Ray Harryhausen 1920-2013




Kun Ray Harryhausen näki King Kongin sen ilmestyessä vuonna 1933, hän tiesi haluavansa tehdä elokuvia.


Innostus ajoi Rayn perheen autotalliin tekemään kokeiluja filmin ja animaation kanssa. Vanhempien kannustamana hän alkoi opiskella iltakoulun tuella valokuvausta, leikkaamista ja lavastamista. Isä Fred, jolla oli kokemusta insinöörintyöstä, teki hänen apunaan runkoja animaatiomalleihin. Autotallissa alkoi hiljalleen syntyä kunnianhimoinen teos "Evolution", joka käsittäisi koko elämän synnyn maan päällä. Ray kuitenkin luopui yksinäisestä projektistaan parikymppisenä, kun jättistudion resursseilla tehty Disneyn Fantasia iski elokuvateattereihin.


"Evolution" ei ollut kuitenkaan hukkatyötä; sen aikana Harryhausen opetteli tekemään lukuisia malleja, jotka tekivät vaikutuksen muun muassa kirjailija Ray Bradburyyn sekä tehostepioneeri Willis O'Brieniin, joka juuri oli Harryhausenin ihaileman King Kongin monumentaalisten kuvien takana. Lopulta Harryhausenin työn näki tuottaja-animaattori George Pal, joka palkkasi hänet Puppetoons-lyhytelokuviin animaattoriksi. Jalka oli oven välissä.


Yhden miehen animaatiomaratoni


Harryhausenin kädenjälki oli epäilemättä alkanut yksilöityä jo tämän tehtyä yhteistyötä Willis O'Brienin kanssa ensimmäisessä kokopitkässään Mighty Joe Young, mutta brändi sai nimensä ensimmäisen Sinbad-elokuvan The 7th Voyage of Sinbad myötä. Koska elokuvayleisöjen arveltiin yhdistävän termi animaatio piirroselokuviin, Sinbadia markkinoitiin "dynamaationa", viitaten dynaamiseen animaatioon, jossa mallit ovat vuorovaikutuksessa oikeiden ihmisten kanssa.


Resurssien vähäisyys ei koskaan pidätellyt Harryhausenia. Hänen tuottamansa "Mother Goose"-satuanimaatiot saivat alkunsa, kun Kodak tyhjensi vanhentuvan filmin varastoaan. Kun Bradburyn kertomukseen perustuva The Beast from 20 000 Fathoms sai lopulta visioonsa nähden liian pienen budjetin, Harryhausen joutui kehittämään työskentelytapaansa ekonomisemmaksi.



"Dynamaation" työprosessi on perusteiltaan melko yksinkertainen. Ensin projisoidaan kuvattua materiaalia takakankaalle, jonka edessä on animaatiolava nukkeineen. Sen edessä taas on lasilevy, jonka läpi kamera kuvaa. Lasiin piirretään mustalla matte-osio, joka peittää animaatiolavan osat, joiden ei haluta näkyvän kuvassa. Seuraa pitkällisin työrupeama, jossa taustaprojisointi taltioidaan kameraan kuva kuvalta yhdessä stop motion -animoinnin kanssa. Kun kuva on animoitu, matte-lasi vaihdetaan päinvastaiseen ja aiemmin mustattu kohta kuvasta korvataan taustakuvan puuttuneella osasella. Filmille saadaan näin kokonainen lopputulos, jossa animaatio toimii keskellä todellista ympäristöä.




Suhteessa tietokoneistettuun animointiin Harryhausenin käsityö oli intuitiivisempaa ja käytännössä vaati pitkällistä yksilötyötä. Yksi inhimillinen virhe saattoi merkitä päivien työrupeaman mitätöimistä. Dokumentissa Ray Harryhausen: Special Effects Titan hän muistelee: "Toisinaan jouduin pitämään pienen tauon vastatakseni puhelimeen, jonka jälkeen palasin töihin ja hahmon liikkeessä saattoi sen vuoksi tapahtua nykäisy väärään suuntaan."


Pikkutarkka työskentely vaati tietenkin myös tekijän läsnäoloa esituotannossa ja kuvauspaikalla. 7th Voyage of Sinbadissa tapahtuvaa (ja myöhemmin Jason and the Argonautsissa huipennettua) luurankomiekkailukohtausta varten kohtaus harjoiteltiin luurankostuntin kanssa kymmeniä kertoja, kunnes kamerat kävivät ja päähenkilö huitoi ilmaa - koreografin taputtaessa käsiään merkiksi siitä, milloin miekat osuisivat toisiinsa. Näyttelijöitä autettiin ymmärtämään lopputulosta piirustuksilla ja toisinaan heidän katseensa suuntaa ohjattiin kepillä, jonka päässä oli piirros silmästä. Stop motion -animaation piirissä syntyivät siis työtavat, joita erikoistehosteiden kanssa käytetään edelleen.




Jasonia näytellyt Todd Armstrong muistelee tätä uutta työskentelytapaa eräänlaisena leikkinä, jossa näyttelijälle ainoa vaihtoehto on antautua osaksi elokuvantekijän mielikuvitusta. Harryhausen kommentoi: "Fantasiamaailmojen ilmaisuun elokuva on ylivoimainen formaatti. [...] Minulta kysyttiin joskus, miksen vain pue miestä hirviöpukuun. Se olisi kieltämättä helpoin ratkaisu, mutta minulle tämä oli paras tapa työskennellä."


Harryhausenille animointi oli paras tapa päästä luomustensa pinnan alle. Hän teki suunnittelutyönsä eteen paljon taustatutkimusta ja pohjasi olentojen liikkumistyylin todellisiin eläimiin. Mighty Joe Youngin työstämisen aikana Harryhausen paljasti jopa syöneensä tauolla selleriä ja porkkanoita, jotta voisi tuntea itsensä gorillaksi.


Special Effects Titan -dokumentissa haastateltu erikoistehostetaiteilija Dennis Muren ihastelee erityisesti Harryhausenin kykyä tuoda ilmeikkyyttä kasvottomiin ja periaatteessa tylsiin malleihin, kuten lentäviin lautasiin ja yksittäisiin jättilonkeroihin. Elokuvahistorioitsija Tony Dalton muistuttaa, että Harryhausen ei koskaan kutsunut luomuksiaan hirviöiksi; hänelle kaikilla oli erilainen persoona. Taitava animaattori suhtautuu hahmoonsa kuin näyttelijä.


Kun ala siirtyi tietokoneistumisen taitteessa stop motionista yhä enemmän CGI:n pariin, Harryhausen katsoi parhaaksi jäädä eläkkeelle. Hän pokkasi vuonna 1992 erityisoscarin elämäntyöstään erikoistehosteiden parissa.


Digitalisoitunut käsityö


CGI-teknologian keskeisenä käännekohtana pidetään usein Spielbergin Jurassic Parkia. Sen saapuessa teattereihin vuonna 1993 Harryhausen oli jo eläköitynyt, mutta kertoi vaikuttuneensa näkemästään suuresti. "Tietenkin elokuvantekijä käyttää aina sitä, mikä hänen käsillään on... en keksi Jurassic Parkista huonoa sanaa, vaikka itse työskentelisin yhä mieluummin mallien kuin tietokoneiden parissa."


Hauskana yksityiskohtana monet nykyajan CGI-pioneereista kumartavat töissään avoimesti Harryhausenille - Spielberg on jopa myöntänyt, että Jurassic Parkin dinosaurusten liikehdintä noudattelee the Beast from 20 000 Fathomsia. Voisi siis miltei sanoa, että mielikuvamme liikkuvista dinosauruksista on lähtöisin Harryhausenilta.


Stop motion ei ole tietenkään taiteenlajina täysin kuollut: animaattori-ohjaajat kuten Henry Selick ja Nick Park ovat keränneet kunnioitusta tämänkin vuosituhannen puolella animaatiotöillä, joille ei voisi kuvitella CGI-korviketta. Toisaalta Harryhausenin kaltaista dynamaatiota, jossa live action -materiaali kohtaa stop motion -animaation, ei ole enää nähty.


Tietokoneanimaation jatkuvasta kehityksestä huolimatta kahdella toteutustavalla on edelleen silmiinpistävä ero: CGI:llä saavutetaan realistinen liikkeen sulavuus, mutta toisaalta aivomme tunnistavat edelleen fyysisen mallin eron digitaaliseen. Lateksikumi on konkretiaa.


Harryhausen itse pohti käsityönsä tuovan lopputulokseen tietyn painajaismaisen aspektin. "Mallinihan ovat tavallaan oudon näköisiä. Jos elokuviemme fantasia olisi ollut liian todellista, niiden unenomaisuus olisi kärsinyt."





Ohjaaja John Landis luonnehtii Harryhausenia tyhjentävästi: "Hän on ainoa tekninen elokuvatyöntekijä, joka on myös auteur."


Mikäli auteurismin keskeinen määrittäjä on tekijän tunnistettava kädenjälki, Ray Harryhausen todella oli sitä. Hänen olennoillaan on omaperäinen yleisilme ja yhtenevä tapa käyttäytyä. Uran kulmakivet kuten Jason and the Argonauts, Clash of the Titans ja Sinbad-elokuvat ovat käsitteellistyneet nimenomaan Harryhausen-elokuviksi sen sijaan, että ne kategorisoitaisiin ohjaajiensa mukaan. Lisäksi Harryhausen oli yleensä liikkeellepaneva voima elokuviensa tuotannoissa: Harryhausen vastasi olentojensa suunnittelun lisäksi elokuvan konseptoinnista, yleensä myi elokuvansa tuotantoon ja oli läsnä kuvauspaikalla havainnollistamassa visiotaan.


Nykyään yhden CGI-hahmon takana työskentelee yleensä työläisten pataljoona. Vaikka tietokoneanimaatiostakin voitaisiin puhua käsityönä, on yksittäisen ihmisen visiolle sen kollektiivisen työmuodon vuoksi vähemmän tilaa. Lisäksi ottaen huomioon Harryhausenin aseman animaattorina, jonka elokuvissa työskenteli yleensä erillinen ohjaaja, hän oli kenttänsä edustajana todella poikkeuksellinen.


Ray Harryhausen nukkui pois Lontoon kodissaan 7. toukokuuta 2013. Hän oli 92-vuotias.

Jussi Sandhu 09.05.2013 klo 17:53

Uusimmat artikkelit

Tervetuloa, Chucky 2.0!

Vuoden 1988 kauhujännäri Child's Play innoitti peräti kuusi jatko-osaa, jotka kehittivät ja laajensivat lastenlelusta tappajaksi muuttuvan riivatun nuken mytologiaa mitä oudoimmilla ja viihdyttävimmillä tavoilla.Uusi Child's Play lähtee liikkeelle siitä, miten riippuvuus esineistä voi lähteä käsistä ja luottamus moderniin teknologiaan muuttuu painajaiseksi.

Jouni Vikman

Will Smith lupailee suuria

Tarjoaako Gemini Man jotain uutta ja ihmeellistä?

Jouni Vikman

Fast & Furious: Hobbs & Shaw – Egot törmäävät

Uutta Fast & Furious -elokuvaa odotellessa voi ikävää lieventää leffasarjan spin-offilla.

Jouni Vikman

Nyt on helvetti irti! Hellboy tulee taas

Guillermo del Toron Hellboysta on kulunut jo 15 vuotta ja sen jatko-osastakin yli kymmenen. Niiden tuottajat näkivät ajan kypsäksi uudelle sovitukselle alkuperäisestä sarjakuvasta.

Jouni Vikman

Captain Marvel on Marvel-elokuvien voimakkain hahmo

Captain Marvel käsittelee aikaisemmin näkemätöntä puolta Marvel-studion elokuvauniversumin historiasta ja esittelee uuden supersankarin.

Jouni Vikman

Näytä lisää artikkeleita...