Pelkoja ja palkintoja

Viime vuoden viimeisiä elokuvia Yhdysvalloissa oli alle kymmenessä teatterissa julkaistu  Extremely Loud & Incredibly Close. Tämä ei suinkaan ole parasta mihin tähdillä vuorattu – mukana ovat esimerkiksi Sandra Bullock, Tom Hanks, Viola Davis, Max von Sydow, Jeffrey Wright ja Christopher Plummer – leffa kykenee. Syyskuun 11. päivän terroristi-iskuissa isänsä menettäneestä pojasta kertova elokuvaa ei ehditty saada valmiiksi iskujen kymmenvuotispäiväksi, joten elokuva julkaistaan koko maan laajuisesti vasta tammikuussa. Elokuvaa levittävä Warner Bros. kuitenkin laskelmoi elokuvasta merkittävää osallistujaa tulevaan Oscar-kisaan, joten ehdokkaaksi kelvatakseen elokuvalle annettiin ns. limited-julkaisu parilla paikkakunnalla ennen vuodenvaihdetta.

Kyseinen taktikointi ei suinkaan ole harvinaista, sillä sen avulla saadaan pidettyä palkintogaaloihin tähtäävät elokuvat äänestäjien ja katsojien lähimuistissa. Lisäksi siirtämällä laaja julkaisu blockbustereiden osalta hiljaiseen alkuvuoteen vältytään vuoden lopussa kovalta kilpailulta, sillä joululomakauden suurpanostukset varastavat helposti kaiken huomion loppuvuonna.

Extremely Loud & Incredibly Close on tämän vuoden palkintoseremonioissa ainoa osallistuja, jonka kaltaisen elokuvan olemassaoloon kukaan ei olisi voinut uskoa 11 vuotta sitten. Taustalla on tietenkin nykypäivän maailmaa määrittävät terrori-iskut Yhdysvaltain itärannikolla syyskuussa 2001. Mikään luonnonkatastrofi, konflikti tai muu mullistus viimeisen vuosikymmenen aikana – puhumattakaan leffojen itse luomista skenaarioista – ei voisi yhdistää kokonaista laajaa kansakuntaa tai läntistä maailmaa yhteisen kokemuksen äärelle niin kuin kaksoistornien sortuminen, joka on jättänyt jälkensä kaikkialle, myös elokuviin.

9/11-iskujen kokoisella kollektiivisella traumalla huomiota ovat itselleen hakeneet monet elokuvat: Paul Greengrassin United 93 toi jopa ohjaajalleen Oscar-ehdokkuuden, kun taas Oliver Stonen  World Trade Center lähinnä jatkoi ohjaajansa uran syöksykiitoa. Toisaalta iskujen jälkeen saattoi odottaa uuden geneerisen ulkomaalaispahiksen syntyä Hollywood-elokuviin. Saksalais- ja venäläiskollegojen rinnalle ovat ainakin osin nousseet arabikonnat ja muut terroristit. Jack Bauer on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen niittääkseen Lähi-idän jokaisen terroristisolun omakätisesti – jotkin niistä varmaan pariinkin otteeseen.

Maailmantilanteen muutokset ovat aina heijastuneet katselutarjontaamme. Saksalaiset kantavat vieläkin joissain sydämissä taakkaa kahdesta maailmansodasta, ja heidän jälkeensä kommunistien nousu teki itäeurooppalaisista helppoja roistovalintoja elokuvantekijöille. Toisaalta Yhdysvalloissa oman yhteiskuntajärjestelmän kritiikitön ylistäminen tuotti takaiskun Vietnamin, orastavan huumeongelman ja Watergaten kokoisten pettymysten muodossa. Epäluulo ja tyytymättömyys omaa maata kohtaan tekivät erityisesti '70- ja '80-luvuista urbaanijännärien ja kyttäelokuvien kultaista aikaa, jolloin järjestäytyneen uhan ei tarvinnut enää tulla ulkoa päin.

Toimintaelokuvien siirtyessä 1990-luvun puolelle maailmasta puuttui selkeä etniseen tai kansalliseen taustaan sidottavissa oleva pahisryhmä. Terroristibongailu oli jo alkanut, mutta kasvot se sai vasta 2000-luvun alussa. Toisaalta samalla kehittyvä supersankaribuumi vei studioiden huomiota high concept -ilottelun suuntaan. Muslimiterroristit eivät suinkaan jääneet kokonaan hyödyntämättä, mistä vaikkapa Kingdom on paljonpuhuva esimerkki. Suuressa kuvassa Hollywood valitsi kuitenkin tällä kertaa geneeriset maailmanvalloittajat etnisen ryhmän sijaan.

Kenties usein vasemmistolaiseksi katsottu viihdeala ei halua aatteellisista syistä olla mukana ylistämässä sokeasti maailmanpoliisipolitiikkaa, tai ehkä haluttomuudessa on mukana oppimista menneistä virheistä, mutta todennäköisesti vastahankaisuuteen lukeutuu Hollywoodissa yhä tärkeämmäksi nouseva huoli ulkomaisista markkinoista. Globaalissa maailmassa  tietyn ryhmän syyllistäminen ilman taloudellisia seurauksia on vaikeaa, erityisesti kun tuo ryhmä ei todellakaan kata sataprosenttisesti Lähi-itää tai maailmassa hajallaan asuvia muslimeja.

Suljettua kommunistista järjestelmää oli helppo demonisoida. Sen sijaan jo 1970-luvulla avautumisen aloittaneen Kiinan ja sen valtavien markkinoiden suututtamisen pelossa kiinalaisia ei haluta kuvata samassa valossa kuin aatetovereita entisestä Neuvostoliitosta. Kiinalaiskonnien pitää olla valtiosta irrallisia gangstereita, ja vastaavasti muslimiterroristien tulee olla yksinäisiä susia. Onkin syntynyt lukuisia draama- ja dokumenttielokuvia sekä jopa tosi-tv-sarjoja, joissa pohditaan muslimiuden roolia ennakkoluulojen täyttämässä yhteiskunnassa. Joskus jopa uskaltaudutaan käsittelemään itse terrorismin käsitettä: hyvänä esimerkkinä toimii vuoropuheluun elämän ja kuoleman sekä tuomittavan ja hyväksyttävän väkivallan välillä käynyt 11'09''01. Kansainvälisessä projektissa 11 ohjaajaa 11 eri maasta tuottivat 11 lyhytelokuvaa jo iskuja seuraavana vuonna, kukin kestoltaan 11 minuuttia, 9 sekuntia ja 1 kuva.

Vielä kymmenen vuotta maailmaa ravistelleiden iskujen jälkeen elokuvateollisuus on hyvin varovainen aiheen suhteen. Ensimmäiset suuret projektit olivat rinta rinnan viisi vuotta sitten teattereihin marssineet United 93 ja World Trade Center. Edellinen oli ylistykset vienyt uskalias panttivankikuvaus, jälkimmäinen taas nyyhkydraama, jonka seurana Extremely Loud & Incredibly Close viihtyy juonikuvauksen ja markkinointimateriaalin perusteella. Ystävyyden voimassa aihe vakavoitti jopa Adam Sandlerin. Siinäkö fiktiivisten Hollywood-elokuvien tarjonta nykypäivää määrittävästä tapahtumasta: jokunen helpoimpia mahdollisia naruja vetelevä varovainen nenäliinadraama?

Syyskuun terrori-iskujen kuvauksessa voittajiksi ovatkin jäämässä dokumenttielokuvat. Michael Moore kohosi uransa huippuhetkeen pokatessaan Oscarin Fahrenheit 9/11:sta, ja näytti samalla genren voiman silloin, kun fiktiivinen elokuva hiljeni. Riskittömiä muistelodokumentteja toki nähtiin Suomenkin televisiossa taas viime syyskuussa, mutta leffajulkaisujen otsikoihin pääsevät aivan toisenlaiset äänet. Morgan Spurlock ihmetteli parisen vuotta sitten sarkastisesti Osama bin Laden olinpaikkaa, kun taas vieläkin rajumpaa näkökulmaa tarjosi Tie Guantanamoon

Tulevaisuutta on toki hankala mennä arvioimaan. Seuratuin tuleva 9/11-aiheinen elokuva lienee Kathryn Bigelow'n bin Laden -projekti, joka viivästyi ja sai ainakin osittain uuden ilmeen, kun bin Laden yllättäen otettiin hengiltä elokuvan tuotannon ollessa alkuvaiheissa. Vaan millaisen lähestymistavan Irakin sodan Oscar-sateen arvoisesti adrenaliinin etsintäkentäksi muuttaneen Hurt Lockerin ohjaaja valitsee elokuvaansa? Tähän mennessä ainakin niin elokuvien tekijät kuin katsojatkin ovat yllättäneet uuden tilanteen edessä.

Ilkka Hemmilä 07.01.2012 klo 11:07

Uusimmat artikkelit

Tervetuloa, Chucky 2.0!

Vuoden 1988 kauhujännäri Child's Play innoitti peräti kuusi jatko-osaa, jotka kehittivät ja laajensivat lastenlelusta tappajaksi muuttuvan riivatun nuken mytologiaa mitä oudoimmilla ja viihdyttävimmillä tavoilla.Uusi Child's Play lähtee liikkeelle siitä, miten riippuvuus esineistä voi lähteä käsistä ja luottamus moderniin teknologiaan muuttuu painajaiseksi.

Jouni Vikman

Will Smith lupailee suuria

Tarjoaako Gemini Man jotain uutta ja ihmeellistä?

Jouni Vikman

Fast & Furious: Hobbs & Shaw – Egot törmäävät

Uutta Fast & Furious -elokuvaa odotellessa voi ikävää lieventää leffasarjan spin-offilla.

Jouni Vikman

Nyt on helvetti irti! Hellboy tulee taas

Guillermo del Toron Hellboysta on kulunut jo 15 vuotta ja sen jatko-osastakin yli kymmenen. Niiden tuottajat näkivät ajan kypsäksi uudelle sovitukselle alkuperäisestä sarjakuvasta.

Jouni Vikman

Captain Marvel on Marvel-elokuvien voimakkain hahmo

Captain Marvel käsittelee aikaisemmin näkemätöntä puolta Marvel-studion elokuvauniversumin historiasta ja esittelee uuden supersankarin.

Jouni Vikman

Näytä lisää artikkeleita...