioita.

- Tämä elokuva oli vastaus noihin paineisiin. Sehän kertoo miehestä, joka saa hyvän tilaisuuden ja mokaa sen, ohjaaja nauroi Ylen haastattelussa.

Teatterista Mäen rooliin löytyi myös näyttelijä Jarkko Lahti, joka sattui olemaan näytelmän aikaan Kokkolan kaupunginteatterin johtaja. Lahti ojensi näytelmän jälkeen kukkia esitystä katsomaan saapuneelle Olli Mäelle, ja Kuosmanen havaitsi miesten olevan saman näköisiä. Siltä istumalta Kuosmanen castasi Lahden ja tämä alkoi välittömästi treenaamaan nyrkkeilyä, vaikka koko elokuvan toteutuminen on vielä täysin epävarmaa.

Vahvuus näyttelijänohjauksessa

Suomesta on jo pitkään toivottu ja odotettu uutta Kaurismäkeä; kansainvälisesti ja taiteellisesti kiinnostavaa ja arvostettua ohjaajaa. Kuosmaselle Kaurismäen seuraajan kruunua on ymmärrettävästi soviteltu nyt entistä enemmän, mutta Kuosmasessa parasta on kuitenkin yksi olennainen asia: hän ei ole Kaurismäki. Kaikki kunnia kotimaisen elokuvan tärkeimmälle uranuurtajalle, mutta seuraavilta suurilta ohjaajilta toivoisi nimenomaan omaleimaisuutta, rohkeutta omaan tyyliin ja ääneen. Kuosmanen on tyyliltään ja ohjauspersoonaltaan niin toisesta puusta veistetty kuin Kaurismäki, ettei häntä voi verrata Akiin juuri muuten kuin molempien elokuvissa esiintyvän hiljaisen ja hymistelevän Suomi-huumorin pohjalta.

Siinä missä Kaurismäen henkilöohjaus on stolaisen jäyhää ja tietoisen etäistä, Kuosmasen tyylistä paistaa lämpö ja rakkaus. Kotimaisista mestariohjaajista Kuosmasta voisi verrata ennemminkin vaikkapa Mikko Niskaseen, joka Kuosmasen tavoin loisti erityisesti koskettavan aidossa näyttelijänohjauksessa. Erityisesti lasten kuvaaminen on molemmilla ohjaajilla aitoa ja sydämellistä. Hymyilevässä miehessä nähdään useammankin kerran lapsia, joiden luonnollinen olo kameran edessä on herkkää ja liikuttavaa. Samoin kuin Niskanen usein elokuvissaan, Kuosmanen tuntuu luoneen kuvaustilanteisiin niin välittömän ja lämpimän tunnelman, että riittää kun lapset ovat läsnä kameran edessä ja maagiset hetket syntyvät kuin itsestään. Hymyilevän miehen naispääosassa Raijana nähtävä Oona Airola onkin kertonut, että Kuosmanen sai elokuvan hääkohtaukseen niin hyvän tunnelman, että hänestä tuntui kuin olisi oikeasti ollut mukavissa kesähäissä, ei elokuvan kuvauksissa.

Uusi lehti kotimaisessa elokuvassa kääntymässä?

Olisi helppo vähätellä Hymyilevän miehen ylitystä toteamalla, että se on vain elokuva. Totta sekin, mutta se on elokuva, jonka menestyksen merkitys suomalaiselle elokuvalle on äärimmäisen arvokas. Hymyilevä mies on levinnyt jo ympäri maailmaa ja kerännyt huippuarvioita missä ikinä pyöriikään, ja tahdin luulisi vaan kiristyvän matkan edetessä. Menestyksen myötä suomalaiselle elokuvalle voisi varovaisesti toivoa uuden ajan alkua. Elokuussa Hymyilevä mies valittiin muun muassa maineikkaille Toronton elokuvajuhlille, minne pääsi myös toinen kotimainen esikoisohjaus, Selma Vilhusen Tyttö nimeltä Varpu. Vilhusen lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? oli Oscar-ehdokkaana 2014, joten ohjaajan debyyttipitkältä on lupa toivoa paljon. Menestyneen lyhytelokuvan takana oleva naisvaltainen tuotantoyhtiö Tuffi Films on varsin kovassa nosteessa muutenkin; yhtiö julkaisee tietoa uusien elokuvien tuotannoista tämän tästä ja sai hiljattain EU:n Creative Media Europen 190 000 euron kehittelytuen uusille elokuvilleen ja tv-sarjalleen. Eikä sovi unohtaa jo pidemmän linjan ohjaaja Klaus Härön menestystä viime vuonna elokuvallaan Miekkailija, joka valittiin Golden Globe -ehdokkaaksi.

Hymyilevän miehen hypessä ollut myös hauskaa seurata, kuinka nuoret elokuvantekijät Kokkolasta ovat tuoneet kotikaupunkinsa jos nyt eivät ihan maailmankartalle, ainakin Suomessa tunnetuksi. Sekä tarinan oikeat päähenkilöt Olli ja Raija että heitä näyttelevät Lahti ja Airola ovat Kokkolasta, kuten myös ohjaaja Kuosmanen ja tuottaja Jussi Rantamäki. Kokkola, joka tunnetaan yleisesti, noh ei juuri mistään, on yhtäkkiä Suomen kiinnostavin nouseva elokuvakaupunki. Elokuvan ensimmäinen julkinen yleisönäytös Suomessa järjestettiinkin kansanjuhlan tavoin ulkoilmanäytöksenä Kokkolan Meripuistossa elokuussa; loppuumyydyssä katsomossa istui huikeat 1800 katsojaa. Yksittäisten erillisnäytösten katsojaluvuista ei Suomessa pidetä virallista kirjaa, mutta Suomen Elokuvasäätiön tiedottaja Reetta Hautamäen mukaan näytös oli yksi Suomen suurimpia. (Kuva Meripuiston näytöksestä.)

Joitain vuosia sitten en ehkä olisi uskonut, että Suomen seuraava hittielokuva on 1960-luvun urheilumaailmassa liikkuva rakkauselokuva. Kaikesta jäyhyydestä ja tuppisuu-luonteestamme huolimatta taidamme me suomalaiset olla melkoisia romantikkoja. Olli Mäen tarina on yksi suomalaisen urheiluhistorian kauniimpia, vaikka Mäki häviää. Pohjalainen-lehti tiivistikin hienosti, miksi tappion päivä oli Olli Mäen elämän onnellisin:

Kysyttäessä Ollilta, mikä on hänen suurin saavutuksensa, hän vastasi: "Ilman nyrkkeilyä en olisi ikinä tavannut vaimoani." Kuvassa Olli ja Raija skoolaamassa kotonaan Hymyilevän miehen Cannes-voiton jälkeen.

Niina Virtanen 25.08.2016 klo 12:06

Uusimmat artikkelit

Sotaa apinoita vastaan

Ihmisten ja apinoiden väliset ongelmat kärjistyvät sodaksi, jossa ei ole sijaa perinteisille sankareille ja roistoille.

Milla Olkkonen

Wonder Womanin ohjaaja ei ottanut paineita

Studiopomot ovat olleet hieman huolissaan, kun supersankarileffan päähenkilö onkin nainen.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: Warner Bros.

Kuka kukin on uudessa Alien-elokuvassa

Vuoden 1979 Alien – kahdeksas matkustaja vuoden 1997 Alien: Resurrectioniin avaruusseikkailut henkilöityivät Sigourney Weaverin esittämään Ellen Ripley -hahmoon. Koska Prometheuksen ja Covenantin tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Kahdeksatta matkustajaa, on käännyttävä uusien sankarien puoleen.

Jouni Vikman

Nyt mennään kaasu pohjassa – kahdeksannen kerran

Fast and the Furious on noussut yhdeksi kaikkien aikojen suurimmista elokuvasarjoista. Viimeisimmät osat ovat tienanneet yhä enemmän rahaa.

Marta Bałaga

Uuden King Kong -elokuvan tähti: "Tätä ei voi verrata mihinkään!"

Hirviö saattaa pelastaa Tom Hiddlestonin uran.

Marta Bałaga

Näytä lisää artikkeleita...