Parhaat elokuvat joita ei koskaan tehty

Viime vuoden puolella Leffatykki esitteli sarjakuvahahmoja ja -nimikkeitä, joissa olisi ainesta elokuvaksi, mutta joista valkokangassovitusta ei ainakaan toistaiseksi ole olemassa. Jotkin ehdokkaista olivat vain lennokasta spekulaatiota, kun taas toiset jo esituotantoasteelle edenneitä produktioita. Tällä erää tutustumme laajemmalla genrevalikoimalla tapauksiin, joissa lupaavalta kuulostava elokuvahanke ei ole pitkällisistäkään suunnitelmista huolimatta toteutunut tai se on viety läpi niin erilaisena, että alkuperäisidean toetutumisella ei ole varsinaisesti voitu juhlia.

Surkuhupaisimpien viritysten hautakivissä lukevat niiden omat synopsikset, kun taas joidenkin erinomaisten ideoiden toteuttamatta jäämistä ei tunnu selittävän muu kuin se, että elämä on toisinaan epäreilua. Punkrockin ja lyyrisen kirjoittamisen kulttisankari Nick Caven käsikirjoituksessa Gladiator II Maximus herää maagisesti henkiin ja ryhtyy ajassa matkaavaksi ikuiseksi taistelijaksi. Omaan typeryyteensä kompastunut hanke tuo mieleen elokuvan Titanic 2, joka valitettavasti, ja uskomatonta kyllä, on oikeasti olemassa.

Joillekin elokuva-alan tekijöille suunnitteluasteelle jämähtäneiden projektien määrä on muodostunut suoranaiseksi tavaramerkki, esimerkkeinä vaikkapa Orson Welles ja hirviöfantasian erikoismies Guillermo del Toro.

Kokonaan valmistumatta jääneisiin elokuviin liittyy myös joissain tapauksissa erikoinen ilmiö, jossa hankkeelle kehittyy niin merkittävä maine, että se toimii elokuvabisneksessä inspiraation ja vaikutteiden lähteenä aivan julkaistun elokuvan tavoin.

Käänteisilmiö, jossa Hollywoodia kiertävä käsikirjoitusversio tai yksittäinen idea saattaa poikia samasta aiheesta jopa useamman samanaikaisen projektin, pääsee artikkelimme aiheeksi myöhemmin tänä keväänä.

Nyt luvassa on kuitenkin lajityypeittäin valikoitu katsaus hankkeisiin, joilla olisi ollut potentiaalia liittyä elokuvahistorian parhaiden teosten joukkoon. Listauksen laatimisen vaikeutta kuvannee hyvin se, että se oli moninkertaisesti haastavampaa kuin parhaiden olemassa olevien elokuvien määrittäminen. Toteutumattomien projektien asettaminen paremmuusjärjestykseen olisi luonnollisesti ollut täysin mahdoton tehtävä.

Scifi: Megalopolis


Francis Ford Coppolan suuren budjetin futuristinen eepos olisi kertonut tulevaisuuden New Yorkista, jossa järjettömän rikas arkkitehti yrittää rakentaa utopistisen minikaupungin. Tämä suppeakin kuvaus kertoo jo jotain, mutta vielä enemmän se, että jättihankkeeseen liittyi omana aikanaan lähes jokainen Hollywoodin iso nimi.

Projektin rahallisia, joskin samalla myös henkisiä, mittasuhteita havainnollistaa puolestaan se, että Coppola kertoi ohjanneensa elokuvat Bram Stokerin Dracula, Jack ja Sateentekijä vain varmistaakseen rahoituksen Megalopolikselle. Tuotanto etenikin täyttä päätä aina päivämäärään 11.9.2001 saakka, jonka jälkeen elokuva, keskiössään New York, ei tuntunut sopivalta enää kenestäkään.

Vuonna 2007, sekä uudelleen kaksi vuotta myöhemmin, Coppola totesi hylänneensä Megalopoliksen toistaiseksi, mutta arvuutteli mahdollisuudella tutustua omaan käsikirjoitukseensa joskus tulevaisuudessa ja nähdä se uusin silmin. Megalopoliksen toteutumista on kuitenkin pidettävä jo tätä nykyä epätodennäköisenä ottaen huomioon ohjaajan korkea ikä sekä hänen toinen tekeillä oleva New Yorkiin sijoittuva suurelokuvansa.

IMDb:n listoilla tosin kummittelee vuodelle 2018 merkitty produktio nimeltä Megalopolis, josta ei juuri muuta tietoa löydy. Kuka tietää...

Romanttinen komedia: Something's Got to Give

Vuonna 1962 Marilyn Monroen viimeiseksi projektiksi jäänyt Something's Got to Give on luultavasti kaikkien aikojen kuuluisin valmistumatta jäänyt elokuva. Monroen henkilökohtaiset ongelmat vaikeuttivat tuotantoa alusta saakka ja hän ehti itse asiassa saada jo potkut. Tähden menehdyttyä kaksi kuukautta myöhemmin barbituraattiyliannostukseen, elokuva hylättiin kokonaan.

Something's Got to Give olisi ollut vuoden 1940 Lempivaimoni-farssin uudelleenfilmatisointi. Sillä oli myös toinen tehtävä. Dean Martin ja Cyd Charisse muina tähtinään sen oli tarkoitus pienten tuotankustannustensa ja nimekkään roolituksensa turvin paikata kalliin Kleopatran aikaansaamaa lovea 20th Century Foxin lompakossa.

Romanssin kohtalo on erityisen turhauttava, sillä sen on arvioitu olleen se elokuva, joka olisi nostanut Monroen kilpailemaan Oscareista. Nuori tähti ei ollut ainoastaan luonnonlahjakkuus näyttelijänä, vaan antamiensa haastattelulausuntojen perusteella myös hätkähdyttävän viisas. Mahdollisen Oscar-voiton myötä uudelle tasolle noustuaan Monroesta olisi luultavasti muodostunut suorastaan pysäyttämätön luonnonvoima.


Toissijaisena, joskin kiinnostavana lisänä, Something's Got to Give olisi valmistuessaan ollut ensimmäinen alastonkohtauksen sisältänyt elokuva. Kunnia päätyi teokselle Promises! Promises! (1963). Lempivaimoni sai uudelleensovituksensa niin ikään jo vuonna 1963 nimellä Move Over, Darling, jolla ei kuitenkaan ole ollut nimeksikään sellaista vaikutusta, kuin Monroen tähdittämällä versiolla olisi ollut sekä hänen uralleen että elokuville ylipäätään.

Something's Got to Given alkuperäismateriaalia on myöhemmin nähty ainakin kahdessa dokumentissa. Jack Nicholsonin ja Diane Keatonin tähdittämä Jotain annettavaa (Something's Gotta Give, 2003) ei samankaltaisesta alkuperäisnimestään huolimatta ole uudelleensovitus.

Draama: Casablanca 2

Turner Entertainment -yhtiön järjestämissä Casablancan (1942) 50-vuotisjuhlallisuuksissa vuonna 1992 kuultiin itsensä Marokon kuninkaan viralliselta edustajalta mielenkiintoinen retorinen kysymys, "Eikö olisikin ihana asia, jos voisimme tehdä jatko-osan?" Edustaja ei ollut suinkaan yksin ajatuksensa kanssa. Klassikkoelokuvat ovat tunnetusti saaneet aikojen saatossa osakseen spekulaatiota, eikä toistuvasti maailman parhaiden elokuvien joukkoon rankattu Casablanca ole missään nimessä poikkeus. Yksi elokuvahistorian eniten askarruttamaan jääneistä kysymyksistä kuuluukin, tapasivatko Rick ja Ilsa toisensa uudelleen sodan jälkeen?


Casablanca on saanut uusintaversioita televisiosarjoina ja musikaaleina, joista etenkin jälkimmäisissä on saatu elokuvassa nähdylle tarinalle jopa jatkoa. Myös ranskalaista ohjaajaa, Francois Truffauta, lähestyttiin uudelleenfilmatisoinnin tiimoilta, mutta mies myönsi pelkäävänsä liikaa Humphrey Bogartin ja Ingrid Bergmanin suurten saappaiden täyttämistä.

Varsinaista elokuvan jatko-osaakin on suunniteltu useaan otteeseen. Esimerkiksi 1980-luvulla alkuperäisen Casablancan käsikirjoittamiseen osallistunut Howard Koch yritti saattaa tuotantoon tarinan, jossa Rickin ja Ilsan poika matkustaisi Marokkoon selvittämään isänsä kohtaloa. Hankkeen suhteen ei ole kuitenkaan tähän päiväänkään mennessä tapahtunut mitään.

Useimmat eivät ole oivaltaneet, että Warner Brothers itseasiassa julkisti jo vuonna 1943 tiedon tulossa olevasta Casablancan jatko-osasta nimeltä Brazzaville. Elokuvaa olisivat Bogartin lisäksi tähdittäneet Sydney Greenstreet ja Geraldine Fitzgerald. Eräässä toisessa hylätyssä versiossa tarkastaja Renault ja Rick olisivat osoittautuneet toimineen kaiken aikaa liittoutuneiden lukuun.

Kaikki nämä yritykset saada Casablancalle jatkoa jo tuoreeltaan sen julkaisun jälkeen osoittavat studion ottaneen ajatuksen vakavasti, mutta hanke hukkui harmillisesti studiofuusion tiimellykseen. Alkuperäisen tähtikaartin ikääntyessä ja harventuessa luontevan jatko-osan raamit luonnollisesti kaventuivat alati. Nykyisin Casablanca 2:n toteuttaminen olisi jo silkkaa hulluutta. Tämä ei ole ollenkaan huono asia, sillä alkuperäisen elokuvan jääminen yksin historiaan tekee siitä nyt vain entistä kauniimman ja mystisemmän.

Yksi Casablancan sekä erään sen musikaalisovituksen käsikirjoittajista, Julius Epstein, totesi osuvasti jatko-osan olevan mahdottomuus jo siitä yksinkertaisesta syystä, että sen pääosia eivät esittäisi Bogart ja Bergman.

Epookki: Napoleon

Edesmennyt Stanley Kubrick oli eräs maailman arvostetuimmista elokuvaohjaajista, eikä syyttä. Miehen tavaramerkiksi muodostui niinkin mahdottomalta tuntuva kyky, kuin ottaa mikä tahansa aihe ja luoda siitä lajityyppinsä puhdaslinjainen mestariteos. 2001: Avaruusseikkalu on hengästyttävä tieteiselokuvan virstanpylväs, Kunnian polut ja Full Metal Jacket puolestaan suvereeneja sotaelokuvan merkkipaaluja ja Hohto yksi maailman tunnetuimmista kirjasovituksista.

Vaikka Kubrick oli jo ohjannut historialliset eepokset Spartacus ja Barry Lyndon, olisi Napoleon tuotantosuunnitelmien perusteella ollut kolmikosta vankimmin totuuteen pohjaava. Valtavan laaja-alainen taustatutkimus, useamman puhelinluettelon paksuinen suunnitelma sekä kattava kuvauspaikkojen metsästys Ranskan maaseudulla eivät ainakaan tue vastaväitteitä sille, että tuloksena olisi ollut siihen asti suurin Kubrick-tuotanto.


Samanaikaisesti Napoleonin elämäkerraksi ja valtavan avustajajoukkion henkiin herättämäksi sotaeepokseksi tarkoitettu suurteos muodostui Kubrickille jonkinasteiseksi pakkomielteeksi. Kun ohjaaja oli kääntänyt taustatyössään jokaisen kiven, oli aika studioiden näkökulmasta ajanut historiallisten eeposten ohi. Viimeinen naula Kubrickin lempilapsen arkkuun oli Rod Steigerin vuonna 1970 teattereihin ennättänyt Waterloo, joka keskittyi Napoleonin voittokulun päättäneeseen samannimiseen taisteluun, ja kaiken kukkuraksi floppasi.

Kubrickin Napoleon-projektia työstää parhaillaan television minisarjaksi itse Steven Spielberg, mutta tarinan päätymisestä valkokankaille se tekee vain entistä epätodennäköisempää.

Scifi: The Tourist

Pöytälaatikkoon jääneiden tieteiselokuvien kirjo on yksinkertaisesti liian laaja, jotta lajityypistä voisi lyhyeenkään listaukseen valita vain yhtä tapausta. Mahdollisesti kaikkien aikojen kuuluisin toteuttamatta jäänyt scifielokuva, The Tourist, ei nimestään huolimatta liity millään tavalla Johnny Deppin ja Angelina Jolien tähdittämään huonomaineiseen toimintajännäriin.

Megalopoliksen tavoin The Tourist sijoittuu moderniin New Yorkiin. Sen tarina kertoo maapallolla elävästä salaisesta avaruusolentojen joukosta, jonka jäsenten epätoivoisena tavoitteena on päästä takaisin omille kotiplaneetoilleen.


Clair Noton vuonna 1980 aloittamaa käsikirjoitusta on verrattu tunnelmalliseen Blade Runneriin ja seksuaalisen latautuneisuutensa vuoksi myös Verenjanoon sekä Alieniin. Juuri Alien-elokuvissa esiintyvien Xenomorph-olentojen ulkomuodolle inspiraationsa antanut taiteilija H.R. Giger loi 80-luvun alussa luonnoksia avaruusolennoista, jotka yhdessä seksuaalisen ja ylipäätään häiritsevän käsikirjoituksen kanssa olivat studiopomoille liikaa.

The Tourist juuttui sittemmin tuotannolliseen ja juridiseen kurimukseen, jossa sen laatinut Noto ehti jo tuntea itsensä täysin ulkopuoliseksi. Kulkiessaan läpi useiden studioiden elokuvaidea hioutui yhä geneerisemmäksi ja särmättömämmäksi hukaten lopulta sen synkän indiehenkisen olemuksen, joka sitä olennaisimmin määritti.

Suurin este The Touristin toteutumiselle ovat sen oivallukset, jotka on jo ehditty ryöstää valkokankaalle; tunnetuimpana esimerkkinä Men in Black -elokuvien sarja. Toinen merkittävä tekijä on studioiden haluttomuus satsata kalliisiin tieteiselokuviin, jotka eivät kytkeydy esimerkiksi Prometheuksen tavoin valmiiseen franchiseen.

Tämänkertainen listaus olisi mainiosti voinut sisältää muitakin merkittäviä toteutumattomia tieteistarinoita. Steven Spielbergin kauhun elementtejä sisältänyt Night Skies kuitenkin kesyyntyi miehen omissa käsissä niinkin tunnistettavaksi elokuvaksi kuin E.T. Alejandro Jodorowskyn versio Frank Herbertin klassikosta Dune jäi puolestaan psykedeelisen luonteensa vuoksi tällä erää The Touristin varjoon, joka niin ilmeisesti lankeaa yhä tämänkin päivän scifi-teosten ylle.

Sota: Leningrad: The 900 Days

Spagettiwesternin merkkiteoksista kuuluisa Sergio Leone iski silmänsä Harris Salisburyn toisen maailmansodan itärintamalle sijoittuvaan tosipohjaiseen teokseen The 900 Days: The Siege of Leningrad jo 1980-luvun alussa. Vuoteen 1989 mennessä Leone oli suunnittellut näyttävän yhdellä otolla toteutettavan avauskohtauksen, hankkinut yhteistyöhön neuvostoliittolaisen yhtiön ja haalinut kasaan tiettävästi noin 100 miljoonan dollarin budjetin. Kaksi päivää ennen ohjaussopimuksensa allekirjoittamista legendaarinen elokuvantekijä menehtyi sydänkohtaukseen.

Leonen versiossa tarina oli tarkoitus kertoa Robert De Niron mahdollisesti esittämän amerikkalaisen valokuvaajan silmin tämän jäädessä taistelun puhjetessa ansaan Leningradiin, nykyiseen Pietariin. Valokuvaaja rakastuu paikalliseen naiseen ja pari taistelee selviytyäkseen kaupungin piirityksestä.

Leonen poismenon myötä kuoli myös avauskohtausta lukuunottamatta hänen visionsa. Ohjaaja Jean-Jacques Annaud väitti sittemmin Leonen toivoneen tämän ottavan projektin haltuunsa, mutta Annaud pakeni vuorille, kun sai tietää, että elokuvan "käsikirjoitus" oli todellisuudessa matkalaukullinen aihetta käsitteleviä kirjoja. Mies tosin ohjasi vuonna 2001 alkuperäisideaa mukailevan elokuvan Vihollinen porteilla.

Vuonna 2003 Giuseppe Tornatore ilmaisi kiinnostuksensa toteuttaa samankaltainen Leningrad-niminen projekti Nicole Kidman naisen roolissa, mutta hanke ei toteutunut. Aiheesta on tosin olemassa Jessica Gorterin hollantilainen dokumentti 900 Days vuodelta 2011.

Supersankarit: Superman Lives

Sarjakuviin ja etenkin supersankareihin perustuvat elokuvat edustanevat tarkalleen ottaen scifi-toiminnan alalajia, joskin niitä voi tänä päivänä jo kohtalaisen rehellisesti pitää omana lajityyppinään - mahdollisesti jopa lajityypeistä suosituimpana. Eräs edelleen jatkuvan buumin merkittävimmistä alullepanijoista, Spider-Man - Hämähäkkimies, vietti itsekin vuosikymmeniä tuotantolimbossa päätyen lopulta valkokankaalle Sonyn hoteissa.

Myös maailman tunnetuin supersankari, Teräsmies, on ollut aikojen saatossa päätymäisillään elokuvaksi moninaisina eri versioina. Kuuluisin yritys on myös eräs kuuluisimpia toteutumattomia elokuvia. Kaikki sai alkunsa sarjakuvana julkaistusta The Death of Superman -tarinakokonaisuudesta, jonka myötä hahmon suosio nousi uuteen huippuunsa. Taustalla vaikutti lisäksi saman kustantamon hahmosta toteutetut jättimenestykset Batman (1989) ja Batman - paluu (1992), joiden ohjaajana kunnostautunut Tim Burton oli luonteva valinta myös kryptonilaisen viittasankarin luotsiksi. Hanke kuitenkin kuihtui ennen kaikkea loputtomalta tuntuneeseen käsikirjoituksen uudelleenlaadintaan.

Burtonin Teräsmies-version päätyminen metallinkierrätykseen on erityisen harmillista, kun otetaan huomioon ohjaajavelhon Batman-elokuvien valtava merkitys niin näyttelijöilleen kuin hahmon suosiolle, mutta myös populaarikulttuurille ja elokuvateollisuudelle ylipäätään. Michael Keatonin tulkitsema Batman oli samankaltainen rosoinen sosiopaatti kuin Daniel Craigin moderni James Bond ja onkin äärimmäisen kiinnostavaa pohtia kuinka Superman Lives olisi luonut toisen ikonisen sankarin uusiksi.


Menetyksen tuskaa lievittänee hieman tieto siitä, että Teräsmiehen viittaa soviteltiin Burtonin versiossa Hollywoodin kuuluisimman sarjakuvanörtin, Nicolas Cagen, harteille. Näyttelijän pettymystä puolestaan lievitti tilaisuus toteuttaa toinen unelmistaan irvistelemällä Marvelin antisankarina elokuvassa Ghost Rider - Aaveajaja vuonna 2007 sekä sen jatko-osassa viisi vuotta myöhemmin. Asetelma tuo väistämättä mieleen tänä keväänä Batmanina nähtävän Ben Affleckin, joka on ennättänyt jo vuonna 2003 raastamaan katsojien hermoja fanittamansa Daredevilin asussa.

Epätavanomaisen, särmikkään ja ennen kaikkea jotain uutta esittelevän sankaritarinan sijaan elokuva-Teräsmies nähtiin ensimmäistä kertaa Christopher Reeven nelinkertaisen roolisuorituksen jälkeen vasta vuoden 2006 muovisessa ja yllätyksettömässä Superman Returns -tekeleessä. Lähempänä 1990-luvun alun psykologista Batmania oli sentään Teräsmiehen viimeisin elokuvainkarnaatio Man of Steel (2013).

Western: Blood Meridian

Kirjailija Cormack McCarthyn teoksista Kaikki kauniit hevoset, Menetetty maa sekä Tie on jo nähty valkokankaalla, mutta miehen kuuluisin tarina Blood Meridian, or the Evening Redness in the West lepää edelleen vain kirjallisessa muodossa. Elokuvasovituksen luotsiksi on pisimpään liitetty viime aikoinakin erittäin aktiivinen Ridley Scott.

Blood Meridianin toteutumisen tiellä on aiempien McCarthy-filmatisointien vaihteleva taloudellinen menestys. Sitäkin olennaisempi vaikutus on kertomuksen erityisen synkällä ja äärimmäisen väkivaltaisella luonteella, joka Scottin version tultua toistuvasti alasammutuksi, on saanut eräänlaisen mahdoton kuvata -leiman.

Mahdollisuus toteuttaa elokuva selkeämmin kauhuelokuvana tekee Blood Meridianista hankkeen, jolla on listauksemme valikoimassa luultavasti parhaat mahdollisuudet päätyä koskaan valkokankaalle. Kauhuelokuva on toisaalta tunnetusti pienen budjetin lajityyppi, mikä puolestaan hankaloittaa laadukkaan kirjasovituksen mahdollistavan rahoituksen hankintaa. Pahimmassa tapauksessa tuloksena olisi B-luokan kauhupökäle, joka tekisi erinomaiselle kirjalle vain hallaa.

Lähteet: Gore, Chris. 1999. The 50 Greatest Movies Never Made; Braund Simon. 2014 The Greatest Movies You'll Never See; Publisher's Weekly; Indiewire

Jarno Väistö 04.02.2016 klo 14:24

Uusimmat artikkelit

Kovia aikoja El Royalessa

Neljä muukalaista kirjautuu sisään El Royale -hotelliin. Siitä eteenpäin asiat menevät vain huonompaan suuntaan.

Jouni Vikman

Predator on päivitetty nykyaikaan

Uusi näkemys on ohjaajan mukaan enemmän UFO-kokemus kuin fantasiaseikkailu

Jouni Vikman

Vuosi jona hän palasi kotiin: Halloween-ikonit jälleen valkokankaalla

Tänä vuonna on kulunut 40 vuotta siitä, kun John Carpenterin kauhuelokuvan maastoa mullistanut Halloween – naamioiden yö -klassikko sai ensi-iltansa. Tosin Suomessa elokuva tuli teattereihin vasta vuoden 1979 kesällä, mutta mitäs me pienistä.

Jouni Vikman

Kaatunut valtakunta on uskollinen Jurassic Parkin perinnölle

Jurassic World: Kaatunut valtakunta jatkaa suosittua elokuvasarjaa muutamaa vuotta edellisen osan tapahtumien jälkeen.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: Universal

Miten Deadpool 2 poikkeaa alkuperäisestä? Hahmon parissa vuosia puuhannut Ryan Reynolds kertoo

Ensimmäinen Deadpool rikkoi ennätyksiä. Jatko-osaa tehdessä ennakkopaineet olivat kovat.

Toimittanut Jouni Vikman / Haastattelu: 20th Century Fox

Näytä lisää artikkeleita...