Hetki ennen alkua

Alkuteksteillä voi kertoa muustakin kuin tekijöistä.

"Hurmaa yleisösi lopussa", kehotti käsikirjoituspappa Robert McKee, "ja he antavat sinulle kaiken anteeksi." Mutta miten saada keskittymishäiriöinen nykykatsoja istumaan edes läpi alkutekstien?








Kun Thomas Edison vuonna 1897 käytti yksinkertaista tekstikylttiä merkitäkseen varhaisiin taltiointeihinsa yhtiönsä nimen, vuosiluvun ja tekijänoikeuden, hän ei tietenkään voinut aavistaa, miten keskeisesti alkutekstit tulisivat muovautumaan osaksi elokuvakerrontaa. Informatiivisista tekstiplansseista kuitenkin muodostui nopeasti tapa, joka laajeni pian noteeraamaan työryhmästä keskeiset, taiteellisesti vastuussa olevat tekijät. Kun elokuvat kehittyivät vuosisadan alussa nopeasti taiteellisesti kunnianhimoisemmiksi, myös alkutekstit saivat enemmän tilaa ja niitä alettiin jopa koristella kehyksin. Niiden keskeinen tehtävä oli silti yleisesti sinetöidä tuotantoyhtiöiden sopimuksien oikeellisuus.

Äänielokuvan kehittyessä alkutekstien mahdollisuus kerronnallisena elementtinä huomattiin. Animoidut tekstit saattoivat vyöryä ruutuun tehosteäänien saattelemana ja näyttelijät voitiin esitellä suureellisesti omissa kuvissaan. Tekstikohtauksista tuli trailerinomaisia sisäänheittäjiä tulevalle tarinalle: kun kirjoitettu sana yhdistettiin liikkuvaan kuvaan, se jäi mieleen aivan uudella tavalla. Alkutekstit pönkittivät tehokkaasti tuoreita tähtikultteja.

Television yleistyessä ja ajaessa ihmiset koteihinsa elokuva-ala vastasi haasteeseen tarjoamalla yleisöille uudenlaisia kokemuksia. Ei ole sattumaa, että 50-luvulla nähtiin 3D-villitysten ja superlaajojen kuvasuhdekokeilujen lisäksi pyrkimystä uudenlaiseen tuotantoarvoon myös alkuteksteissä. Barbarellan (1968) alkukohtauksessa Jane Fonda ravistelee krediitit näkyviin hiuksistaan - epäilemättä tyylittelyä, jota televisio ei siihen aikaan tarjonnut. 50- ja 60 -luvulla myös löivät läpi kenties kaikkein legendaarisimmat title-suunnittelijat Saul Bassista (Kultainen käsivarsi, Vertigo, Erään murhan anatomia) Maurice "Bond" Binderiin (Dr. No, Goldfinger). Alkutekstikohtauksista tuli tunnelmanvirittäjiä, joita ulkoistettiin nimekkäille suunnittelijoille ja niihin myös panostettiin ajallisesti huomattavan paljon.

Toisaalta harva aikoinaan tiesi, että esimerkiksi elokuvan Kuin surmaisi satakielen (1962) muistettavan alkutekstijakson takana ei ole ohjaaja Mulligan, vaan lasten tuotekuviin aikoinaan erikoistunut Stephen Frankfurt. Vaikka Saul Bassin pala-animaatiotyyliä on mahdoton olla tunnistamatta siihen kerran tutustuttuaan, hänen animaationsa on yhä ensisijaisesti myyty yleisölle Hitchcock-brändinä.

Eräs merkittävä tekninen askel nähtiin 1978, kun Richard Donnerin Teräsmies lähti käyntiin digitaalisesti luoduilla alkuteksteillä. Vastaavanlaista nähtiin 80-luvulla yhä enemmän, ja työkalujen kehittyessä digitaalisuus on vakiinnuttanut asemansa alkuteksteissäkin.

Nykyelokuvan alkutekstikohtaus on monesti ekonominen tietopaketti, jolla tarjotaan katsojalle pikaisesti välttämättömät eväät elokuvan seuraamiseen: The Kingdom (2007) referoi ensiminuutteihinsa Lähi-idän merkityksen Yhdysvalloille öljyntuottajana. Watchmen (2009) puristaa alkuperäisteoksensa jättimäisen vaihtoehtohistorian The Times They Are a-Changin'iin. Lord of War (2005) kiteyttää alkuteksteissään elokuvan pointin yhden luodin matkaksi tehtaalta päähän.

Toisena kuluvan vuosituhannen trendinä voinee pitää tilaan liikkeiltään istutettuja alkutekstejä, joiden pioneeri lienee (nykyään ehkä vaatimattomalta näyttävä) Fincherin Panic Room (2002). Toisaalta ohjaajan aiempi Seitsemän (1995) on vahva esimerkki alkutekstiperinteen elämisestä myös perinteisin keinoin toteutettuna. Alkukohtauksen luonut Kyle Cooper onkin monista moderni Saul Bass.








Sopii kysyä, miten 2010-luvun alkutekstimaailmassa voi enää erottua?

1. Muuttumatta.







Woody Allenin hillittyä kapinaa on ollut Annie Hallista (1977) lähtien säilyttää alkuteksteissään miltei aina sama fontti, Windsor Light Condensed mustalla taustalla. Nautitaan kevyen jatsin kanssa.

2. Provosoimalla.






Gaspar Noén Enter the Void (2009) sisältää epilepsiavaroituksen, joka lunastetaan stroboteksteillä ennen itse tarinan alkamista. Haneken Funny Games (1997) vaihtaa perheen autoradiossa klassisen grindcoreksi irvokkaanpunaisten tekstiplanssien alla. Spring Breakers (2012) välkehtii jerseyshore-estetiikkaansa merellisiä neonvaloja muistuttavilla fonteilla.

3. Yksinkertaisesti.








Toisinaan fiksikuva Scarlett Johanssonista riittää.

Lähteet: The Film Before the Film (Thoes, Pérez 2013)

Jussi Sandhu 16.08.2013 klo 06:51

Uusimmat artikkelit

Tervetuloa, Chucky 2.0!

Vuoden 1988 kauhujännäri Child's Play innoitti peräti kuusi jatko-osaa, jotka kehittivät ja laajensivat lastenlelusta tappajaksi muuttuvan riivatun nuken mytologiaa mitä oudoimmilla ja viihdyttävimmillä tavoilla.Uusi Child's Play lähtee liikkeelle siitä, miten riippuvuus esineistä voi lähteä käsistä ja luottamus moderniin teknologiaan muuttuu painajaiseksi.

Jouni Vikman

Will Smith lupailee suuria

Tarjoaako Gemini Man jotain uutta ja ihmeellistä?

Jouni Vikman

Fast & Furious: Hobbs & Shaw – Egot törmäävät

Uutta Fast & Furious -elokuvaa odotellessa voi ikävää lieventää leffasarjan spin-offilla.

Jouni Vikman

Nyt on helvetti irti! Hellboy tulee taas

Guillermo del Toron Hellboysta on kulunut jo 15 vuotta ja sen jatko-osastakin yli kymmenen. Niiden tuottajat näkivät ajan kypsäksi uudelle sovitukselle alkuperäisestä sarjakuvasta.

Jouni Vikman

Captain Marvel on Marvel-elokuvien voimakkain hahmo

Captain Marvel käsittelee aikaisemmin näkemätöntä puolta Marvel-studion elokuvauniversumin historiasta ja esittelee uuden supersankarin.

Jouni Vikman

Näytä lisää artikkeleita...