Huonosti käyttäytyvien naisten paluu

Sweetie, darling! Kaikkien huonosti käyttäytyvien naisten esikuvat, Todella upeeta -sarjan Edina ja Patsy saapuvat elokuussa rytinällä valkokankaalle, lähes neljännesvuosikymmen sen jälkeen kun sarja sai ensi-iltansa vuonna 1992.


Itse muistan Edinan, eli Eddyn, ja Patsyn 90-luvun puolivälin kieppeiltä, lauantain myöhäisilloista, kun katselin huvittavia naisia puolisalaa vanhemmiltani. Pullotolkulla kirkkaita ryyppäävät, pillereita popsivat ja korsteenina polttavat härskit ja suorasanaiset, bilettävät keski-ikäiset naiset naurattivat jo lapsena, mutta ennen kaikkea muistan hämmästelleeni kuinka jännittävää, että sellaisiakin naisia telkkarissa näytettiin. Naiset olivat ehkä höpsön sitcomin ylilyötyjä karikatyyrejä, mutta jotain sellaista mitä ei siihen asti juurikaan oltu tv:ssä nähty.

Niille, jotka eivät sarjaa välttämättä muista, pieni briiffi lienee paikallaan. Todella upeeta on brittiläinen sitcom-sarja kahdesta ystävättärestä; muotialalla toimivan PR-toimiston johtajasta Edinasta sekä muotilehdessä työskentelevästä Patsysta. Rääväsuinen koheltajapari ei juurikaan jaksa työhönsä panostaa, vaan viettää aikaansa lähinnä juhlien, juopotellen tai krapulassa. Tärkeimpinä sivuhahmoina sarjassa nähdään Eddyn tytär Saffron; asiallinen, sivistynyt ja äitiään jatkuvasti komentava opiskelija, Bubble; Eddyn tyhjäpäinen sihteeri, sekä Eddyn äiti, joka yrittää parhaansa, mutta on niin eri sukupolvea että on pääasiassa vaan pihalla kaikesta.

Sarjan ainutlaatuisuus erityisesti ilmestymisajankohtaansa nähden tulee ennen kaikkea rohkeasta "saako tälle edes nauraa" -tason huumorista, jota harvemmin naisilta tai varsinkaan äideiltä on nähty. Sarjan sikailevat naiset onnistuvat rikkomaan huumorin keinoin tabuja ihastuttavan kevyesti puhumalla suoraan esimerkiksi viinasta, huumeista, darrasta, aikuisten naisten loputtomasta biletyshalusta ja varsin kehnosta äitiydestä. Ikuisen teini-iän looppiin juuttunut Eddy ei osaa tai halua osata huolehtia itsestään tai tyttärestään, joten Saffron huolehtii molemmista ja kuuntelee samalla äidiltään viiltävää vitsailua esimerkiksi siitä, kuinka toivoo Saffronin olevan lesbo, että hänessä olisi edes jotain mielenkiintoista. Kuulostaa ehkä julmalta, mutta sarjan huumori on onnistuttu toteuttamaan niin röyhkeän hauskasti ja kaikkia hahmoja yhtä suurella rakkaudella pilkaten, ettei rohkeistakaan vitseistä osaa pahoittaa mieltään.

Inspiraatio löytyi tosielämästä

Sarjan taustalta löytyy sama nainen kuin pääroolista: Jennifer Saunders. Brittiläinen koomikko, näyttelijä ja käsikirjoittaja on ollut Iso-Britannian arvostetuimpia ja palkituimpia viihdetaiteilijoita 1980-luvulta asti. Todella upeeta näki päivänvalon ensimmäistä kertaa jo vuonna 1990 Saundersin ja toisen brittiläisen naiskoomikon, Dawn Frenchin, yhteisessä sketsisarjassa French and Saunders. Sarjassa nähtiin Modern Mother and Daughter -niminen sketsi, joka esitteli ensimmäiset versio Eddysta ja Saffronista.


Absolutely Fabulous - 1992 - ExTra - Modern... by meldaa1

Sketsi ei ole täysin tyhjästä keksitty, vaan Saunders on kertonut inspiroituneensa Bananarama-tyttöbändistä, jonka kanssa hän biletti 80-luvun lopulla. Saundersin mukaan bändi eli aikoinaan varsin kosteasti ja kaatuili kännipäissään samalla tyylillä kuin Eddykin sarjassa tekee. Lynne Frank -niminen PR-nainen on kuitenkin eri mieltä - hän on kertonut, että Eddyn hahmo perustuu häneen. Frank oli Saundersin ystävä, ja nainen on kertonut Saundersin tarkkailleen hänen värikästä perhe-elämäänsä hahmoa luodessaan. Frankin poika on myöhemmin sanonut, että hänen äitinsä loukkaantui verisesti kun hyvä ystävä käytti häntä innoituksen lähteenä härskiin hahmoonsa.

Kaiken takana ovat naiset

Todella upeeta oli aina hyvin naislähtöinen; sarjan luojat olivat naisia, tuotantoyhtiön omistajat olivat naisia, päähenkilöt olivat naisia ja käsikirjoitus keskittyi päähenkilöidensä elämiin, joihin ei miehiä muutamia sivurooleja ja turhanpäiväisiä irtosuhteita enempää kuulunut. Naiskeskeisyys ei koskaan ollut mikään sarjan itseisarvo tai päälleliimattu feminismin julistus; Eddy ja Patsy vaan sattuivat keskittymään muihin asioihin kuin miehiin: itseensä, ystävyyksiinsä, työhönsä ja hauskanpitoon.

Todella upeita brittinaisia on mahdotonta kuvailla ilman että vertailukohdaksi tulevat eräät toiset pienen ruudun härskit naiset. Kaksi vuotta Todella upeeta -sarjan päättymisen jälkeen vuonna 1998 Atlantin toiselta puolelta ruudut valloittivat toiset ronskit naiset; Sinkkuelämää-sarjan Carrie, Miranda, Samantha ja Charlotte. Vaikka Sinkkuelämää oli huomattavasti seksi- ja parisuhdekeskeisempi ja teemoissaan hiukan vakavampi, on selvää että Todella upeeta teki pohjatyötä New Yorkin sisartensa maailmanvalloitukseen. Moderneissa naisasiakysymyksissä Todella upeeta vetääkin pidemmän korren. Siinä missä Todella upeeta rikkoi tabuja, eikä koskaan esitellyt päähenkilöitään itkemässä miesten perään tai haaveilevan idyllisestä perhe-elämästä, Sinkkuelämän naisten elämä - kaikesta modernista itsenäisyydestä huolimatta - pyöri lähes täysin miesten ja parisuhteiden ympärillä kaikki sarjan kuusi tuotantokautta.

Elokuvassa mässäillään rahalla ja malleilla

90-luvun jälkeen Todella upeeta palasi eetteriin uudestaan vuosina 2011 ja 2012 kolmella erikoisjaksolla sarjan 20-vuotisjuhlan kunniaksi, mutta vuonna 2016 on tarjolla jotain täysin uutta - ensimmäinen Todella upeeta -elokuva. Eikä elokuva välttämättä jää viimeiseksi; Jennifer Saunders on vihjaillut, että mikäli leffa menestyy hyvin, jatkoa saattaa seurata.

Suhtauduin sarjan elokuvaversioon kauhunsekaisin ennakkoluuloin. Jos vertailukohdaksi ottaa esimerkiksi Sinkkuelämää-elokuvat, ne eivät mitenkään pärjää alkuperäiselle sarjalle. Ensimmäinen vielä kestää katsomisen jotenkuten, toinen - lähinnä muoviseksi muotivaatemainokseksi tarkoitettu sähellys - ei mitenkään.

Valitettavasti Todella upeeta -elokuva ei sekään sarjan tasolle pääse. Ongelma ei välttämättä ole niinkään elokuvassa kuin siinä, että halvalla ja nopeasti tehtyä tv-sarjaa ei ole kovin helppoa muokata kalliiksi ja näyttäväksi elokuvaksi, mutta kuitenkin säilyttäen jotain alkuperäisen sarjan tunnelmasta. Siinä missä sarjan jaksot ovat sympaattisella tavalla kämäisiä ja herttaisen suttuisia, elokuva on kaikkea muuta. TV-sarjassa Eddy asuu halvassa lontoolaismurjussa, leffassa murju on muuttunut huikeaksi lukaaliksi uima-altaineen ja patsaineen. Sarjassa naisten arki on tyhjänpäiväistä ja kaljanmakuista kohellusta ja kalsarikännäämistä, elokuvassa juhlitaan supermallien kanssa, juodaan aamiaiseksi Bollier-shampanjaa ja matkustetaan Etelä-Ranskaan.

Visuaalisesti elokuva mässäileekin hieman Sinkkuelämää 2 -elokuvan tavoin kaikella sellaisella mihin studiossa kuvattu tv-sarja ei tuotannollisesti pystynyt venymään. Sinkkunaisten tavoin matkustetaan etelään, pukeudutaan hienoihin ja outoihin muotivaatteisiin ja vietetään luksuselämää uima-altaalla. Elokuvan ohjaaja Mandie Fletcher onkin kertonut, että toisin kuin elokuvatuotannoissa yleensä, tällä kertaa elokuvalla oli rahoitus ennen käsikirjoitusta, mikä mahdollisti sisällöllisesti paljon sellaista mitä ei TV:ssä oltaisi voitu tehdä.

Mutta niinhän se menee: TV on TV ja elokuva on elokuva. Formaatit ovat niin erilaisia jo pelkästään ulkoisten elementtien ja mittansa puolesta, ettei niitä voi täysin verrata. Niin ihania sekoilijoita kuin todella upeat naiset ovatkin, ei kukaan olisi jaksanut katsoa pelkkää keski-ikäisten kalsarikännäystä puoltatoista tuntia. Elokuvassa sentään hukutetaan vahingossa Kate Moss Thames-jokeen, mennään naimisiin maailman rikkaimman naisen kanssa ja kidnapataan musta tyttärentytär Ranskaan. Mutta ei huolta - toki Eddy ja Patsy vetävät aamupalaksi edelleen skumppaa, pillereitä ja botoxia, heräilevät krapulassa vessan lattialta ja välttelevät tehokkaasti kaikkea vastuuta mitä aikuisille ihmisille normaalisti kuuluu, eli sen puolesta kaikki on niin kuin pitääkin.

Niina Virtanen 18.08.2016 klo 00:09

Uusimmat artikkelit

20 vuotta myöhemmin – Trainspotting tulee taas

Näyttelijä Jonny Lee Miller sai eräänä päivänä postikortin Danny Boylelta.

Jani Koivistolainen

Moneen kertaan filmattu seikkailu tehtiin uudelle yleisölle

Dvd:llä ja blu-raylla tammikuussa ilmestyvä Ben-Hur on jo neljäs elokuvasovitus romaanista Ben Hur: A Tale of the Christ.

Johanna Juntunen

Festarimatkalla Kiinassa

Miltä näyttää elokuvafestivaali Kiinassa? Entä millaista on osallistua suoraan lähetykseen kiinalaisella tv-kanavalla?

Niina Virtanen

Ensi vuoden rohmut

Kurkistus nurkan takana odottavien suurelokuvien kattaukseen

Jarno Väistö

Universaaleja unelmia

Itsenäiset elokuvat ja sarjat yhdistyvät toisiinsa yhä useammin jaetuissa todellisuuksissa.

Jarno Väistö

Näytä lisää artikkeleita...