Cinemadrome 666: Zombasta slapstick-pornoon



"Kaiken kaikkiaan, yksi parhaista festareista tähän asti", arvioi Cinemadromen järjestäjä Tomi Peuhkurinen tyytyväisenä. Eikä ihme, sillä järjestyksessä jo yhdestoista Cinemadrome-festivaali Cinemadrome 666 veti 19-20.4. Tampereen elokuvateatteri Niagaraan väkeä noin tuplasti viime kevääseen nähden.

Pirkanmaan elokuvakeskuksen ja Trash Videon yhdessä järjestämän tapahtuman vetonauloja ovat aina olleet Night Visionsin linjoja mukailevat kauhu-, toiminta-, scifi-, roska-, sekä kulttielokuvat, mutta tänä vuonna mukaan saatiin myös kaksi ensi-iltaa, joita Visionsissa ei nähty: tuore uusintaversio Sam Raimin kauhuklassikosta Evil Dead (2013), sekä blogimaailmassa laajalti huomiota herättäneen indie-tekijä Sami Pöyryn esikoiskokopitkä Zomba di mare (2013). Molemmat näytökset myytiin loppuun.


Ei vain tuontitavaraa Helsingistä

Ennen Dromea oli Night Visions Tampere, jossa pääkaupunkiseudulta tuotiin näytille yksi Visions-elokuva illassa. Niiden kävijämäärä jäi alhaiseksi. Uudet tuulet puhalsivat kesällä 2010, kun Elokuvakeskuksella työskentelevä Peuhkurinen järjesti yhteistyössä elokuvakerho Monroen kanssa MindFuck-yön. Yön pikkutunneille kestänyt yhteisnäytös sisälsi elokuvat The Machinist (2004), Viikset (2005) ja Naapuri (2005).

"Mindfuck-tapahtuma sai minut huomaamaan että tällainenhan voisi toimia. Ja puhtaasti yhteensattumana noihin aikoihin Trash Videon aktiivijäsen Ville Lähde kysyi, huvittaisiko näyttää Night Visions -leffoja pitkän tauon jälkeen", Peuhkurinen muistelee. "Siitä lähti sitten Cinemadromen nykymuoto, perustuen Mindfuck-iltaan sekä tietty siihen faktaan että leffa per ilta ei yksinkertaisesti toimi."

Jo marraskuussa 2010 järjestettiin ensimmäinen Cinemadrome, joka otti nopeasti tuulta alleen. Nykyään tapahtuma järjestetään Niagarassa kolmesta viiteen kertaan vuodessa.

Vakiintuneesta asemastaankin huolimatta Cinemadrome tulee jatkossa olemaan festivaalina riippuvainen Night Visionsista, jonka tärpeistä Dromen ohjelmisto valtaosin koostuu. "Filmikopioiden hankkiminen on vain niin kallista", Peuhkurinen selittää. "Edes täydellä salilla ei aina saada katettua hankintakustannuksia". Dromen kaltaisia, toistuvia Visionsin "pikkuveljiä" muualla Suomessa ovat Iissä järjestettävä Iik!, Joensuun Cinemare sekä Hurme-festivaali Turussa.

Joka Cinemadromeen pyritään kuitenkin tuomaan jotain, mitä Helsingissä ei näe. Yleensä tavoitteena on ollut sujauttaa ohjelmistoon kotimainen indie-elokuva, joka on Lähteelle tekijänä tuttu kenttä. Tällä kertaa findie-valinta oli poikkeuksellisesti kokopitkä: Zomba di mare sai esityspaikkansa jo vuosi sitten, kun Sami Pöyryn lyhytelokuva Zomba Intenso näytettiin Fulcin Zombien (1979) alkukuvana Cinemadrome 4: The Final Chapterissa.

"Istuimme näytöksen jälkeen Ravintola 931:ssä ohjaajan kanssa", Peuhkurinen kertoo. "Pöyry kertoi ajatuksen kokopitkästä, jossa olisi Zombi paljussa. Sovimme siltä istumalta, että okei - jos tämä leffa vielä valmistuu, se näytetään meillä."

Zomba di maren viimeinen leikkausversio valmistui kaksi päivää ennen ensi-iltaansa Cinemadrome 666:n avajaiselokuvana. Siinä ei ollut zombia paljussa. Lisäksi Pöyry lohkaisi esipuheessaan anteeksipyynnön siitä, ettei elokuvassa nähdä tissejä. "Yritin, mutta kukaan ei halunnut näyttää".


Zomba di Maressa Jumalan kirkkaus valaisee katsojankin.

Alastomuuden puutteesta huolimatta riehakas Zomba voitti yleisön puolelleen. Elokuvaan on vaikea suhtautua findie-tuotantona, sillä se on jäljeltään poikkeuksellisen ammattimainen ja painii etenkin kuvakerronnallaan laadukkaimpien kotimaisten kanssa. Esikuville kumarrellaan pilke silmäkulmassa: ääniraita on dubattu jälkituotannossa liirumlaarum-italiaksi ja tekstitetty sitten suomeksi. Vaikka Zomba onkin lähtökohdiltaan kepeä kunnianosoitus roskalle, on se myös toistaiseksi ehkä vahvin osoitus siitä, että kotimaisen indie-elokuvan kenttä on todella monipuolistumassa.

"Täydellinen tilanne", Pöyry summasi tunnelmat näytöksen jälkeen. "Kukaan ei osaa sanoa mitään, mutta kertovat pitäneensä ja nauroivat oikeissa kohdissa. Niin sen pitää mennäkin."


Lauantaiyön kauniit kuvat

Vaikka perjantain muut ensi-illat, Bullet to the Head (2012) ja Evil Dead hoitivat Dromen tissi- ja verikiintiön ansiokkaasti täyteen, vanhojen filmikopioiden pariin päästiin vasta seuraavana päivänä. Lauantain korkkasi perinteeksi muodustunut Mielipuolen trailershow, jonka tarjoamat palaset b-elokuvista saivat yleisön riemastuneeseen vireeseen. Trailereina nähdyt Blood Sucking Freaks (1976), Disco Godfather (1979) ja etenkin The Green Slime (1968) olisivat epäilemättä omiaan tuleviin Drome-ohjelmistoihin, mutta esityskopion hankkiminen saattaa jäädä haaveeksi.

Crocodile (1981), elottomista eläinkuvista väkisin yhteenliimattu ja hämmentävillä zoomeilla kyllästetty jännityselokuva, esitettiin ajan hurmaavasti punertamalta 35-milliseltä. Krokotiilijahdin vaihtuessa Maniac-remaken (2012) kautta Death Wish 3:een (1985) pimeästä salista alkoi kuulua yhä tiheämmin kaljatölkkien availun naksuntaa.


Etiketistä huolimatta sisältä löytyi Death Wish 3:n filmikopio.

Vastikään edesmenneen Michael Winnerin Death Wish -elokuvasarjan kirkkain helmi keräsi ehkä määrällisesti vähemmän väkeä kuin Khalfounin Maniac, mutta yleisö kannusti Charles Bronsonia vigilante-tehtävässään sitäkin antaumuksellisemmin. Trash Videon "Bronson-guru" Matti Kuusniemi pohjusti näytöksen innokkaasti:

"Leffastahan tehtiin myös tietokonepeli! Siinä sinä saat olla Paul Kersey ja tehtävänäsi on ampua mahdollisimman paljon punkkareita, huoria ja narkkareita osumatta singolla vahingossa viattomiin pyörätuolimummoihin. Muistan, että kun tätä pelattiin nuorena, jäi punkkarit ampumatta."

Death Wishin jälkeen väki väheni huolella; kun toiseksi viimeinen elokuva alkoi puoli yhdeltä, jäljellä oli pitkälti enää koko päiväksi lipun ostaneita kestävyyskatsojia. Siksi myös illan viimeiset elokuvat olivat valintoina varsin rohkeita irtiottoja: Tukholmassa kuvattu pornotuotanto Bel Ami (1975) Harry "Deep Throat" Reemsin viiksillä ja kömpelöllä slapstick-huumorilla varustettuna, sekä Cheh Changin myyttinen ninjaseikkailu Five Element Ninjas (1982), jonka älyvapaata toimintavetoisuutta siivitti tekstitysten satunnainen puute. Bel Ami oli miltei joutua ongelmiin huonokuntoisen filmin palaessa puolivälissä elokuvaa puhki, mutta konehuoneen ripeän toiminnan ansiosta Harry Reems pääsi pian hoitamaan homman loppuun ja esitysaikataulussa pysyttiin.


Katkennut Bel Ami ensiavussa.

Peuhkurisen mukaan valtaosa Cinemadrome-yleisöstä ei juurikaan poikkea käytökseltään tavallisista elokuvissakävijöistä. "Yksittäistapauksia nyt aina löytyy." Five Element Ninjasin edetessä ilmeisesti 420-päivää viettänyt yksittäistapaus kyllästyi katsomaansa.

"Onko se nyt niin, että tää leffa on vaan kauniita kuvia? Kuin kukkia kedolla, mutta muutenhan tää on... ihan täyttä paskaa. Mä en nyt ymmärrä."

Takarivistä vastataan: "Leffan jälkeen, kaveri. Jos ei ymmärrä, voi poistua."

"Hei, täähän sitä paitsi halventaa naisia. Toi äskeinen leikkauskin, toi kuva kesti alle kaks sekuntia mut se ehti halventaa naisia--"

"Turpa kiinni nyt", toistuu stereona eri puolilta teatteria.

Mutistuaan hetken herrasmies puki päälleen ja käveli ulko-ovea kohti."Mut ei siinä, tossa oli hieno kuva taas. Visuaalista, tosi nättiä kuvaa."

Tänä vuonna Cinemadrome järjestetään vielä kahdesti; Halloween-yönä sekä kaksipäiväisenä syksyn päätapahtumana 15-16. marraskuuta. Ohjelmisto on jo suunnitteilla, mutta Peuhkurinen ei vielä suostu paljastamaan siitä yksityiskohtia.

"Esitämme ainakin perinteikkäästi yhden mykkäkauhuelokuvan livesäestyksellä", hän lupaa.

Onneksi Suomen kesä on lyhyt.

Kuvat: Ville Hakonen / Wacky Tie Films

Jussi Sandhu 25.04.2013 klo 19:19

Uusimmat artikkelit

Will Smith lupailee suuria

Tarjoaako Gemini Man jotain uutta ja ihmeellistä?

Jouni Vikman

Fast & Furious: Hobbs & Shaw – Egot törmäävät

Uutta Fast & Furious -elokuvaa odotellessa voi ikävää lieventää leffasarjan spin-offilla.

Jouni Vikman

Nyt on helvetti irti! Hellboy tulee taas

Guillermo del Toron Hellboysta on kulunut jo 15 vuotta ja sen jatko-osastakin yli kymmenen. Niiden tuottajat näkivät ajan kypsäksi uudelle sovitukselle alkuperäisestä sarjakuvasta.

Jouni Vikman

Captain Marvel on Marvel-elokuvien voimakkain hahmo

Captain Marvel käsittelee aikaisemmin näkemätöntä puolta Marvel-studion elokuvauniversumin historiasta ja esittelee uuden supersankarin.

Jouni Vikman

Stephen Kingin kuollut projekti heräsi henkiin

Kauhumestari on taas kovassa huudossa.

Jouni Vikman

Näytä lisää artikkeleita...