Mitä leikkaaminen on?

Elokuvan leikkaaminen on erikoinen taiteenlaji: se on periaatteessa yksi elokuvan näkyvimmistä osista, mutta silti peruskatsojan voi olla vaikea selittää miksi leikkaus toimii tai ei toimi. Hyvin leikattu elokuva soljuu eteenpäin saumattomasti ja dynaamisesti, ilman että katsojan keskittyminen herpaantuu tai leikkauskohtia tulee edes huomattua. Huonosti leikattu elokuva voi tuntua väärältä ja sekavalta, vaikka voi olla hankala sanallistaa missä vika varsinaisesti on.

Yksi leikkaamisen suurimmista ja arvostetuimmista guruista on Oscar-palkittu Walter Murch, joka muistetaan esimerkiksi sellaisten elokuvien leikkaamisesta kuin Ilmestyskirja. Nyt ja Kummisetä: osa III. Murch on työskennellyt myös ohjaajana, käsikirjoittajana, äänisuunnittelijana ja äänileikkaajana, ja saikin Oscar-palkinnon parhaasta äänileikkauksesta Ilmestyskirja. Nyt. -elokuvasta. Murch on kirjoittanut myös mahdollisesti maailman tunnetuimman kirjan leikkaamista In the Blink of an Eye.

Marraskuussa mies oli puhumassa Camerimage-elokuvafestivaaleilla Puolan Bydgoszczissä, missä analysoi sitä mikä tekee hyvän leikkaajan.

- Hyvän leikkaajan pitää pystyä olemaan 16 tuntia ikkunattomassa kopissa seitsemän päivää viikossa ja katsoa paineen alla samoja materiaaleja uudestaan ja uudestaan. Se on eräänlainen kidutuksen muoto, mies vitsaili ja jatkoi:

- Hyvällä leikkaajalla pitää olla rytmitajua, sellaista kuin tanssijalla. Sitä leikkaaminen on, eräänlaista tanssia, missä koreografioit kuvien virtaavuutta. Joudut miettimään koska olla nopea, koska hidas ja koska viipyilevä.

Murch painotti, että leikkaaja on elokuvan työryhmästä kaikkein lähinnä yleisöä, ja haluaa suhtautua kuvattiin materiaaliin mahdollisimman tuorein silmin, niin kuin yleisökin. Siksi hänelle on tärkeää ettei hän käy kuvauspaikalla ja anna kuvausolosuhteiden vaikuttaa siihen miten hän katsoo materiaalia.

- Olen työssäni kaikkein lähinnä yleisöä ja toimin katsojien puolestapuhujana. Joudun jatkuvasti leikkauksen äärellä analysoimaan miten yleisö mahdollisesti katsoo elokuvaa. Ovatko he hämmentyneitä? Innostuneita? Tylsistyneitä? Minun pitää luoda elokuvalle sellainen rakenne, mikä pitää tylsyyden mahdollisimman alhaalla ja lisää emotionaalista tunnetta, innostusta ja kiinnostusta elokuvaa kohtaa.

- Joskus kuitenkin joudun piipahtamaan kuvauksissa, mutta koitan kulkea siellä katse lattiassa ja etsiä ohjaajan kenkien perusteella, etten näkisi mitään muuta, mies naureskelee.

Sen lisäksi että Murch ei halua käydä kuvauspaikalla, hän vaalii ja varjelee sitä hetkeä kun näkee materiaalin ensimmäisen kerran. Mies kertoo että aina kun saa uutta materiaalia kuvauksista, hän katsoo ne muistiinpanovälineiden kanssa ja kirjoittaa välittömästi vapaalla ajatuksenvirralla ylös kaikki ajatukset mitä katsominen herättää.

- Sen ensimmäisen tunteen nappaaminen on todella tärkeää, koska siinä hetkessä pääsen kaikkein lähemmäksi sitä tilannetta kun katsoja näkee elokuvan ensimmäisen kerran. Leikkauskuukausina katson materiaalia satoja, ehkä tuhansia kertoja, sen jälkeen on vaikea tavoittaa enää sitä ensimmäistä tunnetta minkä materiaali synnytti.

Vain prosentti materiaalista elokuvaan

Kannattaa muistaa että se valmis elokuva minkä katsoja näkee, pitää yleensä sisällään useiden kuukausien leikkausprosessin, minkä aikana jokainen kohtaus, kuva ja kuvakulma on valittu tarkan analysoinnin ja eri versioiden kokeilemisen tuloksena. Kirjassaan In the Blink of an Eye Murch kertoo, että esimerkiksi Ilmestyskirja. Nyt -elokuvaan kuvattiin huikeat 381 kilometriä filmiä, eli yli 230 tuntia materiaalia. Valmis elokuva on kuitenkin 2 tuntia 20 minuuttia pitkä, eli lopulliseen elokuvaan pääsi vain 1/95 - eli reilu prosentti - kuvatusta materiaalista. Leikkaajan työhön kuuluu käydä kaikki tämä materiaali läpi ja analysoida yhdessä ohjaajan kanssa mitä osioita yhdistämällä saadaan elokuvasta paras mahdollinen lopputulos.

Näin valtavan materiaalimäärän hallitseminen voi tuntua haastavalta, mutta Murch selitti Puolassa metodin miten hän lähestyy parhaimmillaan satoja tunteja kuvattua materiaalia. Mies valitsee jokaisesta kuvatusta kuvasta muutaman; kolme, joskus jopa kymmenen yksittäistä screenshot-kuvaa, joiden kokee kuvastavan parhaiten kyseisen kuvan tunnelmaa ja vastaavan siihen miksi kyseinen kuva on haluttu tallentaa. Nämä screenshotit Murch kokoaa yhdeksi opaskirjaksi, joka toimii hänelle kuin tavallaan kuvapohjaisena leikkaajan käsikirjoituksena.

- Sitten kun työstän vaikka kohtausta 26, voin tulostaa seinälle kaikki siihen kohtaukseen otetut kuvat, joita yleensä kertyy noin 100 per kohtaus, ja näen seinältä nopeasti visualisoituna kaikki ne elementit joilla kohtaus rakennetaan.

Leikkaus kuin silmänräpäys?

Kirjassaan Murch pohtii miksi leikatun elokuvan katsominen oikeastaan on uskottavaa, koska käytännössä nopeasti paikasta ja ajasta toiseen hyppivän kuvavirran ei ihmismielellä sitä pitäisi olla. Ihmisen normaalielo kun on täysin erilaista: katkeamatonta, lineaarisesti etenevää, loogista liikettä, mitä ei katkaista kuin unella. Murchin mukaan unien epätodellisuus ja paikasta toiseen hyppivä epäloogisuus saattaakin olla auttava tekijä leikatun elokuvan havainnointiin, mutta myös eräällä hereilläoloajan perustoiminnolla saattaa olla asiaan vaikutusta: silmien räpyttelyllä.

- Aloin pohtia tätä ajatusta leikkaamani elokuvan, Keskustelun (1974) aikoihin. Huomasin että Gene Hackman (Harry Caulin roolissa) räpäytti aina silmiään hyvin lähellä sitä kohtaa mihin suunnittelin leikkauskohdan. Se oli mielenkiintoista, mutta en oikein tiennyt mitä ajatella siitä, Murch kirjoittaa.

Leikkaustyön aikana Murch sattui lukemaan elokuvaohjaaja John Hustonin haastattelun, joka puolsi juuri tätä näkemystä.

- Minulle täydellinen elokuva on kuin ajatus, joka valkenee edessäsi ja silmäsi kuin projektoivat tätä ajatusta sinulle, ja näet juuri sen mitä haluat. Elokuva on lähempänä ajatusprosessia kuin mikään muu taiteen muoto, Huston sanoi haastattelussa.
- Katso lamppua tuolla huoneen toisella puolella. Sitten katso minuun. Sitten katso taas lamppuun. Ja taas minuun. Huomaatko mitä teit? Räpyttelit silmiäsi. Räpäytykset olivat leikkauksia, Huston selitti tarkemmin.

Murchin mukaan silmänräpyttely ei ole vain silmän kostuttamiseen tarkoitettu biologinen mekanismi, vaan myös tunteet vaikuttavat silmiin. Vihainen ihminen saattaa raivon vallassa olla kokonaan räpyttelemättä, hermostunut räpytellä luonnottoman paljon. Silmänräpäykset ovat omanlaisiaan tunteiden tulkkeja - usein ihminen räpyttelee vasta vaativan ajatuksen jälkeen kuin alitajuisesti päättääkseen ajatuksensa. Murch että on pystynyt löytämään vastaavanlaista räpäytysanalogiaa myös näyttelijöiden suorituksista. Miehen mukaan hyvä näyttelijä eläytyy roolihahmoonsa niin voimakkaasti, että hän tunteekin kuin hahmo, ja näin ollen osaa räpytellä leikkauksellisesti oikeissa kohdissa.

- Uskon että juuri tämän havaitsin Hackmanin suorituksesta. Hän ajatteli kuin hänen roolihahmonsa Harry Caul ajattelisi ja siksi räpytteli roolihahmon tunteiden mukaan. Hackman antoi minulle rytmin kohtaukseen, jolloin leikkauskohdat tulivat luontevasti samoihin kohtiin hahmon silmänräpäytysten kanssa, Murch avaa kirjassa teoriaansa.

Oma ala löytyi jo pikkupoikana

Murch on elokuva-alalla harvinaisia pitkän linjan konkareita, sillä hän on leikannut sekä filmiä että digitaalista elokuvaa, ja vielä nykyaikanakin useita eri leikkausoftia kokeillen, toisin kuin monet muut alan tekijät. Ilmestyskirja.Nyt -elokuvan Oscar-palkitun äänimiksauksen mies teki ensimmäisenä maailmassa tietokoneohjelmoidulla miksauspöydällä. Puolassa Murch kertoi löytäneensä intohimon leikkaamiseen jo 10-vuotiaana, vuonna 1953.

- Erään ystäväni Alexin isällä oli nauhuri. Aina Alexin kotona pyysin että leikkisimme nauhurilla, ja vaikkei kaveriani niin kiinnostanut, hän suostui. Opin että nauhaa pystyi pyörittämään väärinpäin, leikkaamaan paloiksi ja yhdistelemään teipillä eri järjestykseen. Olin tästä aivan huumaantunut ja seuraavat kuusi, seitsemän vuotta puuhailinkin nauhureiden parissa, Murch muistelee.

Pikkupoikana Murch oli ennen kuvaleikkaamista ehtinyt jo tutustua ääninauhoilla leikkimiseen, ja innostui kun oppi että äänen tavoin myös kuvaa voi leikata ja kasata eri järjestyksessä takaisin yhteen.

- Rakkaussuhteeni leikkaamiseen alkoi siis äänestä, mutta kasvoi myös kuvaan ja jatkui siihen, että opettelin löytämään tapoja miten näitä kahta erilaista maailmaa pystyy yhdistämään toisiinsa.

Niina Virtanen 26.11.2015 klo 18:12

Uusimmat artikkelit

Tervetuloa, Chucky 2.0!

Vuoden 1988 kauhujännäri Child's Play innoitti peräti kuusi jatko-osaa, jotka kehittivät ja laajensivat lastenlelusta tappajaksi muuttuvan riivatun nuken mytologiaa mitä oudoimmilla ja viihdyttävimmillä tavoilla.Uusi Child's Play lähtee liikkeelle siitä, miten riippuvuus esineistä voi lähteä käsistä ja luottamus moderniin teknologiaan muuttuu painajaiseksi.

Jouni Vikman

Will Smith lupailee suuria

Tarjoaako Gemini Man jotain uutta ja ihmeellistä?

Jouni Vikman

Fast & Furious: Hobbs & Shaw – Egot törmäävät

Uutta Fast & Furious -elokuvaa odotellessa voi ikävää lieventää leffasarjan spin-offilla.

Jouni Vikman

Nyt on helvetti irti! Hellboy tulee taas

Guillermo del Toron Hellboysta on kulunut jo 15 vuotta ja sen jatko-osastakin yli kymmenen. Niiden tuottajat näkivät ajan kypsäksi uudelle sovitukselle alkuperäisestä sarjakuvasta.

Jouni Vikman

Captain Marvel on Marvel-elokuvien voimakkain hahmo

Captain Marvel käsittelee aikaisemmin näkemätöntä puolta Marvel-studion elokuvauniversumin historiasta ja esittelee uuden supersankarin.

Jouni Vikman

Näytä lisää artikkeleita...