Suuren suurissa jalanjäljissä

Kuluvan vuoden ylivoimaisesti odotetuimpien elokuvien joukko koostuu hieman erikoisesti lähes yksinomaan sci-fi-genren edustajista ja vieläpä sellaisista, jotka ovat tuomassa sarjoilleen pitkän tauon jälkeen jatkoa. Star Wars saa uuden episodin ja Mad Max tekee näyttävän paluun Fury Road -jatko-osallaan. Lähtökohtaisesti kaikki, mihin yhdistetään nimi Star Wars, myy kuin häkä ja Fury Roadia puolestaan on povattu jo ennakkoon peräti vuoden parhaaksi elokuvaksi. Mielenkiintoisen asetelmasta tekee toden teolla vasta kolmas, hieman riskialttiimpi hanke.

Jurassic Park -elokuvasarjan uuden osan riskaabelius on toki katsojan silmässä, mutta haastava sen asema on joka tapauksessa. Mad Maxin rattiin palaa sarjan alkuperäinen isä, joka esittelee tuttua miljöötä aiempaa moninkertaista näyttävämmin. Jurassic Worldin ohjakset ovat puolestaan tulokasohjaajan hyppysissä, joskin vanha maestro pitää vahtia tuottajan jakkaralla. Lisäksi Jurassic Park oli jo omana aikanaan erikoistehosteiden osalta vallankumouksellinen tienviitoittaja. Silmäkarkilla kikkailu ei enää sarjan neljännessä osassa riitä valttikortiksi, vaan tuoreen elokuvan on myös tarinansa puolesta ylitettävä todella korkealla keikkuva rima.

Jurassic World saa ensi-iltansa kesäkuussa. Uuden tulokkaan on kerrottu jatkavan ensimmäisen elokuvan tarinaa sivuuttaen kokonaan sarjan toisen ja kolmannen osan tapahtumat. Ratkaisu on odottamaton ja etenkin tuotannollisesta näkökulmasta on kiinnostavaa nähdä, miten aiemmissa osissa toteutetut ratkaisut näkyvät tai jäävät näkymättä uutuustuotannossa. Vaikka kahden viimeisimmän osan tarinoilla ei ole asiassa osaa taikka arpaa, on niiden tuotantoprosesseilla ollut lähes varmasti uusimpaankin osaan saakka yltävät vaikutukset. Nyt on oivallinen hetki tarkastella sitä kivijalkaa, jonka päälle Jurassic World rakentaa, sekä niitä hivenen hapertuneita fossiileja, joiden osalta sarjan ilmettä on syytä restauroida uudella lujemmalla aineksella.

Jurassic Park (1993)


Elokuvavuosi 1993 marssitti valkokankaille kunnioitettavan valikoiman laadukkaita elokuvateoksia, mutta jälkeenpäin tarkasteltuna se vertautuu kuluvaan vuoteen lähinnä eräänlaisena hiljaisten mestariteosten jaksona. Oscareissa ja Golden Globeissa palkintoja haalivat alkuvuodesta 1994 muiden muassa Schindlerin lista, Piano sekä Philadelphia. Ilman näin laadukkaita haastajia Jurassic Park olisi mahdollisesti voittanut muutakin kuin äänitys- ja tehostepalkintoja. Vallankumouksellisen dinosaurusrymistelyn tappio keskitysleiritarinalle parhaan elokuvan ja parhaan ohjauksen kategorioissa tuskin kuitenkaan kirpaisi kovin pahasti miestä kameran takana, sillä Steven Spielberg on tunnetusti molempien taidonnäytteiden isä.

Vaikka Ray Harryhausenin dinosaurusnuket aiheuttivat väristyksiä katsojien selkäpiissä jo vuosikymmeniä aiemmin, voidaan Spielbergin menstyneintä sci-fi -teosta pitää ensimmäisenä elokuvana, joka herätti dinosaurukset henkiin. Ilmestyessään Jurassic Park räjäytti totaalisesti pankin ja hallitsi kaikkien aikojen menestyneimmän elokuvan tittelillä suvereenisti kuin konsanaan keulakuvansa tyrannosaurus rex myöhäisen liitukauden karuja maisemia. Jurassic Parkin valtakauden päätti meteorin tavoin vasta toinen todellinen jättiläinen eli vuoden 1997 mestariteos Titanic. Tästä huolimatta Jurassic Park on raadellut samaisella listalla muiden muassa Leijonakuninkaan, Yön ritarin, yhtä vaille kaikki Harry Potterit sekä koko Hobitti-trilogian.

Dinosauruspuiston legendaarinen tarina sai, kuten niin monet muutkin hienot elokuvat, alkunsa kirjasta. Vuonna 2008 menehtynyt Michael Crichton loi vision geeniteknologian harppauksesta, joka mahdollistaisi dinosaurusten herättämisen henkiin. Steven Spielberg tarttui teokseen ja toteutti alkuperäistarinalle ilahduttavan uskollisen ja henkeäsalpaavan upean valkokangaskäännöksen, josta tuli elokuvataivaan legenda jo lähes ensi-iltansa myötä.

Tarina seuraa eräänlaisen koeyleisön matkaa Costa Rican rannikolla sijaitsevalle fiktiiviselle Isla Nublarin saarelle, johon ollaan avaamassa eläviä dinosauruksia esittelevä teemapuisto. Seurueeseen kuuluu kaksi paleontologia, Alan Grant ja Ellie Sattler (Sam Neill ja Laura Dern), matemaatikko Ian Malcolm (Jeff Goldblom) sekä lakimies Donald Gennaro (Martin Ferrero). Heidän lisäkseen dinojen verenhimoisia lähestymisyrityksiä väistelee teemapuiston joulupukkimainen isähahmo John Hammond (Richard Attenborough) sekä tämän lapsenlapset Lex ja Timmy (Ariana Richards ja Joseph Mazzello). Ikimuistoisissa sivuosissa nähdään myös Samuel L. Jackson vuotta ennen legendaarista Pulp Fiction -rooliaan sekä sittemmin Kolmas kivi auringosta -sarjassa esiintynyt mainio Wayne Knight. Koeputkidinojen tarjoama äkkirikastumisen mahdollisuus johtaa tietyt tahot pois kaidalta polulta ja tuloksena on mikäs muukaan kuin totaalinen katastrofi.

Jättimenestyksestään huolimatta Jurassic Park ei pääse karkaamaan veräjästä kritiikittä. Mahdollisesti eniten porua herättänyt tekijä on se, että Hollywoodin hirmuliskot luonut innovatiivinen tekijätiimi oikoi paikka paikoin melko jyrkkiä paleontologisia mutkia sumeilematta suoriksi. Kuuluisin esimerkki lienee ero Jurassic Parkin velociraptorin ja todellisen esihistoriallisen eläimen välillä. Velociraptor oli todellisuudessa polvenkorkuinen ja höyhenpeitteinen ja olisi todennäköisesti juossut ihmisen kohdatessaan mutkia vuorille. Vastine Jurassic Parkin versiolle löytyy kyllä esihistoriasta, mutta sen nimi on Utahraptor. Latinankielinen viittaus nopeuteen on ymmärrettävästi hieman seksikkäämpi nimeämisperuste kuin maisemiltaan suhteellisen karu yhdysvaltalainen osavaltio.

Tieteellisen epätarkkuuden kaltaisista sympaattisista hölmöilyistään huolimatta Jurassic Park on lajityypiltään vaikeasti määriteltävä ajaton klassikko, jonka erikoistehosteet vetävät nykyisen CGI- ja motion capture -aikakauden muoviselle ja pintakiiltoiselle ilmeelle vähintäänkin vertoja. Voisi jopa väittää, että vanhanaikaisesta mekaanisia ja digitaalisia menetelmiä yhdistelevästä tuotantotavastaan huolimatta - tai ehkä juuri sen vuoksi - se päihittää realistisuudessa suurimman osan nykypäivän tehosteherkuista mennen tullen. Sen ansiot eivät kuitenkaan rajoitu vain kosmeettisiin tekijöihin. Nerokkaan alkuperäisidean, soljuvan juonenkuljetuksen, ilmiömäisen näyttelijätyön sekä määrittelemättömän ja taianomaisen karismansa siivittämänä se on kiistatta parhaita tieteisseikkailuja ja katastrofielokuvia koskaan, ellei jopa se kaikkien aikojen paras. Lisäksi sen kattavimpiin kotiteatterijulkaisuihin sisältyvät lisämateriaalit ovat eräitä kiinnostavimmista kuunaan.

Kadonnut maailma - Jurassic Park (1997)


Elokuvasarjan toisessa osassa tarinan näyttämönä toimii puolestaan toinen fiktiivinen saari, Isla Sorna. Kyseessä on niin kutsuttu Alue B, joka toimi useimpien tietämättä alkuperäisen dinosauruspuiston kasvatuslaitoksena. Ykkösosan kauhujen jälkeen saarelle lähetetään eri tahojen toimesta erilliset tutkimusryhmät, joiden agendat lyövät kipinää ja tuloksena on, kappas vain, uusi katastrofi, joka poikii vielä saman elokuvan kuluessa kolmannen.

Kadonnut maailma perustuu edeltäjänsä tavoin Chrichtonin kirjaan, mutta lähinnä nimellisesti. Tarina on kirjan kertomana lähes täysin erilainen. Romaani antaa myös runsaasti tilaa kaaosteorian käsittelylle, jota kiehtovuudestaan huolimatta olisi ollut vaikea kääntää enää ykkösosaa toimivampaan tiiviiseen ja kiinnostavaan muotoon. Sarjan toinen osa ei muutoinkaan ole yhtä henkevä kuin edeltäjänsä, mutta tarvinneeko lihansyöjäsauruksia karkuun pötkiessä filosofiksi heittäytyäkään.

Jurassic Park oli siinä määrin uskottava kuin tieteisfiktio voi ylipäätään olla. Kadonnut maailma ei täysin kyennyt vastaavaan todentuntuun tai oikeammin sille ei käsikirjoituksensa osalta suotu moista luksusta. Suurteosten jatko-osien on oltava edeltäjiään suurempia, jotta niillä olisi saumaa lunastaa katsojiensa odotukset. Tämä puolestaan johtaa usein siihen, että näyttävyys puraisee ison verisen palan realistisuudesta. Toisiaan seuraavat tapahtumat palvelevat yleensä elokuvissa jotain tarkoitusta ellei kyseessä ole jokin Uuno Turhapuron tai ranskalaisen taide-elokuvan kaltainen tajunnanvirta.

Ero Jurassic Parkin ja sen seuraajan välillä on se, että ensimmäisen kohdalla voi unohtaa katselevansa käsikirjoitettua viihdettä, mutta toisessa se on jo vaikeampaa. Täysikasvuisen tyrannosauruksen mellastus San Diegon kaduilla kieltämättä näyttää jossain määrin siltä, miltä sen voisi kuvitella todellisuudessa näyttävän, mutta juonenkäänteen tarpeettomuus viihdearvon kasvattamista lukuun ottamatta tekee tarinasta läpinäkyvän kuin paistinrasva leivinpaperista. Tarkemmin ajatellen raadonsyöntiin todennäköisesti keskittyneen suurpedon äkilliselle liikennevalojen himolle sekä kaupunkibussiin kohdistuvalle raivonpuuskalle on hankalaa, joskaan ei täysin mahdotonta, keksiä loogisia perusteluja.

Kadonnut maailma - Jurassic Park kompastuu katsojan aliarviointiin välillä melko tökeröillä ylilyönneillä, mutta se on aivopieruistaan huolimatta silti erinomaisen viihdyttävä ja väkevän laadukas toimintaseikkailu. Se on paljolti sellainen, jonka jokainen dinosaurusten ystävä haluaisi itse tehdä jos vain osaisi. Sen jännitystä lataavat hetket ovat parhaimmillaan hiuksia nostattavia, toimintajaksot mukaansatempaavia ja muutamat yksittäiset humoristiset sutkautukset kaikesta korniudestaan huolimatta vallattomia ja aitoja.

Siitä huolimatta, että Kadonnut maailma ei syvällisessä tarinankerronnassa yllä aivan esikuvansa tasolle, pääsevät jotkin sen henkilöhahmoista tässä suhteessa jopa yllättämään. Jurassic Parkin kehyskertomuksen lomassa väreillyt kolmiodraaman poikanen saa kakkososassa haastajan Ian Malcolmin perhe-elämän kiemuroista. Merkittävästi kasvaneesta roolihahmojen joukkiosta huolimatta Jeff Goldblum pitää taitavasti keskushenkilön nyörit käsissään ja onnistuu siinä leffan loppuun saakka Julianne Moore ja Vince Vaughn siivellään. Sam Neillia ja Laura Dernia ei hieman yllättäen jää juuri kaipaamaan. Richard Attenborough uusii pikaisesti roolinsa, mieleenpainuvan sivuosan tekee kuin kelmiksi syntynyt ruotsalainen Peter Stormare ja Steven Spielberg jatkaa ohjaajana. Samassa yhteydessä on tietysti myönnettävä, että jotkin Kadonneen maailman henkilöhahmoista ovat onttoja kuin linnunpöntöt ja ansaitsevatkin päätyä hirmuliskojen ruoaksi.

Jurassic Park III (2001)


Sarjan kolmannen osan julkistus oli sarjan faneille unelmien täyttymys. Uutta osaa varten päivitetty logo lupaili jotain hyvin erilaista aiempaan nähden ja huhumyllyssä kimpoilivatkin erilaisten juonenkäänteiden ohella vaihtoehdot tyrannosauruksen syrjäyttävästä uudesta jättipedosta. Olisiko kyseessä kenties kalaravintoa suosinut Baryonyx vai kenties jokin muu tuntemattomampi laji? Jurassic Park pönkitti aikoinaan tyrannosaurus rexin statusta maailmanhistorian mahtavimpana petodinosauruksena. Kolmannen osan eläinkunnan pääroolia jaettaessa tiedossa oli jo tutkimustietoa paljon suuremmista megasaalistajista. Parrasvalot riistikin itselleen vahvimman oikeudella veret seisauttava Spinosaurus, jonka jättimäinen selkäevä ja pitkä krokotiilimainen kuono saavat yhä edelleen ihmettelemään sitä tosiseikkaa, että tuo lähes taruolennolta vaikuttava eläin on todella joskus tallannut planeettamme pintaa. Jurassic Park III myös luovutti ensi kertaa estradin lentoliskoille, mitä oli osattu ounastella jo kakkososan lopusta saakka.

Kunpa kolmannen dinosaurusseikkailun tarina vain olisi jaksanut kannatella kaiken edellä mainitun jännitteen. Tea Leoni ja William H. Macy ovat juuri oikeanlainen höpsö pariskunta, jonka puoliskot ovat haukanneet hieman liian suuren palan kakkua, ja tekevät parhaansa, mutta Sam Neillin rooli tuntuu päälle lätkäistyltä, mitä ei ainakaan auta se, että näin on asian laita jopa tarinassa. Mukaan on saatava joku, joka tuntee saaren. Ironista on se, että näin ovat saattaneet tokaista epäonnisen saarelle eksyneen Ericin vanhempien lisäksi lipputuloja kuolaavat Universalin pomot. 3D-printattu velociraptorin kaikukammiota simuloiva "metsästystorvi" saa dinosaurusnörtin kihisemään innostuksesta, mutta yrmeämmän satunnaiskatsojan hautaamaan kasvot kämmeniinsä.

Kerrassaan kutkuttelevista lähtökohdista ja rajattomista mahdollisuuksista huolimatta elokuva ei missään vaiheessa tunnu lunastavan koko potentiaaliaan. Se näyttää muutamia vaikuttavan upeita kuvia lukuun ottamatta pitkälti kasvihuoneessa kuvatulta ja antaa välillä samanlaisen vaikutelman kuin vanhanaikainen sotapeli, jonka putkimaiset kentät suorastaan valuvat pettymystä. Elokuvan maailma ei avaudu katsojan koettavaksi tarpeeksi laajana, vaan tapahtumista rynnätään seuraaviin kuin lautapelissä.

Kolmannen osan suhteen Spielberg astui sivuun ja luovutti manttelin Joe Johnstonille, joka teki myöhemmin ensiluokkaista jälkeä ensimmäisen Captain America -leffan parissa. Jurassic Park III ei kuitenkaan yllä enää likimainkaan samankaltaiseen psykologisuuteen tai haastavuuteen kuin sarjan ensimmäinen tai edes toinen osa. Se on vauhdikas ja viihteellinen ja varmasti joidenkin mielestä näillä osa-alueilla silkka napakymppi, mutta kantaakseen nimeä Jurassic Park, se ei kerta kaikkiaan ole riittävän hyvä.

Esihistoriallisessa kaislikossa suhisee jälleen


Yli 20 vuotta ensimmäisestä ja lähes 15 vuotta viimeisestä osastaan Jurassic Park saa viimein kauan odotettua jatkoa. Vuosien varrella on kuultu mitä monipuolisimpia huhuja liittyen uuden elokuvan premissiin. Lasersäteillä varustetut velociraptorin ja ihmisen risteytykset tulivatkin mainituiksi jo aiemmassa Leffatykin artikkelissa. Hieman uskottavampi ja mahdollisesti jopa ihan toimivakin lähtötilanne olisi asettanut Ellie Sattlerin uuden tarinan keskiöön, sillä olihan edellinen osa selkeästi Sam Neillin oma. Jotkin esitiedot povasivat neljännen elokuvan käsittelevän yksinomaan vedeneläviä. Jurassic Worldin trailerin perusteella luvassa olisi silloinkin ollut luultavasti melkoisen vaikuttavaa materiaalia. Trailerista on myös poimittavissa koulutetut raptorit, jotka lukeutuivat alun perin uskomattomilta kuulostaviin ja myötähäpeän tunnetta herätteleviin huhuihin, mutta näyttävät omin silmin nähtynä sittenkin aivan törkeän hyvältä. Jää nähtäväksi, sorrutaanko tässä ja elokuvan muissa ratkaisuissa ylilyönteihin.

Tarina joka nyt tullaan näkemään, sijoittuu aikaan 22 vuotta ensimmäisen elokuvan tapahtumista. Teemapuisto on ollut toiminnassa 10 vuotta ja kävijämäärät ovat kääntyneet laskuun. Uudelle vetonaulalle on kova kysyntä ja Jurassic Worldin tiedemiehet päätyvät luomaan geenimuunnellun hybridin. Ei liene tarpeen sanoa, mitä sitten tapahtuu. Pääositus on aiempiin elokuviin nähden laitettu lähes totaalisesti uusiksi. Uuden leffan keulakuvina nähdään Neillin, Dernin ja Goldblumin sijasta Bryce Dallas Howard sekä Chris Pratt. Ainoa entuudestaan tuttu henkilöhahmo on ykkösosan velociraptorhautomossa viisastellut Henry Wu, jota esittää edelleen BD Wong. Elokuvan mahdollisesti kiinnostavin roolitus on Vincent D'Onofrio, joka on tuoreeltaan tehnyt hämmentävän vaikuttavaa jälkeä Marvelin ja Netflixin yhteistuotannossa Daredevil.

Ennakkovaikutelman perusteella Jurassic World pyrkii profiloitumaan sarjan uudelleenistuttavaksi merkkiteokseksi. Onnistuessaan se voi toimia ponnahduslautana sarjalle upeita uusia tieteisvisioita. Epäonnistuessaan se puolestaan hautaa sarjan tasolle, jossa se joko hiipuu unholaan tai ryhtyy suoltamaan toinen toistaan heikompia jatko-osan jatko-osia. Suurteoksen pyrkimyksistä kertoo paitsi aiempien jatko-osien pyyhkäisy pois pöydältä, myös alkuperäistarinaa lähestyvä lähtötilanne sekä hahmokavalkadin uudistus, joka tosin voi yhtä hyvin enteillä heikkolaatuista jatko-osaa kuin onnistunutta modernisointia. Uskalias ratkaisu on myös Spielbergin valitseman nuoren ja tuntemattoman ohjaajan, Colin Trevorrown pestaus.

Suuret saappaat täytettäviksi

Jurassic Park käynnisti ilmestyttyään jättimäinen dinosaurusbuumin, joka muokkasi pysyvästi myös muuta viihdeteollisuutta. Dinosaurusten esiintyvyys lisääntyi ylipäätään merkittävästi, mutta se miltä ne näyttivät, oli iskostettu uskomattoman lahjakkaiden Stan Winstonin, Phil Tippettin, Michael Lantierin ja Dennis Murenin toimesta. Jurassic Parkin tyrannosauruksen ulkonäkö ja ääni on niin usein uudelleenkäytetty ja kopioitu, että mikäli jonkin erikoisen kommervenkin kautta todellisen yksilön kanssa päätyisi nokikkain, tuntuisivat sen mahdolliset eroavuudet elokuvaversioon nähden suorastaan typeriltä. Populaarikulttuurin ja sen kanssa kylkimyyryssä kulkevan lelu- ja lastentarviketeollisuuden kokeman piristysruiskeen lisäksi Jurassic Park aiheutti suoranaisen ryntäyksen paleontologikoulutuksiin.

Oman suosikkielokuvan nimeäminen on monelle haaste. Sen sijaan niiltä, joiden suosikki on Jurassic Park, nimeäminen vaikuttaa luonnistuvan helposti. Ensi kerran noin 8-vuotiaana nähtynä se herätti henkiin erään allekirjoittaneen suurimmista mielenkiinnon kohteista. Jälkikäteen ajatellen sen voi todeta olleen se nimenomainen teos, joka sai rakastumaan elokuviin ja oivaltamaan, mihin kaikkeen ne todella pystyvät. Jurassic Parkia ylistävät tahot myöntävät myös usein varsin avoimesti vaihtelevan suuruisen antipatiansa sitä seuranneita jatko-osia kohtaan.

Alkuperäisen Jurassic Parkin aiheuttamia väristyksiä eivät myöhemmät osat ole kyenneet päihittämään ja se on viiltävän julma fakta. On myös erittäin epätodennäköistä, että Jurassic World tai sitä mahdollisesti seuraavat jatko-osat siihen kaikesta näyttävyydestään huolimatta pystyisivät. Odotettavissa on siitä huolimatta trailerin, teasereiden sekä muiden ennakkotietojen perusteella kirjaimellinen evoluution harppaus, joka tulee epäilemättä tarjoamaan sarjan faneille taivaan mannaa. Olkoonkin spekulaatiota, mutta kaikista epävarmuustekijöistä ja hurjista suorituspaineista huolimatta Jurassic World huokuu laatua ja tietynlaista tervettä itsevarmuutta. Tallooko se haastajat jalkoihinsa vai kokeeko sarja sukupuuton? Tässä vaiheessa on syytä ristiä kädet kyynärpäitä myöten ja toivoa, että se tekisi edes alkuperäistarinalle kunniaa. Hold on to your butts!

Jarno Väistö 14.05.2015 klo 07:31

Uusimmat artikkelit

Tervetuloa, Chucky 2.0!

Vuoden 1988 kauhujännäri Child's Play innoitti peräti kuusi jatko-osaa, jotka kehittivät ja laajensivat lastenlelusta tappajaksi muuttuvan riivatun nuken mytologiaa mitä oudoimmilla ja viihdyttävimmillä tavoilla.Uusi Child's Play lähtee liikkeelle siitä, miten riippuvuus esineistä voi lähteä käsistä ja luottamus moderniin teknologiaan muuttuu painajaiseksi.

Jouni Vikman

Will Smith lupailee suuria

Tarjoaako Gemini Man jotain uutta ja ihmeellistä?

Jouni Vikman

Fast & Furious: Hobbs & Shaw – Egot törmäävät

Uutta Fast & Furious -elokuvaa odotellessa voi ikävää lieventää leffasarjan spin-offilla.

Jouni Vikman

Nyt on helvetti irti! Hellboy tulee taas

Guillermo del Toron Hellboysta on kulunut jo 15 vuotta ja sen jatko-osastakin yli kymmenen. Niiden tuottajat näkivät ajan kypsäksi uudelle sovitukselle alkuperäisestä sarjakuvasta.

Jouni Vikman

Captain Marvel on Marvel-elokuvien voimakkain hahmo

Captain Marvel käsittelee aikaisemmin näkemätöntä puolta Marvel-studion elokuvauniversumin historiasta ja esittelee uuden supersankarin.

Jouni Vikman

Näytä lisää artikkeleita...