Sankarit neljällä pyörällä

Eurooppalainen autoteollisuus rypee parhaillaan vyötäisiään myöten päästöissä ja pahiten lienee ottanut turpiinsa Volkswagen-konserni. Lievitimme aiemmin pakolaiskriisin kiristämiä tunnelmia esittelemällä ansiokkaita Hollywoodin maahanmuuttajia. Nyt ovat vuorossa kuuluisat kulkupelit, joista voivat niin volkkarin kuin Ferrarin omistajat yhtälailla innostua.

Olemme jo käsitelleet klassisten kaahailuelokuvien aatelia sekä kartoittaneet Fast & Furious -elokuvasarjan taivalta. Seuraavassa taustoitamme muutamia viihdeteollisuuden ikonisimmista ajoneuvoista. Jos ne eivät aina aivan tuotantojensa pääosissa ole olleetkaan, edustavat ne karismaattisuudessaan ja persoonallisuudessaan sentään jotain paljon enemmän kuin silkat huippuunsa tuunatut katukilpurit. Näiden sankariautojen hohdokkuutta ei päästöpolemiikki himmennä.

Ecto-1


Elokuvamaailman sykähdyttävimpiin ajoneuvoihin lukeutuu aivan ehdottomasti elokuvista Ghostbusters - haamujengi (1984) ja Ghostbusters II (1989) tuttu Ektomobiili. Rekisterikilpensä mukaan myös Ecto-1:nä tunnettu rassi on todellisuudessa vuoden 1959 Cadillac Miller-Meteorin ambulanssikonversio. Elokuvissa ajokki toimii Haamujengin sekä sen jäsenten haamunpyydystysvarusteiden kuljettimena. Auton nimitys on peräisin termistä ektoplasma, joka on eräänlaista eritettä, jota väitetysti syntyy toisinaan paranormaalien ilmiöiden yhteydessä.

Ecto-1:n erikoisvarusteisiin lukeutuu muun muassa auton tavaratilasta ulos vedettävä teline, jossa säilytetään henkilökunnan protonipakkauksia. Myös auton katolta löytyy erinäisiä varusteita, joiden tarkoitusta elokuvissa ei koskaan paljasteta. Auton varustelutasoa paranneltiin entisestään Ghostbusters II -elokuvaan, jossa nähtävä malliversio onkin nimeltään Ecto-1a.

Mielenkiintoiset anekdootit kertovat, että pääosatähti ja kirjoittaja Dan Aykroydin alkuperäisissä käsikirjoitusversioissa Ecto-1 oli musta ja varustettu violetein ja valkoisin strobovaloin. Lisäksi se kykeni ulottuvuuksien väliseen matkailuun.


Ghostbusters-saaga on saamassa ensi vuoden puolella jatkoa, tai ehkä paremminkin uuden version. Uutukainen on nimetty alkuperäisen elokuvan mukaan ja sen konsepti säilyy tiettävästi ennallaan. Tällä kertaa haamuja pyydystävä remmi vain koostuu naisista.

Jotain uutta ja jotain vanhaa on ollut periaatteena myös elokuvan auton suunnittelussa. Kulkine kantaa edelleen nimeä Ecto-1 ja se on alkuperäisen auton tavoin jo elokuvan julkaisun yhteydessä vanha Cadillac, mutta Miller-Meteorin sijaan kyseessä on 1980-luvun Fleetwood -farmari. Jokseenkin sattuvasti se on vieläpä ruumisauto.

Ehkä muutaman vuosikymmenen kuluttua päästään nauttimaan jälleen uudesta Ghostbusters elokuvasta, jossa ajoneuvon virkaa toimittaa tämän päivän räppäri-Escalade.

DeLorean-aikakone


Toisin kuin usein luullaan, Paluu tulevaisuuteen (Back to The Future) -elokuvasarjasta tuttu aikakone ei ole pelkkä valkokangasta varten rakennettu prototyyppi, vaan sen pohjana on todellinen sarjatuotantoauto - joskin eräs alansa lyhytikäisimmistä. DeLorean DMC-12 jäi konkurssin seurauksena yhtiönsä ainoaksi automalliksi ja sitä valmistettiin vuosina 1981-83 vain noin 8500 kappaletta, joista jäljellä on noin 6000.

DMC-12 oli jo tuotantolinjalta rullatessaan visionäärinen ilmestys. Matala ja kulmikas, kuin kokoon puristettu korimuotoilu, toi mieleen pienikokoisen avaruusaluksen. Vaikutelmaa korosti entisestään ruostumattomasta teräksestä valmistettu ja maalaamattomaksi jätetty kori lokinsiipiovineen. Ei siis mikään ihme, että auto kiinnitti Universal-studioiden huomion ja päätyi elokuviin aikakoneen aihioksi.

Paluu tulevaisuuteen -trilogiassa käytettiin kaikkiaan kuutta DMC-12-koria, joiden lisäksi lentokohtauksia varten valmistettiin lasikuituversio. Näistä autoista on tänä päivänä jäljellä kolme. Yksi tuhoutui kolmannen elokuvan lopussa, kaksi hylättiin ja lasikuituversio hävitettiin. Universal-studiot omistaa autoista kaksi ja yksi viettää eläkepäiviään yksityiskokoelmassa. Näiden lisäksi useita DMC-12-sarjatuotantoyksilöitä on muokattu elokuva-auton replikoiksi jälkimarkkinoille.

DeLorean Motor Company sekä sen kaunis keulakuva saivat nimensä yhtiön perustajan ja pääsuunnittelijan, John DeLoreanin mukaan. Yhtiön tarinan murheellisuutta korostaa sen isän silmitön lahjakkuus suunnittelijana. Miehen meriitteihin lukeutuvat esimerkiksi kaikkien aikojen ensimmäisenä muskeliautona pidetyn Pontiac GTO:n sekä legendaarisen Firebirdin saattaminen markkinoille. Jo pelkästään nämä nimet saavat huokaisemaan syvään, kun ajatellaan mitä kaikkea DMC-12 olisi voinut poikia.

Pientä lohtua sentään saatiin vuonna 2007, kun DMC Texas ilmoitti aloittavansa uudelleen noin 20 DMC-12-auton rajoitetun vuotuisen tuotannon. Vuonna 2011 DeLorean Motor Company julkisti tiedon alkuperäisen kaltaisen, mutta kokonaan sähkötoimisen, DMC EV:n tuotannon käynnistämisestä.

Bond-autot


Salainen agentti 007 on kunnioitettavan elokuvataipaleensa ajan edustanut mallikkaasti sitä, mikä urheilullisten autojen saralla on kulloinkin ollut kuuminta hottia. Laajamittaisessa Bond-autojen valikoimassa leijonan osan vie merkkinä Aston Martin, jonka malleista ikonisimmaksi on kiistämättä iskostunut se ensimmäinen elokuvien Bond-auto, DB5.

James Bondin ja Aston Martinin erityislaatuisesta suhteesta kertoo paljon eräänlainen elokuvantekijöiden etuoikeus "tavallisen" ostajakunnan kustannuksella. Jo vuoden 1987 elokuvassa 007 vaaran vyöhykkeellä (The Living Daylights) esiintyy takaa-ajokohtauksessa versio V8 Vantage Volantesta, joka valmistettiin ennen auton sarjatuotannon aloittamista. Kuluvan kuun 26. päivänä ensi-iltansa saavassa 007 Spectressä puolestaan komeilee DB10, jota on nimensä mukaisesti valmistettu vain kymmenen kappaletta.

Pelkästään elokuvan tarpeisiin!


Bondin ja Aston Martinin yhteistä taivalta makustellaan tarkemmin Tuulilasi-lehden numerossa 11/05, mutta salaisen agentin ajokkina on Astoneiden lisäksi tavattu muitakin toistuvia merkkivalintoja kuten BMW, Bentley ja Lotus, joskin nämä ovat olleet lähinnä säännön vahvistavia poikkeuksia. Brittiläisen tiedustelun vastavoimien ajokeiksi puolestaan ovat Bond-tarinoissa selkeimmin muodostuneet Mercedes-Benz sekä Jaguar. Luonnollisesti tilapäisten pako- ja takaa-ajoautojen suhteen kirjo on laajempi.

Olennaista Bond-elokuvien autovalikoimaa tarkasteltaessa onkin huomata, että ero todellisen Bond-auton ja Bond-elokuvassa esiintyvän auton välillä on varustelu. Erityislaatuista tarinoissa on aina ollut se kuinka autot eivät ole vain kovakulkuisia ja kauniita katsella, vaan pintaa syvemmällä piilee kaikkea konekivääreistä konjakkiin ja liekinheittimistä heittoistuimiin. Sama pätee niin sankarin kuin vastustajankin kulkupeliin. Oivallinen esimerkki on vuoden 2002 Kuolema saa odottaa (Die Another Day) -elokuvan kaksinkamppailu Aston Martin V12 "Vanishin" ja Jaguar XKR:n välillä. Kuka muistaa elokuvassa esiintyneitä Fordeja?

Kirjallisuuden puolella ajoneuvojen valikoima vain entisestään kasvaa. Mielenkiintoinen ajatusleikki syntyy, kun otetaan huomioon, että useissa John Gardnerin Bond-romaaneissa agentin henkilökohtaisena ajokkina esiintyy modifioitu hopeanharmaa Saab 900 Turbo, lempinimeltään Silver Beast. 900-mallisarjan autoja valmistettiin kotimaansa Ruotsin lisäksi myös Suomessa ja toimittipa sen neliovinen sedanversio maassamme aikanaan myös poliisiauton virkaa. Luontevin valkokangasesiintyminen Turbolle voisi olla Tehtävä Suomessa (Icebreaker, 1983), joka on eräs toistaiseksi filmaamattomista Bond-tarinoista.

Lepakkoauto (Batmobile)

Synkkä kostaja Batman on sarjakuvien sivuilla nähty jos jonkinlaisen nelipyöräisen ohjaimissa. Myös audiovisuaalisen viihteen saralla maailman parhaan etsivän ajoneuvovalikoima on vähintäänkin vaikuttava.


Ihka ensimmäinen lepakkoauto oli vuosina 1966-68 esitetyn televisiosarjan sekä siihen liittyvän elokuvan (Batman, 1966) tyylikäs paholaisrauskuksikin kutsuttu katseenkääntäjä. Auto aloitti taipaleensa Ford Motor Companyyn kuuluvan Lincoln-merkin Futura-konseptina vuonna 1955 ja neljä vuotta myöhemmin se esiintyi kirkkaan punaisena elokuvassa It Started With A Kiss.

Vielä aivan televisiosarjan kynnyksellä lepakkoautoksi oltiin työstämässä vuoden 1959 Cadillacia, mutta ABC-TV kaipasi jotain rivakampaa. Kustomointitehtäviin valittu George Barris päätyi uuden auton rakentamisen sijasta käyttämään Lincoln Futuraa. Lisättyjen peltiosien ja muiden yksityiskohtien alla piili kuitenkin vanha auto ja vanhan auton ongelmat. Kun kuvaukset alkoivat, Futura ylikuumeni, sen akku särkyi ja kalliit erikoisrenkaat puhkeilivat. Ensimmäisen kauden puolivälissä autoon vaihdettiin myös Ford Galaxien moottori sekä vaihteisto ja meno jatkui.

Aikakautensa autoteollisuudelle tyypillisen suuren koon ja lennokkaan ulkonäön lisäksi Futura edustaa tämän päivän katsojan silmin jotain samankaltaista kuin vaikkapa H. G. Wellsin visiot marsilaisten hyökkääjien teknologiasta tai 2001: Avaruusseikkailu (1968) -elokuvassa nähtävät alusten sisustusratkaisut. Se on samanaikaisesti ajattoman tyylikäs, mutta myös suloinen esimerkki siitä, mitä tuon ajan suunnittelijat ovat pitäneet futuristisena.

Tim Burtonin tulkinnoissa batmobiili muistutti vähemmän edustusauton konseptia ja lähestyi sarjakuvien tulkintoja matalana, lepakon siivillä koristeltuna kiiturina. Näyttävistä linjoistaan huolimatta lepakkoauto oli elokuvissa Batman (1989) ja Batman - paluu (Batman Returns, 1992) kiiltelevän komeaa edeltäjäänsä paljon käytännönläheisempi rujon teknisellä ja tarkoituksellisen uhkaavalla toteutuksellaan. Ilman lepakkoaiheisia koristeitaan sen olisi voinut kelpuuttaa vaikkapa Terminaattorin kulkineeksi.


Burtonin aikakautta seuranneissa Joel Schumacherin tekeleissä batmobiili muistutti hyvin paljon itse elokuvia. Virtaviivaisuudestaan huolimatta ne osoittautuivat jokseenkin turhiksi. Batman Forever (1995) sekä Batman & Robin (1997) -elokuvien lepakkoautoja on vaikea erottaa niiden muovisista leluversioista eikä niillä tunnu olevan muuta virkaa kuin kulkea rakettimoottorin voimin kohti tarpeetonta, mutta vääjäämätöntä tuhoaan.

Sen sijaan käyttökelpoisin ja toistaiseksi ehdottomasti radikaalein elävässä kuvassa nähty lepakkoauto on Yön ritari -trilogiasta tuttu Tumbler, jota kuvannee parhaiten tokaisu: funktio ennen designia. Elokuvan tarinassa pioneerijoukkojen sillanvetäjäksi suunniteltu loikkari liikkuu niillä rajoilla, onko se auto ensinkään, ja on varmasti saanut monta perinteitä kunnioittavaa Batman-fania varpailleen.


On kuitenkin vaikea kuvitella kuinka Tumblerin näkeminen toiminnassa niin elokuvissa kuin sen valmistusta taustoittavassa dokumentissa voisi jättää ketään kylmäksi. Tumbler nähtiin ensimmäistä kertaa trilogian avausosassa Batman Begins (2005). Uuden batmobiilin suunnittelu aloitettiin ennen muuta elokuvaa ja lähtökohtia oli kaksi. Ohjaaja Christopher Nolanin visio nykyaikaisemmasta Lamborghinia ja Hummeria yhdistelevästä yleisilmeestä sekä se, että ajoneuvon tuli olla oikeasti toimiva, ei ainoastaan komea kuori.

Auton suunnittelu aloitettiin Nolanin kyhäämän muovailuvahamallin pohjalta miehen omassa autotallissa. Lavastaja Nathan Crowleyn kanssa Nolan laati useita pienoismalleja, joista niin kutsuttu Mk. V päätyi lähes sellaisenaan täysikokoiseksi ajoneuvoksi ja sittemmin valkokankaalle. Täysikokoisen Tumblerin jokainen osa on valmistettu erikseen ja mikä uskomattominta, se oikeasti kykenee käsikirjoituksen temppuihin. Häivepommittajaa muistuttava 2,5 tonnin painoinen möyrijä todella kulkee niin lujaa kuin elokuvaa katsoessa vaikuttaa, minkä lisäksi se kesti stuntin toisensa jälkeen särkymättä. Elokuvassa nähtävät ajokohtaukset ovat täysin aitoja eikä niiden toteutukseen ole käytetty trikkikuvausta.

Tumbler on seuraajalleen vaikea pala purtavaksi. Kuinka pistää paremmaksi ottamatta liikaa vaikutteita tai toisaalta toteuttaa batmobiili, joka kykenemättä samaan voisi olla yhtä innostava? Tuoreimmasta lepakkoauton valkokangasilmeestä on saatu jo esimakua Batman v Superman: Dawn of Justice -elokuvan promomateriaaleissa. Onko luvassa sitten pelkkä kovaa kulkeva muovipulkka vai todellista suorituskykyä uhkuva rikostentorjuntatyökalu? Kokonaiskäsitystä varten joutunee odottelemaan ensi vuoteen.

K.I.T.T.


Lepakkoauton kaltaista mustanpuhuvaa mystiikkaa edustaa myös Knight Industries Two Thousand. Keinoälyllä ja lukemattomilla erikoisvarusteilla höystetty vuoden 1982 Pontiac Firebird Trans Am seikkaili David Hasselhoffin esittämän Michael Knightin aisaparina televisiosarjassa Ritari Ässä (Knight Rider, 1982-86). Ihkaoman persoonallisuutensa ansiosta K.I.T.T. on niitä harvoja viihdeteollisuuden autoja, ellei peräti se ainoa, jonka voisi perustellusti väittää esittäneen tuotantonsa yhtä pääosaa.

Sarjan tarina saa alkunsa, kun poliisietsivä Michael Long ammutaan ja toivuttuaan rekrytoidaan salaperäiseen säätiöön. Long kokee autonsa tavoin suoranaisen kasvojen kohotuksen ja muuntautuu osin tahtomattaan Michael Knight -nimiseksi oikeuden puolustajaksi. Aivan kuin päänvaivaa ei olisi tarpeeksi, autokin on saanut oman tahtonsa. Sarjan ehdoton suola tosin onkin nimenomaan Michaelin ja K.I.T.T:n välinen hersyvä sanailu.

Ihmeauton rungoksi suunniteltiin alunperin Datsun (Nissan) 300 ZX:ää, mutta sarjan luoja ja tuottaja Glen Larson ei ollut varsinaisesti myyty. Tulossa oli uusi Pontiac Firebird Trans Am, joka kaappasi kaikkien mielenkiinnon.

Mallivuoden 1982 Trans Amin saapuminen markkinoille asettui monellakin tavalla hankalaan ajankohtaan. Se edusti kolmannen sukupolven ensimmäistä korimallia, josta syystä sillä oli selässään valtava apina. Edellisen sukupolven Trans Amista oli muodostunut eräs amerikkalaisen muskeliauton perikuvista Konna ja koukku (Smokey and The Bandit, 1977) -elokuvan siivitettyä sen vuodeksi 1978 suunnitellulla Special Edition -mallilla pysyvään maailmanmaineeseen.

Lisäksi öljykriisin seurauksena tehokkaiden autojen kysyntä koki Yhdysvalloissa romahduksen ja näin ollen myös Trans Amin suorituskyky laski kuin lehmän häntä. Tehonalennus puraisi jo toisen sukupolven viimeisiä moottorioptioita kolmannen sukupolven autoista puhumattakaan. Ritari Ässästä tuttu malliversio onkin kimurantti kapine. Se on ulkonäöllisesti sulavalinjaisempi kuin edeltäjänsä ja joidenkin mielestä Trans Ameista kaunein, mutta toisaalta se on jenkkiautoharrastajan näkökulmasta auttamatta nuhapumppu.

Viihdeteollisuudessa kaikki on onneksi mahdollista, eivätlä tehopuolen puutteet näin ollen muodostuisi ongelmaksi. Todellinen haaste oli puhua itse Pontiac sekä autojen toimittajat ja jälleenmyyjät ympäri, sillä studion kaipaamat neljä uutta Trans Amia olivat jo varattuja. Tässä lopulta onnistuttiin, mutta autot olivat kuvausten alettua rujossa kunnossa alta aikayksikön, eikä Pontiacilla ollut motivaatiota luovuttaa enempää autoja. Tuotanto koki onnenpotkun kun uutuuttaan kiilteleviä Trans Ameja kuljettanut juna suistui raiteilta. Onnettomuuden uhreista perkattiin tusinan verran korjauskelpoisimpia autoja, jotka studio lunasti pilkkahintaan.

Itse sarjan toteutuksessa käytettiin useita autoja kerrallaan. Ajokohtauksia ja pienempiä stuntteja varten niitä viritettiin suorituskykyisemmiksi etenkin alustan ja voimantuoton osalta. Näiden lisäksi toimintakohtauksia varten käytössä oli eräänlainen irrotettava polyuretaanipanssari ja korkeimpia ja siten vaarallisimpia hyppyjä varten autosta valmistettiin lasikuituinen kopio.

Katsojan kannalta tärkeimmäksi muodostui niin kutsuttu hero car (sankariauto), joka oli lähikuvia varten toteutettu ja viimeisimpiä sisätilan yksityiskohtia myöten täydellinen K.I.T.T. Hero car edusti sarjaa myös monissa näyttelyissä ja promotilaisuuksissa. Värikkäillä mittarivaloilla ja poikkeuksellisella ratilla varustettu kojelauta oli aikansa taidonnäyte erikoistehosteiden ja lavastuksen saralla. Alkuperäisen K.I.T.T.-auton suunnitteli kustomoija Michael Scheffe.

Sarjan viimeisellä tuotantokaudella K.I.T.T. koki merkittäviä uudistuksia. Se kykeni nyt muuntautumaan avoautoksi, mutta takaa-ajoja varten myös äärimmäisen suorituskykyiseksi kiituriksi. Kuvauksia varten muokattiin useita Trans Ameja, sillä kaikkia näitä toimintoja ei ollut mitenkään mahdollista ahtaa yhteen ja samaan yksilöön. Näistä uusista autoista vastasi jo Lepakkoauton yhteydessä mainittu legendaarinen suunnittelija George Barris.

K.I.T.T. ei kuitenkaan olisi kokonainen ilman William Danielsin sykähdyttävää äänityöskentelyä. Ketään tuskin yllättäisi jos pedantti ja selkeästi artikuloiva K.I.T.T. luettelisi kiinnostuksensa kohteiden joukkoon postimerkkien keräilyn. Omanarvontuntoinen ja ulkonäöstään tarkka, mutta lempeä ja lojaali keinoäly ei myöskään koskaan haaskaa tilaisuutta esitellä yksityiskohtaisesti monipuolisia ominaisuuksiaan.

Ritari Ässän suosio ja vuoden 1982 Pontiac Trans Amin myynti yllätti kaikki, mikä saakin arvuuttelemaan, millainen auton kohtalo olisi ollut ilman sen puhuvaa, itsestään liikkuvaa ja ilmojen halki hyppivää myyntiedustajaa.

Michael ja K.I.T.T. tekivät paluun Knight Rider 2000 (1991) -televisioelokuvassa, jossa tuttu keinoäly esiintyi suuren osan elokuvasta ilman sille soveltuvaa "ruumista", kunnes monien vaiheiden kautta sai alleen vuoden 1991 futuristisen Dodge Stealthin ja uuden sukupolven "Knight 4000" oli valmis.


Yhden kauden mittaiseksi jääneessä Team Knight Rider (1997-98) -sarjassa alkuperäinen Ritari Ässä puolestaan kummitteli lähinnä legendana kunnes se pitkällisen huhumyllyn jälkeen vuonna 2008 sai suoran päivityksen. Val Kilmerin sympaattisesta ääninäyttelemisestä ja Shelby GT 500 KR:n upeasta ulkomuodosta ja hämmästyttävistä ominaisuuksista huolimatta Knight Industries Three Thousand (K.I.T.T. jälleen) ei yksinkertaisesti vetänyt vertoja vanhalle.

Kaikissa Ritari Ässän uudellenlämmittelyissä on ihmeautolta puuttunut sille ominainen sielu. Kuten tällaisissa asioissa on tyypillistä, ei alkuperäisen voittanutta. Nähtäväksi siis jää, miten vuodelle 2018 huhuiltu alkuperäissarjan elokuvasovitus franchisea lähestyy. Auto, jolla on persoonallisuus, on monipuolisen tuotantohistoriansa aikana vaatinut toteutuakseen tavanomaista laaja-alaisemman ammattilaisten kaartin. Liekö työryhmän jäsenten rakkaus tekemäänsä työtä kohtaan ollut se katalyytti, joka aikanaan varmisti sarjan maailmanlaajuisen suosion.

Ritari Ässän ansiosta K.I.T.T. on joka tapauksessa viihdeteollisuuden historian merkittävimpiä yksittäisiä autoja ja aivan ehdottomasti niistä karismaattisin.

Jarno Väistö 15.10.2015 klo 16:29

Uusimmat artikkelit

Tervetuloa, Chucky 2.0!

Vuoden 1988 kauhujännäri Child's Play innoitti peräti kuusi jatko-osaa, jotka kehittivät ja laajensivat lastenlelusta tappajaksi muuttuvan riivatun nuken mytologiaa mitä oudoimmilla ja viihdyttävimmillä tavoilla.Uusi Child's Play lähtee liikkeelle siitä, miten riippuvuus esineistä voi lähteä käsistä ja luottamus moderniin teknologiaan muuttuu painajaiseksi.

Jouni Vikman

Will Smith lupailee suuria

Tarjoaako Gemini Man jotain uutta ja ihmeellistä?

Jouni Vikman

Fast & Furious: Hobbs & Shaw – Egot törmäävät

Uutta Fast & Furious -elokuvaa odotellessa voi ikävää lieventää leffasarjan spin-offilla.

Jouni Vikman

Nyt on helvetti irti! Hellboy tulee taas

Guillermo del Toron Hellboysta on kulunut jo 15 vuotta ja sen jatko-osastakin yli kymmenen. Niiden tuottajat näkivät ajan kypsäksi uudelle sovitukselle alkuperäisestä sarjakuvasta.

Jouni Vikman

Captain Marvel on Marvel-elokuvien voimakkain hahmo

Captain Marvel käsittelee aikaisemmin näkemätöntä puolta Marvel-studion elokuvauniversumin historiasta ja esittelee uuden supersankarin.

Jouni Vikman

Näytä lisää artikkeleita...