Moore tarkoittaa enemmän

Sarjakuvafilmatisointien ystäviä on viime aikoina pitänyt varpaillaan uutinen Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga -sarjakuvan uudelleensovituksesta. Ratkaisulle on järkeviä perusteita, sillä vuonna 2003 ensi-iltansa saanut Herrasmiesliiga (The League of Extraordinary Gentlemen) sai aikanaan varsin kirjavan vastaanoton ja varsinkin kriitikoilta sekä sarjakuvan faneilta täystyrmäyksen.

Innokkaampikin katsoja saattaa yllättyä, kuinka monen tunnetun elokuvan kanssa Herrasmiesliigalla on se yhteinen nimittäjä, että niiden alkuperäistarinat ovat lähtöisin yhden ja saman maailmankuulun sarjakuvakäsikirjoittajan kynästä. Herrasmiesliigaa ympäröivän tuoreen huhumyllyn inspiroimana sukellammekin tällä kertaa Alan Mooren kiehtovaan ja kimuranttiin maailmaan.

Sarjakuvan Kubrick

Myyttistä Merlin-velhoa muistuttava brittiläinen eksentrikko Alan Moore syntyi vuonna 1953 Northamptonissa. Sarjakuvien saralla miekkonen löi läpi 80-luvun alussa Rämeen olennon (Swamp Thing) käsikirjoittajana. Moorea ei aivan suotta tituleerata maailman parhaaksi sarjakuvakäsikirjoittajaksi, sillä miehen työt ovat iskostuneet lähes poikkeuksetta sarjakuvan merkkiteoksiksi ja kulttiklassikoiksi, ja luoneet parhaimmillaan jopa täysin uusia käsitteitä ja tyylilajeja - hieman samaan tapaan kuin ohjaaja Stanley Kubrick omilla elokuvillaan.

Mooren teosten merkitys on tunnustettu elokuvateollisuudessa melkoisen näyttävällä läpileikkauksella ja hänellä lieneekin tätä nykyä portfoliossaan enemmän valtavirtaelokuviksi käännettyjä sarjakuvatarinoita kuin kellään toisella. Vielä kiintoisampaa on kuitenkin se, että erakkona tunnettu taiteilija on yksiselitteisesti sanoutunut irti tarinoidensa elokuvaversioista ja kieltäytynyt vastaanottamasta rahaa myös mahdollisista tulevista projekteista.

Sekalainen seurakunta

Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga on Mooren elokuvaksi sovitetuista tarinoista sarjakuvana tuorein. Seikkailussa saatetaan yhteen joukko historiallisia, joskin fiktiivisiä hahmoja, jotka päätyvät taistelemaan yhteistä uhkaa vastaan. Elokuva perustuu löyhästi sarjakuvan ensimmäiseen osaan ja asettaa kokoonpanon vastakkain Sherlock Holmesin arkkivihollisena tunnetun professori Moriartyn kanssa.

Herrasmiesliigaan kuuluvat metsästyskonkari Allan Quatermain (Sean Connery), sukellusvene Nautiluksen komentaja Kapteeni Nemo (Naseeruddin Shah), vampyyri Mina Harker (Peta Wilson), muotokuvansa ikeessä kamppaileva Dorian Gray (Stuart Townsend), näkymätön mies Rodney Skinner (Tony Curran), Mark Twainin tarinoista tuttu Tom Sawyer (Shane West) sekä epäilemättä Marvelin Hulkille alkuperäisen inspiraation tarjonnut tohtori Jekyll / herra Hyde (Jason Flemyng).

Elokuvan suurin ongelma on hieman ironisesti sen kytkös arvostettuun sarjakuvatarinaan. Seuraavana vuonna teattereihin saapunut Hellboy teki kunniaa Mike Mignolan luomalle konseptille, mikä entisestään alleviivasti Herrasmiesliigan epäonnistuneita ratkaisuja. Tunnelmaltaan omintakeinen ja nyrjähtänyt kertomus olisi monen arvostelijan mielestä ansainnut elokuvan, joka kykenee samaan. Tarinan läpikäyminen sekä sarjakuvan että elokuvan muodossa, jättää hyvin vähän tilaa eriävälle mielipiteelle. Herrasmiesliiga oikaisee mutkia suoraksi, jättää mehukkaita käänteitä kokonaan pois kuvioista ja tönäisee katsojan eteen tekeleen, jossa on kaikki sarjakuvan hupsuus, mutta ei juuri lainkaan sen arvokkuutta.

Hellboyn tavoin vuonna 2004 ilmestynyt Van Helsing ei kärsinyt minkään tietyn alkuperäistarinan paineesta samassa määrin kuin nämä sen tyylilliset kumppanit. Pahinta onkin, että ilman riippakiveään Herrasmiesliiga olisi jopa ihan mukiinmenevä fantasiaseikkailu ja viihdyttävä tehosterymistely. Sisältäähän leffa monia erittäin nokkelia oivalluksia ja monelle Sean Conneryn harvinainen esiintyminen on varmasti kovaa valuuttaa, mutta kokonaisuutena Herrasmiesliiga saa näyttämään peukkua toukokuussa julkistetulle reboottausprojektille.

Mainittakoon vielä, että Herrasmiesliiga on se nimenomainen elokuva, joka kitki Mooren kiinnostuksen yhteistyöstä Hollywoodin kanssa.

Viiltävää aikalaiskuvausta

Alunperin jatkosarjana vuosina 1989 - 1996 julkaistu Helvetistä (From Hell) on sarjakuvakerronnan kiistattomia mestariteoksia ja yhteen koottuna todellinen tiiliskivi. Tarina sijoittuu viktoriaanisen ajan Lontooseen ja keskittyy erityisesti spekuloimaan maailman kuuluisimman sarjamurhaajan, Viiltäjä-Jackin, identiteettiä. Elokuvaksi tarina muokattiin vuonna 2001 ja keulakuvaksi saatiin peräti Johnny Depp.

Herrasmiesliigan tavoin From Hell ei kykene täysin adaptoitumaan alkuperäistarinaansa eikä se tosin kaikilta osin edes siihen pyri. Hykerryttävän kieroutunutta ja paikoitellen peräti karmivan mustaa huumoria viljelevä sarjakuvaromaani tuntuu paljon paremmalta kuin elokuvasovituksensa. Vaikutuksensa on varmasti sarjakuvan mustavalkoisuudella sekä Eddie Campbellin hivenen kyseenalaisella tuhertavalla piirrosjäljellä, jotka edesauttavat luettavan tarinan omaleimaisen painostavaa tunnelmaa.

Elokuvan visuaalinen ilme on silti sarjakuvasta irrallaan varsin onnistunut ja tuo mieleen Tim Burtonin tuotokset, erityisesti Deppin niin ikään tähdittämät elokuvat Päätön ratsumies (Sleepy Hollow, 1999) sekä Sweeney Todd: Fleet Streetin paholaisparturi (Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street, 2007). Itsenäisenä elokuvana tarkasteltuna From Hell on kiehtova ja otteessaan pitävä aikalaiskuvaus. Sarjakuvan fanille se ei aivan riitä, mutta alkuperäismateriaalista tietämättömälle luvassa on viihdyttävä elämys.

Dystopian ammattilainen

Mooren mielikuvituksekkuus ja yhteiskuntakriittisyys kietoutuvat parhaimmillaan toisiinsa kuin räväkkään tangoon heittäytynyt tanssipari. Kaksi upeinta esimerkkiä ovat jopa Rämeen olentoa ennen käynnistynyt V niin kuin verikosto (V For Vendetta, 1982 - 1985) sekä Vartijat (Watchmen, 1986 - 1987). Ensin mainittu sijoittuu vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen, jossa Iso-Britannia on vajonnut fasistisen valtiovallan alle. Ulkonaliikumiskiellot ovat käytössä ja kamerat valvovat kaikkea. Sorretun kansan esitaistelijaksi astuu V, kammottavia kokenut mystinen ja voimakas mies, joka tuo mieleen jonkinlaisen anarkistisen Robin Hoodin ja Batmanin risteytyksen.

Vuoden 2005 elokuvasovitus kohteli jo liki moitteettomasti alkuperäistarinaansa. Tunnelma on kohdillaan aina valon ja varjon tanssia myöten ja kuten erinomaisen näyttelijän kuuluukin, Hugo Weaving tekee naamion taakse kätkeytyneestä roolihahmostaan ilmeikkään ja inhimillisen. Natalie Portmanin virtuoosimainen työskentely on niin ikään tarinan kanssa sulassa sovussa. V niin kuin verikosto on paitsi omana itsenään henkeäsalpaavan hieno elokuva, myös sellainen teos, joka ei ainoastaan versioi lähdemateriaaliaan, vaan todella herättää sen henkiin.

V:tä seurasi W

Suomessakin vain englanninkielisellä nimellään tunnettu Watchmen toi pitkällisen odotuksen jälkeen teattereihin Alan Mooren tuotannon kulmakiven. Vartijat on myös koko sarjakuvataiteen arvostetuimpia teoksia. Se on tunnustettu lukuisilla Eisner-palkinnoilla, Hugo-palkinnolla ja se lukeutuu Time-lehden "Sata parasta romaania sitten vuoden 1923" -listalle ainoana sarjakuvana.

Vartijat ovat entisiä sankareita, jotka etsivät paikkaansa muuttuvassa maailmassa, jossa heitä ei enää tarvita, saatikka kaivata. Yhdysvallat voitti Vietnamin sodan puolellaan yli-ihminen nimeltä tohtori Manhattan ja Richard Nixon on Yhdysvaltain presidentti kolmannella kaudellaan. Tästä voinee jokainen päätellä, että kyseessä on verikoston tavoin vaihtoehtotodellisuus.

Kun yksi entisistä vartijoista murhataan äärimmäisen väkivaltaisesti, käynnistyy ketjureaktio, joka saattaa entiset sankarit yhteen selvittämään, onko kaiken taustalla jokin suurempi kuvio. Tarina ei ole perinteistä supersankariviihdettä, jossa sukkahousut suhisevat ja naiivit letkeutukset lentävät kirkkaiden otsien alta. Kyseessä on synkkä, raadollinen ja viimeisen päälle itseironinen kertomus siitä, mitä naamiosankaruus hyvin todennäköisesti oikeasti olisi. Sikäli onkin mielenkiintoista, että eräs klassisen trikoosankarisarjakuvan tärkeimmistä tarinoista, Batman: Tappava pila (Batman: The Killing Joke, 1988), on niin ikään Mooren kynästä.

Jos pyydetään määritelmää täydelliselle sarjakuvafilmatisoinnille, parempaa ehdokasta kuin Watchmen on tuskin ihan pikapuoliin odotettavissa. Romaaniin tutustuminen ennen elokuvan katselua saa aikaan vaikutelman, jossa sarjakuvan hahmot suorastaan karkaavat ruuduistaan. Dave Gibbonsin loihtimat värikkäät ja selkeärajaiset hahmot ovat näyteltyinä juuri sen näköisiä kuin heidän voisi olettaa olevan ja välillä on jopa vaikeuksia uskoa, että sarjakuvaversio todella syntyi ennen elokuvaa.

Watchmen-elokuvaa ryhdyttiin suunnittelemaan jo tuoreeltaan sarjakuvan julkaisun käynnistyttyä 80-luvulla. Konsepti siirtyi studiolta toiselle, mutta jäi aina vuoteen 2009 saakka toteutumatta. Lopputuloksen onnistuneisuus ei lepää ainoastaan alkuperäuskollisuuden varassa. Zack Snyderin ohjaus on mestarillista jälkeä, mikä antaa odottaa paljon myös miehen tulevilta sarjakuvafilmatisoinneilta, joista odotetuin lienee Batman v Superman: Dawn of Justice.

Watchmenille toi myös paljon sen suhteellisen tuntematon näyttelijäkaarti. Mieleenpainuvimmat roolisuoritukset ovat ehdottomasti Jeffrey Dean Morganin esittämä traaginen ihmisraunio Koomikko sekä Billy Crudupin enigmaattinen tohtori Manhattan, unohtamatta tietenkään sähäkkää Silkkiaavetta (Malin Åkerman), jota lateksi vähintäänkin pukee.

Any Moore?

Alan Mooren töistä on olemassa enemmänkin elokuvia. Näihin lukeutuvat Ragnarok, 1982; The Return of Swamp Thing, 1989 sekä Constantine, 2005. Sarjakuvateosten osalta Mooren viimeisin jättimenestys on Herrasmiesliiga. Materiaalia on syntynyt senkin jälkeen ja peräti sellaista, josta olisi ainesta kiehtovaksi elokuvaksi.

Hyvä esimerkki tällaisesta on vuoden 2012 Fashion Beast. Sarjakuvan tarina on peräisin kaunotar ja hirviö -satua mukailevasta elokuvakäsikirjoituksesta, jota Moore työsti jo 80-luvulla Sex Pistols -muusikko Malcolm McLarenin kanssa. Toinen elokuvana hyvin toimivia nimike voisi olla vaikkapa Top 10, joka kertoo poliisijoukosta planeetalla, jossa jokaisella aina perheen lemmikeistä lähtien on supervoimat ja värikäs asu.

Viime vuosien ja vuosikymmenten aikana on nähty paljon kulta-ajan kauhujen uudelleenherättelyä. Muumiot, vampyyrit ja dinosaurukset ovat tehneet toistuvia paluita. King Kong ja Godzilla ovat saaneet päivitetyt ilmeet peräti kahdesti. Olisiko sauma jossain vaiheessa otollinen myös Rämeen olennolle nousta laahustamaan pitkin pahaa-aavistamattomien pulliaisten pihoja?

Jarno Väistö 11.06.2015 klo 20:28

Uusimmat artikkelit

Tervetuloa, Chucky 2.0!

Vuoden 1988 kauhujännäri Child's Play innoitti peräti kuusi jatko-osaa, jotka kehittivät ja laajensivat lastenlelusta tappajaksi muuttuvan riivatun nuken mytologiaa mitä oudoimmilla ja viihdyttävimmillä tavoilla.Uusi Child's Play lähtee liikkeelle siitä, miten riippuvuus esineistä voi lähteä käsistä ja luottamus moderniin teknologiaan muuttuu painajaiseksi.

Jouni Vikman

Will Smith lupailee suuria

Tarjoaako Gemini Man jotain uutta ja ihmeellistä?

Jouni Vikman

Fast & Furious: Hobbs & Shaw – Egot törmäävät

Uutta Fast & Furious -elokuvaa odotellessa voi ikävää lieventää leffasarjan spin-offilla.

Jouni Vikman

Nyt on helvetti irti! Hellboy tulee taas

Guillermo del Toron Hellboysta on kulunut jo 15 vuotta ja sen jatko-osastakin yli kymmenen. Niiden tuottajat näkivät ajan kypsäksi uudelle sovitukselle alkuperäisestä sarjakuvasta.

Jouni Vikman

Captain Marvel on Marvel-elokuvien voimakkain hahmo

Captain Marvel käsittelee aikaisemmin näkemätöntä puolta Marvel-studion elokuvauniversumin historiasta ja esittelee uuden supersankarin.

Jouni Vikman

Näytä lisää artikkeleita...