Kasaritähtien kosto

Viime vuoden lopulla pohdin suurten action-symbolien paluuta symboloivaa Expendables 2:ta odotellessa sitä, ketkä todella ovat olleet 2000-luvun merkittäviä uusia toimintatähtiä. Vuosikymmenen (ja kolmen vuoden) aikana action-staroiksi kohonneiden lista osoittautui lyhyeksi - ainakin jos tarkastellaan pelkästään länsimaisia toimintaelokuvia. Artikkelista jäi kuitenkin pois kunnollinen pohdinta siitä, miksi jasonstathameja, vindieseleita ja dwaynejohnsoneja on niin vähän, mitä tällä kertaa on tarkoitus paikata.

Jos puhutaan perinteisistä toimintasankareista, ovat Stathin, Vinin ja The Rockin lisäksi kuninkaita vanha trio Bruce Willis, Sylvester Stallone ja Arnold Schwarzenegger. Heidän näyttelijäurillaan kyse on suoraviivaisesta imagosta, jossa isot aseet ja vielä isommat lihakset huolehtivat yleisön viihdyttämisestä. Kovisteluilmeen tyypillisimmät poikkeukset ovat kevyet koko perheen hassuttelukomediat, joissa keskeinen irvailun aihe löydetään kunnollisen käsikirjoituksen sijaan useimmiten siinä, että kyseessä on nimen omaan poikkeama pääosanesittelijän perinteisistä maailmanpelastushommista. Toki muidenkin tyylilajien tuotantoa löytyy, mutta ne eivät ole esimerkiksi edellisen kuuden tapauksessa dominoi lukumäärän kannalta.

Näiden kahden ääripään elokuvilla elantonsa hankkivien näyttelijöiden määrä ei ole kenties suoranaisesti romahtanut, mutta toisaalta heidän näkyvyytensä on vähentynyt. Syy tälle on yksinkertainen: toimintaelokuvat ovat muuttuneet niin paljon sitten 1980- ja '90-luvun, että niitä tähdittäneiden "perinteisten actionstarojen" merkitys on väkisinkin supistunut. Pääosanesittäjän muskelin kokoon luottaneiden toimintaleffojen sijalle ovat tulleet kasvavassa määrin supersankarielokuvat, fantasiaseikkailut ja jopa lautapeli-, lelu- ja videopelifilmatisoinnit. Niissä päähenkilöitä usein avustavat eteen päin heille siunautuneet supervoimat tai niitä omaavat ystävät. Toimintakohtaukset hoidetaan greenscreenin ja vaijereiden avulla.

Suuri muutos tapahtui vuosituhannen taitteessa. Länsimaisen toimintaelokuvan kenttää ravisteli Matrix, jossa Keanu Reevesin esittämästä toimistotyöläisestä kasvoi pysäyttämätön messias. Harry Potter ja Sormusten herra aloittivat fantasian voittokulun, kun taas Sam Raimin Hämähäkkimies aloitti sarjakuvasankarien leffabuumin. Kun action-elokuviin hiipi scifi- ja fantasiaelementtejä sekä päin vastoin, oli houkuttelevampaa palkata rooleihin monipuolisesti taitavia näyttelijöitä ja opettaa heille näyttävän toimintaleffakäyttäytymisen perusteet, kuin valita pääosiin entisiä kehonrakentajia, itsepuolustuslajien taitajia ja show-painijoita, jotka murahtelisivat tiensä läpi leffan.

Kun yhä enenevissä määrin tietokone-efektit ja stunt-miehet ottivat toiminnan hoitaakseen, oli myös kevytrakenteisille näyttelijöille helppoa monipuolistaa ansioluettelonsa sisältöä. Esimerkiksi Christian Bale esitti vuonna 2005 sekä anorektikkoa että Batmania. Pari vuotta myöhemmin Shia LaBeouf saattoi kytätä naapurinsa tekemisiä, olla animaatioelokuvan pääosassa ja juoksennella planeettamme hallinnasta taistelleiden jättirobottien keskellä. Harry Potterin roolista salamanmuotoisen leiman otsaansa saanut Daniel Radcliffe ensimmäinen rooli velhomaisen maailmanpelastuksen jälkeen oli pienen budjetin kauhutarina.

Yleisön kannalta kyseessä on luonnollisesti houkutteleva fantasia. Ennen näyttävien toimintakohtausten läpi juoksemiseen vaadittiin fyysinen kulissi. Sen sijaan Neo, Peter Parker ja Frodo olivat kaikki merkityksettömiä, tavallisia. Sitten ulkoiset puitteet tarjoilivat ties millaisia yliluonnollisia voimia, mutta silti heidän piti löytää kyky suuriin tekoihin itsensä sisältä. Kuka tahansa voisi olla seuraavana päivänä sankari - myös oravanpyörään masentunut katsoja.

Toimintaelokuvien muuttuminen ei ole yksiselitteisen suoraviivainen liike hyvään tai huonoon suuntaan elokuvien laadun kannalta. Voidakseen viihdyttää katsojaa kerran toisensa jälkeen, täytyy elokuvateollisuuden kyetä tarjoamaan välillä myös jotain uutta. Tuoreiden ideoiden kokeilu ei tuskin koskaan voi tarkoittaa vanhan hylkäämistä kokonaan. Äänielokuvat eivät ole vieläkään täysin kukistaneet mykkäelokuvia, värielokuvat eivät lopettaneet mustavalkoelokuvien tuotantoa, ja käsinpiirretyt animaatiot ja jopa stop motion -animaatiot kukoistavat edelleen tietokoneanimaatiosta huolimatta. Joskus käy niin, että vanhaa vaalivat nuoret tekijät, jotka ovat ihastuneet kasvaessaan näkemäänsä ikihyviksi - tältä pohjalta uransa loivat esimerkiksi George Lucas ja Quentin Tarantino.

Älkää siis huoliko, machosankarien katoamista pelkäävät. Vanhoille lähestymistavoille ja vanhoille konkareille löytyy aina tilaa - ellei muuta, niin nostalgian voimalla.

Ilkka Hemmilä 16.08.2012 klo 17:53

Uusimmat artikkelit

Tervetuloa, Chucky 2.0!

Vuoden 1988 kauhujännäri Child's Play innoitti peräti kuusi jatko-osaa, jotka kehittivät ja laajensivat lastenlelusta tappajaksi muuttuvan riivatun nuken mytologiaa mitä oudoimmilla ja viihdyttävimmillä tavoilla.Uusi Child's Play lähtee liikkeelle siitä, miten riippuvuus esineistä voi lähteä käsistä ja luottamus moderniin teknologiaan muuttuu painajaiseksi.

Jouni Vikman

Will Smith lupailee suuria

Tarjoaako Gemini Man jotain uutta ja ihmeellistä?

Jouni Vikman

Fast & Furious: Hobbs & Shaw – Egot törmäävät

Uutta Fast & Furious -elokuvaa odotellessa voi ikävää lieventää leffasarjan spin-offilla.

Jouni Vikman

Nyt on helvetti irti! Hellboy tulee taas

Guillermo del Toron Hellboysta on kulunut jo 15 vuotta ja sen jatko-osastakin yli kymmenen. Niiden tuottajat näkivät ajan kypsäksi uudelle sovitukselle alkuperäisestä sarjakuvasta.

Jouni Vikman

Captain Marvel on Marvel-elokuvien voimakkain hahmo

Captain Marvel käsittelee aikaisemmin näkemätöntä puolta Marvel-studion elokuvauniversumin historiasta ja esittelee uuden supersankarin.

Jouni Vikman

Näytä lisää artikkeleita...